Hullut päivät
Tiina Nuto

Pulinat pois töissä
Atlantti jakaa hoitotavat.

SAIN PETIPOTILAANA AITIOPAIKAN ihailla lähietäisyydeltä latinalaisamerikkalaisten ja eurooppalaisten hoitoammattilaisten olemusta. Kulttuurierojen ihmettely oli mukavaa vaihtelua onnettomuuden jälkeen viikkoja harrastamalleni sairaalan kattokuvioinnin analysoimiselle.
    Minut siirrettiin paaripotilaana Amerikan mantereelta suomalaiseen sairaalaan, enkä löytänyt paarejani kuljettavien ammattilaisten työskentelytavoissa juurikaan yhtäläisyyksiä Atlantin eri puolilla.
    Nicaraguassa paareihin kampeamistani oli avustamassa väkijoukon verran ihmisiä. Kukaan ei stressannut siirron teknisistä puolista, mutta inhimillinen hyvinvointi sai äärettömästi huomiota. Jokaisen kanssa esittäydyttiin ja kukin ehti jutella potilaan kanssa liudan kuulumisia.
    Paareista minua lentokoneen pedille kiepauttamassa olleet viisi miestä olivat kaikki sydäntä lämmittävän huolissaan voinnistani. Huolestuin tosin välillä itsekin, sillä olin tipahtaa maahan viisikon tohkeissaan kiikuttamista paareista. Paarit itsessään vaikuttivat kovine muhkuroineen lähinnä kiduttamiseen soveltuvilta, mutta kantajien ystävälliset sanat ohjasivat ajatukset pois selän tuskista.
    Amsterdamiin saapuminen oli kuin astuminen tekniikan pyhättöön. Kaksi ammattilaista kurvasi juoksujalkaa lentokoneeseen vempauttaen salamannopeasti minut huipputekniikallaan paareihin, jotka varmasti täyttivät kaikki makuualustoille ikinä asetetut vaatimukset tai toiveet.
    Nicaragualaistapoihin tottuneena kakaisin ensi töikseni minua noutamaan tulleille paarimiehille iloisen tervehdyksen. Järkytykseni oli suuri, kun miehet eivät koko työtehtävänsä aikana vilkaisseetkaan minua kohti, ääntelemisestä haaveilemattakaan.
    Lyön vetoa, etteivät miehet tienneet, oliko potilas mies vai nainen ja oletan, etteivät he varmoja ole siitäkään, olinko elävä vai kuollut. Mutta sitähän ammattitaito Euroopassa on: hommat hoidetaan tehokkaasti ja kanssakäyminen jätetään vapaa-aikaan – mikäli rankan työn jälkeen jaksaa. Näiden miesten toiminnassa ei taatusti ole eroa, kuljettavat he sitten ihmisiä, ruumiita tai auton moottoreita, ja siksi he ovatkin niin taitavia.
    Pikkuhiljaa totuin siihenkin, etteivät sairaalahuoneeseeni Suomessa astuvat lääkärit tai hoitajat yleensä sano päivää eivätkä esittäydy. He tekevät työtänsä, eikä siihen kuulu puliseminen. Kokemani aivotärähdyksen piikkiin varmaankin laskettiin ne sekopäisyyteen viittaavat "hyvää päivää" -hokemat, joita sängystäni kuului aina hoitohenkilöiden astuessa huoneeseeni. o

Tiina Nuto on vapaa toimittaja.