Mahdoton yhdistelmä? / Vihreä Lanka 7.5.1998

Maaseutu ja ympäristöhallinto -
MAHDOTON YHDISTELMÄ?

Asialla
YTM Simo Palviainen työskentelee tutkijana Joensuun yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksella.
Simo Palviainen
VALTION YMPÄRISTÖHALLINNON suhdetta maaseutuun on viime aikoina julkisuudessa kuvattu lähinnä syvenevänä intressiristiriitana. Tämä ilmenee muun muassa yhä jatkuvana Natura 2000 -ohjelman valitusprosessina.
    Historiansa aikana ympäristökeskukset ja niiden edeltäjät ovat kuitenkin osallistuneet myös paikallisesta näkökulmasta katsoen monella myönteisellä tavalla maaseudun kehittämistyöhön. Viime vuosina ympäristökeskusten toteuttamat ympäristönhoitotyöt ovat olleet osoitus hedelmällisen yhteistoiminnan mahdollisuudesta.

Piirit uudisraivaajina
Vuonna 1889 perustettiin maanviljelysinsinööripiirit maatalouden kehittäjiksi. Piirit olivat mukana luomassa pysyvää, kyntöviljelyyn perustuvaa asutusta. Työt olivat lähinnä soiden kuivattamista, järvienlaskuja sekä perkaus- ja pengerrystöitä. Kuluvan vuosisadan alkupuolella näitä töitä teetettiin työttömyyden vuoksi myös hätäaputöinä. Maanhankintalain tultua voimaan sodan jälkeen, piirit saivat kiireellisinä tehtävinä muun muassa 'kylmien' tilojen teiden rakentamista. Nämä työt jatkuivat 1960-luvun alkuun saakka. Piirit hoitivat myös osan peltojen raivauksesta ja jatkoivat edelleen kuivatustöitä.
    Maaseudun työllisyys kääntyi muun muassa koneellistumisen ja työn tuottavuuden nousun vuoksi laskuun 1950-luvulla. Työvoimapoliittiset toimet, jotka tunnettiin lapiolinjana, pitivät pienviljelijäväestöä paikoillaan.
    Myös maanviljelysinsinööripiirit toteuttivat omalta osaltaan työvoimapolitiikkaa teettämällä työllisyystöitä. Kaikesta huolimatta 1960-luvulla maataloudessa toimiva väestö väheni voimakkaasti ja yhteiskuntapolitiikan painotukset muuttuivat.

Painotus ympäristöön
Vuonna 1962 voimaan tulleen uuden vesilain myötä maanviljelysinsinööripiirit saivat jätevesien näytteenottoon ja seurantaan sekä pohjavesikysymyksiin liittyviä ja muita vesiensuojelutehtäviä.
    Uudet tehtävät enteilivät jo nimenmuutosta. Niinpä vuonna 1970 perustetun vesihallituksen alaisuuteen liitettiin myös vesipiirien vesitoimistot, jotka muodostettiin maanviljelysinsinööripiireistä sekä tie- ja vesirakennuspiirien vesiasioita hoitavista osista. Näiden tehtäväkenttä laajeni erityisesti vesien ja vesistöjen sekä vesivarojen käytön, hoidon ja tutkimuksen suuntaan. Mukaan tuli runsaasti ympäristökysymyksiin kytkeytyviä velvollisuuksia. Vuosikymmenen loppupuolella vesitoimistot alkoivat käyttää työllistettyjä muun muassasyvyysmittauksissa.
    Ympäristökysymysten voimakkaan nousun ja siitä johtuvan tehtäväkentän uudelleen muotoutumisen johdosta vesipiirien vesitoimistot liitettiin ympäristöministeriön alaisuuteen vuonna 1986 nimellä vesi- ja ympäristöpiirit. Niiden tehtävät sitoutuivat ja laajenivat entistä selkeämmin ympäristösektoriin päin. Tehtävät muodostuivat laaja-alaisemmiksi ja käsittivät jo luonnonsuojeluun kytkeytyvää tutkimusta sekä vaarallisten kemikaalien käsittelyyn liittyviä valvontaa ynnä muita töitä.

