Metsäsertifiointi kahdessa leirissä / Vihreä Lanka 11.6.1998

Metsäsertifiointi kahdessa leirissä
Asialla
Harri Karjalainen on WWF:n metsäpäällikkö.
Harri Karjalainen
SUOMESSA ON TUSKAILTU vuosia metsäsertifioinnin kanssa, mutta yksikään tuote ei ole saanut kansainvälistä ekotunnusta. Samaan aikaan Ruotsin metsäyhtiöt myyvät FSC-tapettia, lankkua ja sellua. (FSC eli Forest Stewardship Council on ympäristöjärjestöjen tukema kansainvälinen metsäsertifiointijärjestö.) Yli kolme miljoonaa hehtaaria Sveanmaan metsiä on saanut kansainvälisen sertifikaatin ympäristöjärjestöille mieluisilla ekokriteereillä.
    Suomessa ympäristöjärjestöjen tärkeimpänä motiivina metsäsertifioinnin kehittämisessä on aikaansaada vedenpitävä takuu ekologisesti edistykselliselle metsien hoidolle.
    Näissä merkeissä sujuikin yhteistyö ympäristöjärjestöjen, metsäteollisuuden sekä Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton (MTK) kesken noin kymmenen kuukauden ajan metsäsertifioinnin standardityöryhmässä, joka julkaisi ehdotuksensa huhtikuussa 1997.
    Tämän niin sanotun Viitalan työryhmän päätettyä työnsä on seinä noussut pystyyn. Nyt standardeja tehdään kahdessa rinnakkaistyöryhmässä. Ympäristöjärjestöt omassaan tähdäten kansainväliseen FSC-standardiin, MTK ja metsäteollisuus omassaan sihdaten suomalaiseen sertifiointimalliin.
    Mistä homma mättää? Ympäristöjärjestöjen mielestä se mättää sekä itse sisällöstä että järjestelmästä, jonka tulisi olla FSC.

Ekomerkki kuuluu
vain ekopuulle

Suomen metsäteollisuuden sertifiointitiedotteet alkavat usein lauseella "Suomessa saavutettu laaja konsensus kestävän metsätalouden sertifiointikriteereistä". Samalla viitataan edellä mainittuun standardointityöryhmän ehdotukseen, jonka takana olivat myös WWF, Suomen luonnonsuojeluliitto, BirdLife ja Natur och Miljö. Valitettavasti "konsensus" ei ole enää osuva termi.
    Standardiehdotus jätti monia asioita avoimeksi. Nyt useita kriteerejä luetaan luonnonsuojelijoiden ja metsäammattilaisten leireissä hyvin eri tavoin.
    Avainbiotooppeja säästyy metsäammattilaisten kriteereillä hakkuissa metsiin vain noin puolet siitä, mitä ympäristöjärjestöjen näkökulmasta olisi tarpeen. Ympäristöjärjestöjen on vaikea sanoa "ekoksi" sellaista metsänkäsittelyä, jossa luontokohteita pistetään pinoon.
    Metsien alue-ekologista suunnittelua koskeva kriteeri puolestaan lähti olettamuksesta, että uusi metsälakimme toisi sen käytännöksi metsälain neljännen pykälän mukaisten tavoiteohjelmien kautta. Maakunnallisissa suunnitelmissa mukana olleet luonnonsuojeluliiton piirit ovat kuitenkin raportoineet luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Timo Helteelle ohjelmien jääneen metsäluonnon suojelun kannalta vaatimattomalle tasolle. Alue-ekologiaa ei siis tullut, vaikka piti.
    Uhanalaisten lajien suojelua koskevasta kriteeristä tunnetuksi on tullut liito-oravametsän käsittely. Luonnonsuojelijoiden mielestä pesimämetsän tulee säästyä avohakkuulta ekomerkin arvoisessa metsänkäsittelyssä. Metsäväki taas yleisesti näyttää tulkitsevan, että avohakkuu on sallittu, kunhan aukon keskelle jää muistoksi autioitunut oravan pesäpuu ja ympärille pari kuusta tupsuksi.
    Tämän kaltaisia tulkintaeroja sisältyy myös eräisiin muihin ehdotuksen kriteereihin. Nämä eivät ole mitään pientä saivartelua, vaan keskeisimpiä metsäluonnonsuojelun asioita, joista ympäristöjärjestöt eivät voi tinkiä, jos järjestöjen tukea sertifiointikriteerille halutaan.

