Pääkirjoitus
Päivi Sihvola
Joko tai vai
sekä että?

Arvovaltataistelu eri malleista sotkee
metsien sertifiointia.

SUOMESSA VALMISTELLAAN kahta rinnakkaista metsien sertifiointijärjestelmää. Käytännnössä ympäristöjärjestöt kehittävät omaansa ja muut osapuolet yhdessä omaansa. Tämä tuli selväksi viime torstaisessa standardointityöryhmän seminaarissa. Ympäristöjärjestöillä on kuitenkin vielä ovi ainakin muodollisesti raollaan – niillä on reilu kuukausi aikaa ilmoittaa, pysyvätkö ne edelleen yhteisen työryhmän ulkopuolella. Pieni ihme saisi tapahtua, että ympäristöjärjestöt WWF, Suomen luonnonsuojeluliitto ja BirdLife Suomi kääntäisivät kelkkansa.
    Ne saisivat kuitenkin uutta ajattelemista, jos Forest Stuartship Council (FSC) hyväksyisikin lähiaikoina Isossa-Britanniassa järjestelmän, jota ei ole luotu sen omassa helmassa. FSC on ympäristöjärjestöille se ainoa oikea kansainvälinen sertifioija.

Brittikaava olisi Suomessa toteutuessaan metsäteollisuudelle ja metsänomistajille mieleen. Ne haluavat kehittää metsätaloudelle sellaisen sertifiointimallin, joka on mahdollisimman yhteensopiva niin FSC:n kuin muidenkin järjestelmien kanssa. Ympäristöjärjestöt taas katsovat, että metsäsektori sitoutui nimenomaan FSC:hen silloin, kun suomalaista standardia alettiin kehittää yhteisessä työryhmässä.
    Tämä sanailu menee jo sellaiselle hiustenhalkomisen asteelle, että ulkopuolisen on siitä vaikea saada mitään tolkkua. Asetelmaa on sitäkin vaikeampi käsittää, koska osapuolet ovat jokseenkin samaa mieltä siitä, mitä siellä metsässä pitäisi tehdä. Vuosi sittenhän syntyi yksimielisyys siitä, miten metsiä pitää hoitaa, että ne täyttäisivät kestävän kehityksen mukaiset kriteerit.
    Jos niin kävisi, että FSC hyväksyisi Suomessa tynkätyöryhmän kehittämän järjestelmän, olisi vaara, että käytännössä suomalaisten ympäristöjärjestöjen yli käveltäisiin kokonaan. Jättäytymällä ulos ryhmän työskentelystä ne olisivat tulleet ajaneeksi itsensä nurkkaan. Järjestöjen asiantuntemuksen menettäminen olisi tappio koko prosessille. Toisaalta ne on kyllä toivotettu tervetulleieksi työryhmään kertomaan omia näkemyksiään, vaikka eivät olisi projektiin sitoutuneetkaan. Järjestöt ovat vastanneet kutsuun myöntävästi.

Tilanteen ei siis tarvitse olla niin paha, kuin miltä se pinnalta näyttää. Ei kai siinä sinällään ole mitään kohtalokasta, jos prosesseja on meneillään kaksi. Jos molemmat pitäytyvät yhdessä sovituissa metsänhoidon kriteereissä, lopulliset mallit eivät voi olla kovin kaukana toisistaan. Edes ympäristöjärjestöt eivät ole kyseenalaistaneet kriteerien toimivuutta. Hiomista ja tarkennusta tietysti aina tarvitaan, mutta siitähän ovat kaikki samaa mieltä.
    Eri sertifiointijärjetelmät eivät ole toisiaan poissulkevia. Ei tarvitse valita joko tai, kun voi valita sekä että. ISO- ja EMAS-pohjaiset sertifikaatit ohjaavat hallinnointia ja prosessin laatua. FSC taas voi antaa ne tavoitteet, joihin ISO- tai EMAS-sertifikaattien määrittelemällä tavalla pyritään. Voisi periaatteessa jopa olla niin, että yhdellä auditoinnilla saisi kaksi sertifikaattia. Näin säästyisi päällekkäistä työtä ja kustannuksia.
    Torstaisessa seminaarissa kaikki osapuolet vakuuttivat suruaan siitä, että valmistelu uhkaa revetä kahtaalle. Kuultiin myös vakuutteluja siitä, että ovet ovat auki joka suuntaan. Mistä sitten kiikastaa? Monet merkit viittaavat siihen, että kyseessä on arvovaltataistelu. Toivottavasti analyysi on väärä. o