Viikon visiitti
Antti Vahtera

Viihdepuuro
täyttää tuutin

Liika television tuijottaminen passivoi ja surkastuttaa sosiaalisia suhteita.

Kun meillä Suomessa noin puolitoista vuotta sitten päätettiin neljännen televisiokanavan perustamisesta, edeltänyt debatti väisteli tarkoin itse pääkysymystä. Paljon kiisteltiin uuden kanavan omistusoikeuksista, mutta tuskin lainkaan siitä, tarvittiinko meillä ylipäätään neljättä televisiokanavaa.
    Nythän meillä tuo neljäs kanava on ohjelmatarjontaa lisäämässä. Kaiketi tuo asiaintila tyydyttää niitä, joiden mielestä enempi on aina parempi. Varsinkin silloin, kun taloudellisesta kasvusta ja kilpailusta on kysymys. Sitähän televisiotarjonnan lisääntyminen osaltaan edistää.

Silti tuossa kasvussa niin kuin loputtomiin jatkuvassa talouskasvussa yleensäkin on jotakin perin pohjin epätervettä. Euroopassa olemme hyvää vauhtia kipuamassa johtavien televisiomaiden joukkoon. Neljä kanavaa on enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Kaapelitelevision kehittämisessä olemme Euroopan johtavia maita. Yli kaksi miljoonaa suomalaista kotia on hankkinut kuvanauhurin videoiden katselemiseksi.
    Asiaintilan voisi hyväksyä, jos television katselu olisi sivistävää, informatiivista ja kohtuullisen viihdyttävää. En yhtään kiistä, etteikö siinä näitäkin piirteitä olisi. Itselläni on televisio ollut kymmenisen vuotta, joten puhun kokemuksesta.
    Luonto-ohjelmat varsinkin ovat usein erinomaisen kiinnostavia, samoin monet poliittiset ohjelmat. Puoli yhdeksän uutiset katson yleensä, samoin jonkin hyvän filmin silloin tällöin. Mutta aamutelevision jätän pois, samoin MTV:n ja neloskanavan. Kaksi kanavaa tyydyttää tarpeeni erinomaisesti.

En tietenkään tyrkytä omaa ratkaisuani ainoana oikeana. Mutta en voi olla korostamatta valinnan ja karsinnan tarpeellisuutta. Television katselemiseen uhrattu aika on aina poissa jostakin muusta. Kuten lukemisesta, joka vaatii tiettyä henkistä aktiivisuutta. Televisiosta saa kaiken ikään kuin tarjottimella, valmiiksi pureskeltuna.
    Monissa perheissä television katselusta on tullut jokapäiväinen tottumus, jossa harvoin keskitytään viestin vastaanottamiseen ja sen sulattamiseen. Katseleminen on keskittymätöntä ja katkeilevaa, arkiaskareiden keskeyttämää. Perheenjäsenet aterioivat, juttelevat ja riitelevät heittäen silloin tällöin välinpitämättömän silmäyksen kuva ruutuun.

Yhdysvalloissa, johtavassa televisiomaassa, tv-katselu on saanut lähimain irvokkaita piirteitä. Tavallinen amerikkalainen viettää television ääressä keskimäärin seitsemän tuntia vuorokaudessa, ja kanavia on tarjolla satakunta. Keveän viihteen osuus on ylivoimainen. Katselutottumusten lainalaisuudet ovat Yhdysvalloissa saaneet vankan otteen politiikasta ja muusta julkisuudesta. Kaiken suullisen viestinnän on oltava lyhyttä, hauskaa ja keveästi iskevää. Keskeisenä tavoitteena on sanoman tehokas myynti. Hiiteen taustojen selvittely ja analysointi, kukaan ei kuitenkaan jaksa kiinnostua siitä.

Televisio on tullut jäädäkseen. Mutta siitä ei pitäisi tehdä johtopäätöstä, että yhteiskunnan tulisi kiltisti antautua kaikkien sen uusien aluevaltausten tieltä. Vestigia terrent, varsinkin Yhdysvalloissa. o

Antti Vahtera on entinen Helsingin Sanomien ympäristötoimittaja.