Tähteiden välejä
Asta Leppälä

Niin vaikenevat kylät
Kylätoimikunta vaalii perinteitä jälkikasvun kustannuksella.

Uudet maaseudun kehittämistuulet ovat raikkaita. Nyt puretaan viljelijöiden ja muun maaseutuväestön väliltä esteet, kehitetään kylien elinvoimaisuutta ja alueellista työllisyyttä omaehtoisuuden pohjalta ja puhelletaan yhteiseen hiileen. Vaan monessako kyläpahasessa kamiina vain tussahtelee ja kipunoi?
    Vanhassa kotikylässäni keskisessä Suomessa kylätoimintaa hoitaa perinteikäs, kuntoliikunnan, tervanpolttoperinteen ja romunkeräyksen alalla ansioitunut kylätoimikunta. Yhdistysrekisteriin sitä ei saatu, se kun katsoo muutenkin edustavansa koko kylää ja olevansa sekä virallinen että toimivaltainen.
    Kotikyläni kylätoimikunta ei ole huolehtinut jälkikasvusta. Luonnollinen poistuman myötä puuhastelukin loppuu. Vain jos kylän lapsiperheillä on tilaisuus yhdessä kasvattaa lapsiaan yhteisvastuuseen kotikylästään, on toivoa välttää kyläkuolema.
     Kylätoiminnalta odotetaan avoimuutta, yhteisvastuullisuutta ja oma-ehtoisuutta. Järjestäytyneen kylätoiminnan avulla saa ja pitääkin tuottaa ja toteuttaa omia, sen nimenomaisen kylän kehittämistä palvelevia ideoita.
    Omalta kotikylältäni puuttuu keskusteluyhteyskin – kun tullaan yhteen, syntyy riita. Perustelipa joku sitä silläkin, että kylä on iso, ja sinne mahtuu erilaisia ihmisiä!
    Kylätoimikunta tarjoaa 'ulkopuolisille' eli muutamalle sadalle kyläläisille, jotka eivät siihen kuulu, lähinnä suorittavaa työtä ja kutsuu pääsiäis- ja juhannuskokoille – joilla käydäänkin seisoskelemassa. Kokouksista kyläläiset pitää poissa jo kutsun sanamuoto 'kylätoimikunnan johtokunnan kokous', eikä muita kokoontumisia ole. Kukapa haluaisi uusia naamoja tai tuulia vastuulleen?
    Jos kylätoimikunnalle esittää jotain, vähintään ajankohta on väärä. Kylätoimikunta loukkaantuu asioihin puuttumisesta, etenkin jos edes rivien välissä esitetään kritiikkiä. Sääntöehdotus rekisteröintiä varten ei kelvannut edes keskustelun pohjaksi, koska ei perustunut vanhoihin sääntöihin. Niitä taas ei saatu, koska ne ovat ihan rehellisesti kadoksissa.
    Toisaalta, pelkkä rekisteröinti ei tehosta edunvalvontaa, ei edistä kylän elinkelpoisuutta, ei tuota yhteistoimintaa tai takaa jatkuvuutta. Järjestäytynyt kylä voi olla paras oman etunsa valvoja, mutta vain jos se pystyy perusteltuun aloitteellisuuteen. Vain yksituumainen, rekisteröity kylä pystyy tukemaan edustajaansa kunnan tai kaupungin luottamustehtävässä ja siten ajamaan läpi tärkeitä asioitaan.
    Entisen kotikuntani kantokyky lähestyy rajojaan, eikä veronkantoa juuri voi tehostaa. Kunnan työntekijät kantavat korttaan kekoon lomautettuina ja opettajat hupenevat oppilasmäärää kiivaampaa tahtia. Terveydenhoidon kustannukset karkaavat käsistä, sillä ennaltaehkäisevää sosiaali- ja vanhustyötä on laiminlöyty laman alusta saakka.
    Valitettavasti meneillään on pudotuspeli. Vain ripeimmät – ja rekisteröidyt – kylät ehtivät saada kansallista ja EU -rahoitusta ponnistustensa tueksi. Palvelut pidetään kylillä vain yhteistöin ja tuumin.
    Rauha muistoille? Mutta kun siellä vielä asuu ihmisiä! o

Asta Leppälä on tamperelainen vapaa toimittaja.