Pääkirjoitus
Päivi Sihvola
Järjestöt saavat nostaa kanteen
Ei tullut ryhmäkannetta, mutta tuli
ympäristöjärjestöille tärkeä avaus.

HALLITUS PÄÄTTI viime viikolla luopua ryhmäkanteesta, vaikka sen luominen oli asetettu tavoitteeksi hallitusohjelmassa. Onko nyt kuopattu kuluttajien ja ympäristöstä huolta kantavien kansalaisten mahdollisuus ajaa yhdessä asiaansa oikeusteitse? Itse asiassa hallitus sitoutui käsittelyn loppuvaiheessa ratkaisuihin, joissa on ainakin periaatteessa ainekset päästä lähelle ryhmäkanteen tavoitteita, ellei ylikin.
    Ryhmäkanteen piti hallitusohjelman mukaan koskea ympäristö-, työrikos- sekä kuluttaja-asioita. Paketista tiputettiin kuitenkin kaikki rikokset, koska ne eivät asiantuntijoiden mukaan soveltuisikaan ryhmäkanteella ajetteviksi. Jäljelle jäivät siis ympäristö- ja kuluttaja-asioita koskevat riidat ja korvausvaatimukset.

Ensin ratkaisumalli löytyi kuluttaja-asioissa. Tuore oikeusministeri Jussi Järventaus kuvitteli, että herrasmiesten kabinettisopimus riittää ja ilmoitti, ettei ryhmäkannetta tule. Entiselle yrittäjien edusmiehelle väännettiin rautalangasta, että yksi ministeri ei voi muuttaa hallitusohjelmaa. Hallitus kokonaisuudessaan kuitenkin voi niin tehdä ja nyt tehnytkin.
    Kuluttaja-asiamiehen tehtäväkenttää siis lajennettiin niin, että hän voi halutessaan korvata kuluttajalle oikeudenkäynnistä aiheutuvat kulut ainakin osittain. Ratkaisu kestää tai katuu sen mukaan, kuinka yritykset kunnioittavat näin syntynyttä ennakkotapausta.
    Ympäristöpuolella vastaavaa asiamiestä ei ole. Kannattaisi varmaan pohtia, pitäisikö kyseinen instituutio luoda tai voisiko esimerkiksi Suomen ympäristökeskuksen tehtäväkenttää laajentaa.
    Ympäristön kannalta oleellisin muutos tapahtui ikäänkuin sivulauseessa. Nyt on nimittäin tulossa ympäristöjärjestöille oikeus nostaa kanne ympäristöriidoissa. Tämä on tärkeä periaatteellinen avaus. Se osoittautunee merkittävämmäksi kuin se, että kansalainen voi hakea oikeusministeriöltä avustusta oikeudenkäyntikuluihinsa.

Ryhmäkannetta on valmisteltu kahdenkin oikeusministeriön työryhmän voimin. Vaikka jälkimmäinen työryhmä viilaili esitystään vahvasti elinkeinoelämän vaatimusten suuntaan, ei se silti kelvannut.
    Ryhmäkanteen vastustus muistuttaa MTK:n Natura-kampanjointia. Päättäjät on saatu jatkuvalla pommituksella uskomaan, että Suomeen oltiin lanseeraamassa jenkkityyppistä ryhmäkennetta. Sellaista, jossa pienestäkin syystä pyöritetään miljardikanteita ja korvauksista lähes puolet menee asianajajan taskuun. Suomalainen käytäntö on kuitenkin tyystin toinen, eikä tällainen malli olisi voinut toteutua edes teoriassa.
    Mikä siis oli todellinen pelko ryhmäkanteen vastustuksen takana? Entä jos onkin hyväksytty sellainen strategia, että uutuustuotteet tosiasiassa testataan vasta markkinoilla? Tässä jättiläislaboratoriossa kuluttajille on varattu koe-eläinten virka. Erittäin kilpailluilla aloilla, kuten tietotekniikassa, tämä toimintatapa epäilemättä houkuttelee. Tuotekehityksen sykli nopeutuu jatkuvasti, koska pitää saada uusi tuote lanseerattua ennen kuin kilpailija ehtii. Jos ala on lisäksi brandistaan herkkä, sillä ei ole varaa ryhmäkanteen riskiin. Etenkin, jos sellaista ei ole kilpailijamaissa. o