Mitä tapahtuu todella? / Vihreä Lanka 30.4.1998

Mitä tapahtuu todella?
Asialla
Markku Wilenius on valtiotieteiden tohtori. Hän työskentelee Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa.
Markku Wilenius
ILMASTONMUUTOS on synnyttänyt valtavan määrän tulkintoja, enemmän kuin moni muu yhteiskunnassa havaittu ongelma. Onko sitä oikeasti olemassa, jos on, onko ihminen aiheuttaja, jos on, tulisiko tai voiko sille tehdä mitään jos voi, eikö kaikki ole kuitenkin liian suurta (kansantalous kärsii) tai pientä (mitä tahansa tehdäänkin se on aina liian vähän). Todellisuuksia on niin monia kuin mielipiteitäkin.
    Suomessakin on käyty melkoista todellisuussotaa asian tiimoilta. Tasavallan kirstunvartija on Sauli Niinistön suulla ilmoittanut, että Suomen Euroopan unionin kuplan sisällä sopima päästötavoite nakertaisi taloutemme pohjan tupajumin lailla ja veisi sen täydelliseen turmioon. (Tavoite on laskea hiilidioksidipäästöt vuoden 1990 tasolle vuoteen 2010 mennessä.) Saman totesi sittemmin TT:n toimitusjohtaja Johannes Koroma.
    Pääministeri puolestaan oli maltillisemmalla linjalla muutama viikko sitten ympäristötalousseminaarissa. Hän kuitenkin totesi myös lakonisella tyylillään, että nollatavoite on liikaa Suomelle. Ministeri Pekka Haavisto puolestaan totesi Vihreän Langan ilmastoseminaarissa, että niinkin merkittävän elimen kuin valtion talousneuvoston jäsenten keskuudessa on edelleen epätietoisuutta siitä, onko sellaista todellisuutta, jossa ihminen aiheuttaa kasvihuoneilmiön kiihtymistä, ylipäänsä olemassa.

Olemmeko jo
tehneet kaiken?

Toinen todellisuus vallitsee muualla. Esimerkiksi unionin puheenjohtajamaa Englanti on äskettäin julkistanut kunnianhimoisen ja monipuolisen tavoiteohjelman, jolla se aikoo vähentää päästöjään 20 prosenttia. Britannia on myös ilmoittanut haluavansa kiristää Suomen tavoitetta, joka onkin kovin vaatimaton, jos sitä verrataan unionin muihin kehittyneisiin jäsenmaihin. Siis Ruotsia, joka sai hyvitystä lupauksestaan sulkea kaksi ydinvoimalaansa, lukuun ottamatta.
    Toisaalta usealta taholta huomautetaan, että todellisuudessa Suomessa on tehty jo paljon sellaisia toimenpiteitä, joita muut valtiot ovat vasta aloittelemassa: yhdistetty sähkön ja lämmön tuotanto sekä biomassan osuus energiantuotannosta ovat täällä huippuluokkaa. Eikö siis ole totuuden nimessä kohtuutonta, että meitä nyt rokotetaan siitä, että olemme jo hyvissä ajoin alkaneet hoitaa hommamme asiallisesti?
    Samalla viitataan myös siihen, että Suomessa energian käyttö tulee nykyennusteiden valossa nousemaan Euroopan unionin huippuluokkaan. Tämä johtuu energiaintensiivisestä tuotantorakenteesta, vaikka kuinka elektroniikka- ja tietoteollisuus vetäisi. Meillä tulee siis olemaan huutava lisätarve energiasta.
    Koska ruotsalaiset eivät näytä haluavan maakaasua (heillä kun energiankäyttö ei juuri kasva), niin meiltäkin on pois tuo suhteellisesti puhdas lisäenergia. Ja jos me oikeasti haluamme puhdasta lisäenergiaa, niin meillähän on tuolla insinöörit jonossa tekemässä meille taatusti saasteetonta ydinenergiaa.