Kiistaa järjestelmästä
MTK on nimennyt sertifiointiongelmien syypääksi kansainvälisen metsäsertifiointijärjestön FSC:n.
    Ympäristöjärjestöt taas pitävät FSC:tä tavoiteltavana monesta syystä. Järjestöille on keskeistä, että ekologiset seikat otetaan huomioon metsien hoidossa Suomessa, mutta myös Brasiliassa. FSC:n sertifioinnin laajetessa se aikaansaa kasvavaa painetta sertifiointiin myös tropiikissa, missä sillä voi olla huomattavan suuri vaikutus metsien käsittelyyn. Tätä eivät tee esimerkiksi MTK:n tarjoamat vaihtoehdot, Suomi-sertifikaatti tai Euroopan unionin järjestelmä.
    FSC-järjestelmää kannattavat ympäristöjärjestöjen rinnalla myös puun ostajaryhmittymät Iso-Britanniassa, Saksassa, Hollannissa, Pohjois-Amerikassa ja Japanissa.
    Alan Knight, ympäristöjohtaja läntisen Euroopan suurimmasta tee-itse tavaratalosta B&Q:sta antaa tähän yksinkertaisen selityksen. B&Q ostaa puuta lähes sadasta eri maasta, ja Knight pitää mahdottomana tilannetta, jossa kukin alkuperämaa tai mantere toimisi omin sertifikaatein. Kuluttajien silmissä asia olisi vielä monimutkaisempi, jos kaupan hyllyt notkuvat erilaisia metsämerkkejä.

Ympäristöjärjestöt
takaavat brandin

MTK:n metsäpäällikkö Martin Lillandt tuo toistuvasti esille, että heille sertifiointi on markkinakuitti, jolla todistetaan, että perhemetsiä hoidetaan hyvin. Vaikeampaa on ymmärtää, miksi FSC ei olisi markkinakuitti parhaalla mahdollisella tavalla. FSC:n tuotemerkki, brandi, on kovaa luokkaa, ovathan järjestössa mukana kaikki maailman merkittävimmät ympäristöjärjestöt, WWF, Greenpeace, Friends of the Earth ja Sierra Club.
    Brandin rakentaminen MTK:n ajamalle uudelle "Suomi-sertifikaatille" vaatisi paljon rahaa ja copywritereiden tupakkia.
    Epävarmaa on, saisiko Euroopan unionissa virkamiespohjalta valmisteltu sertifiointisysteemi sen enempää luottamusta Euroopan kuluttajilta. Sen sijaan se johtaisi varmuudella kauppapoliittisiin ongelmiin. Unionin sisäinen systeemi syrjisi muissa maanosissa tuotettujen metsäteollisuustuotteiden pääsyä Euroopan markkinoille. Trooppiset maat, Kanada ja USA eivät tulisi tätä sovulla hyväksymään.
    MTK ei hyväksy myöskään FSC:n vallanjakoa. FSC lähtee siitä, että metsätalouden kestävyyden kolme intressialuetta, eli ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen saavat yhtäläisen äänivallan. Ympäristöjärjestöt pitävät kolmen kamarin mallia ideaalina. MTK:lle malli merkitsee heikennystä heidän vahvaan vallankahvaansa Metsä-Suomessa. Vastustus on siten luonnollinen reaktio.

Yhteistyötä tarvitaan
Viime aikoina MTK on selvästi muuttanut linjaansa FSC-kielteisemmäksi. Se vie tässä mukanaan myös metsäteollisuuttamme. Samalla ympäristöjärjestöjen luottamus MTK:hon on huvennut. On vaikea laatia standardia silloin, kun päämäärää vihataan ja rakastetaan samassa pöydässä. Suomen sertifiointi junnaa.
    Jakautuminen kahteen leiriin metsäsertifiointityössä voidaan kuitenkin nähdä myös myönteisessä valossa. Kehitys on edennyt ehkä liian nopeasti, ja ympäristöjärjestöt haluavat rakentaa seuraavan tarjouksen ekokriteereistä sanamuodoiltaan huolelliseksi ja saada sille mahdollisimman laajan tuen myös maakuntien luonnonsuojeluväeltä.
    FSC:n kansainvälinen hallitus voi hyväksyä standardin vain, jos sillä on riittävä kannatuspohja kotimaassaan. Ympäristöjärjestöt eivät voi siten yksinään saada FSC-kelpoista esitystä, kuten ei MTK tai teollisuuskaan. Jääkin nähtäväksi, syntyykö Suomeen myöhemmin tämän vuoden aikana onnellista avioliittoa, joka päättäisi FSC-standardista. o