Yhteistyö on
vaikeutunut

Vuonna 1995 vesi- ja ympäristöpiirit ja lääninhallitusten ympäristöosastot yhdistettiin alueellisiksi ympäristökeskuksiksi. Tämän päivän tehtävät painottuvat ympäristönsuojeluun, maankäytön ohjaukseen sekä tutkimukseen. Lisäksi muun muassa luonnonsuojeluun ja yleisluontoisempiin ympäristökysymyksiin, kuten ympäristötietoisuuden lisäämiseen liittyviä tehtäviä on runsaasti.
    Lakisääteisten tehtävien painopisteen muutokset ovat tuoneet mukanaan menettelytapoja, jotka näyttävät etäännyttäneen ympäristöhallintoa maaseudun arkitodellisuudesta.
    Osaltaan näistä syistä ympäristöhallinnon toiminta on saanut maaseutuvastaisen leiman. Tosin myös toisenlaisia toimintamalleja on kokeiltu.

Maisemanhoidosta
kulttuuriympäristöön

Kotiseutuyhdistykset alkoivat tehdä jo 1960-luvulla maisemanhoitoa. Myös muut järjestöt ovat järjestäneet kuluneina vuosikymmeninä erilaisia ympäristönhoitotempauksia. Vesi- ja ympäristöpiirit ryhtyivät hoitamaan niille kuuluvaa työllistämisvelvoitetta esimerkiksi projekteilla, joista käytettiin yleisnimitystä ympäristönhoitotyöt. Ne ovat kehittyneet muun muasssa ympäristöministeriön kokeilujen kautta nykyvaiheeseen.
    Vesi- ja ympäristöpiirit aloittivat työt maisemanhoidolla. Myöhemmin niitä laajennettiin kulttuuriympäristöjen hoitoon sekä virkistyspalvelujen rakentamiseen ja ylläpitoon. Työt kohdistuvat pääasiassa maaseudulle, suurelta osalta myös syrjäisille alueille.

Ympäristö työllistää
Ympäristökeskukset ovat nykyisin suhteellisen merkittäviä maaseudun tukityöllistäjiä. Pelkästään ympäristönhoitotöissä työskenteli viime vuonna ympäristökeskusten palkkaamina yli tuhat työntekijää. Määrä ei ole suuri, mutta koska se suuntautuu pääasiassa pahimmille työttömyysalueille, aikaansaatuja työtilaisuuksia ei tule vähätellä. Suurimmat työllistäjät olivat Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Keski-Suomen ympäristökeskukset.
    Ympäristönhoitotöitä on toteutettu paikallislähtöisesti. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa ympäristökeskus teetti vuonna 1995 kyläjärjestöille ja kunnille suunnatun kyselyn, jossa tiedusteltiin mahdollisia ympäristötyökohteita.
     Kyselyyn vastanneet 55 kylää antoivat yli 200 kohde-ehdotusta. Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksella oli jo tässä vaiheessa töitä käynnissä muutamissa kohteissa. Seuraavaksi palkattiin kuntiin yhdessä työvoimatoimistojen kanssa aluevastaavia paikallisista työttömistä. He hoitivat vuonna 1996 kahdeksassa kunnassa ympäristönhoitotöiden koordinointia. Joissakin kunnissa toteutettiin vielä uusi kysely ympäristötyökohteista.

Paikallisuus
ansaitsee arvonsa

Ympäristötöiden toteuttajat palkattiin tavallisesti metsäsektorilta vapautuneesta työttömästä työvoimasta. Varsinaiset työt tehtiin yleensä yhteistyössä kunnan ja kyläläisten kanssa. Paikallislähtöinen prosessi toimi hyvin. Se täytti ympäristökeskuksen ympäristönhoitotöille asettamat tavoitteet moitteettomasti, ja paikalliset asukkaatkin ovat olleet tyytyväisiä.
    Ympäristönhoitotyöt ovat eräs niistä hallinnollisista tukitoimista jotka osaltaan auttavat ohjelmaperusteista syrjäalueiden kehittymistä. Niiden yhteyteen saattaa olla mahdollista synnyttää myös uusia toimeentulolähteitä. Lisäksi ympäristöhallinto on saanut töiden toteuttamistavasta hyvää palautetta. Sen avulla kontaktipinta maaseudun ihmisiin on jälleen laajentunut.
    Lähtökohta, jossa paikallisen tason tarpeet ja näkemykset ovat olleet pohjana, on ollut erityisen hedelmällinen. Tämänkaltaista yhteistoimintaa tarvitaan myös ympäristöhallinnon muilla sektoreilla. Kaikki yhteistoimintamallit, joissa maaseudun asukas otetaan tasavertaisena kumppanina ja paikallisena asiantuntijana huomioon, rakentavat toimivia yhteyksiä hallinnon ja paikallisten asukkaiden välille. o