Samaan aikaan toisaalla
Toisaalla taas huomautetaan, että paljon on todellisuudessa vielä tehtävissä: tuulivoiman käyttö on Suomessa pohjalukemissa suhteessa muihin vertailumaihin vaikka täällä on sekä tuulta, rannikkoa, vapaata lääniä ja teknistä osaamista vaikka muille jakaa.
    Esimerkiksi Saksassa ja Tanskassa tuulivoiman käyttö on levinnyt räjähdysmäisesti, kiitos valtion aktiivisten toimenpiteitten. Tanskassa tavoite on tuottaa puolet maan sähköntarpeesta tuulienergialla vuoteen 2030 mennessä. Suomessa kehittäminen on jätetty lähinnä vapaan kansalaistoiminnan piiriin. Bioenergian käyttöäkin voitaisiin vielä lisätä, kun metsiin jää vielä nykyisellään miljoonakuutioittain jätepuuta.
    Lisäksi eräässä todellisuudessa Suomen edistyksellinen energiaverojärjestelmän ympäristöohjaavuus lähestulkoon romutettiin viimeisessä verouudistuksessa. Siinä verotuksen painopiste siirrettiin tuotantopäästä kuluttamiseen.
    Kun vielä Kioton protokollan sisältämät markkinapohjaiset päästövähennysmahdollisuudet mahdollistavat toiminnan Suomen rajojen ulkopuolella, saattaa moni todeta, että onhan tässä vielä konsteja vaikka millä mitalla. On päästökauppaa, yhteistoimeenpanoa ja puhtaan kehityksen mekanismia. Niiden mahdollista vaikuttavuutta meidän päästöennusteisiimme ei ole vielä oikeasti edes systemaattisesti arvioitu.

Ilmasto muuttuu
joka tapauksessa

Edelleen ilmastotutkijoiden piirissä on eräitä, jotka väittävät että meille on markkinoitu täysin vääränlaista todellisuutta. Ilmasto ei ole lämpenemässä ja vaikka olisikin, ei ihmisen jälkeä voi löytää nousevasta keskilämpötilasta.
    Toisaalta useimmat alan merkittävimmät tutkijat sanovat, että todellisuudessa kysymys ei enää ole siitä, tapahtuuko jotain. Ihmisen vaikutus ilmastoon voidaan jo nyt osoittaa, ja seuraavaksi onkin selvitettävä tarkemmin sen alueellisia ja paikallisia vaikutuksia. Ilmasto siis muuttuu joka tapauksessa. Sopeutumistoimenpiteisiin on päästövähennyksistä riippumatta ryhdyttävä jo nyt.
    Juuri äskettäin USA:n ilmastoviranomaiset jopa ottivat kantaa maailmaa viime vuoden maailmaa ravistaneen ja poikkeuksellisen laajoja tuhoja aiheuttaneen El Niño -ilmiön ja ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen yhteyteen. He totesivat, että todellisuudessa näiden ilmiöiden välillä on yhteys, asia, jota yksikään tieteellisesti arvostettu taho ei aiemmin ole uskaltanut sanoa julkisesti.

Meillä kaikilla on
omat todellisuutemme

Metsäteollisuus elää todellisuudessa, jossa energian on oltava halpaa, jotta kilpailukyky säilyy. Ympäristöviranomaiset elävät sen mukaan, että päästövähennystavoitteita täytyy olla, mutta niiden pitää olla sellaisia, että ne voidaan myös tavoittaa ja että kaikki voivat niihin sitoutua. Ympäristönsuojelijalle oikea todellisuus on se piinallinen tosiasia, että Kioton sitoumusten toteutuminenkin vähentää globaaleja päästöjen kasvuvauhtia vain 47 prosentista noin reiluun 30 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä. Siis surkean vähän.
    Ankara todellisuus voi koittaa sille Tyynenmeren saaren tai Saharan Afrikan asukkaalle, joka joutuu jättämään kotinsa. Edellinen on vaarassa hukkua, jälkimmäinen kärsii sietämättömästä vesipulasta. Tai niille suomalaisille, jotka heräävät eräänä aamuna kylmään todellisuuteen, kun Golfvirta ei enää lämmitä.
    Todellisuudet, kuvitellut, eletyt tai odotettavissa olevat, vaihtelevat sen mukaan minne olemme sattuneet syntymään, kenen leipää syömme ja mihin me panostamme. Mutta mikä meitä kaikkia yhdistää? Se oikea todellisuus, tietenkin. Sillä se tapahtuu todella. o