Politiikka on koko kansan peliä / Vihreä Lanka 23.4.1998

Politiikka on koko kansan peliä
Lena Björklund, Jyrki Räikkä, Päivi Sihvola
KUN KANSA saa vallan, kuka sen oikein saa? Tämä Paavo Haavikon retorinen kysymys on kulunut jo kliseeksi, mutta se on kansanedustuslaitoksen kohdalla jatkuvasti ajankohtainen.
    Kansanedustaja saa politiikan teosta palkkaa, mutta miten kutsumus yhteisten asioiden hoitamiseen säilyy leipätyössä? Vihreä Lanka kysyi kahdeksalta kansanedustajalta, millaiseksi he mieltävät osansa politiikan tekijöinä valtiovallan, kansalaisten ja järjestöjen ristiaallokossa.

Ammattilaisuus käy työstä
Yksikään haastateltavista ei suoraan kieltänyt olevansa politiikan ammattilainen. Monet mielsivät ammattilaisuuden suoraan työ- ja toimeentulokysymykseksi.
    "Olen omalla tavallani politiikan ammattilainen. Kansanedustajuus on kokopäiväistä ja saan palkkani siitä, että hoidan ihmisten asioita työkseni", toteaa Anneli Jäätteenmäki (kesk.). Samoilla linjoilla on myös Ben Zyskowicz (kok.): "Sanalla on huono kaiku, mutta kyllä rehellisesti sanottuna olen ammattipoliitikko - tai politiikan ammattilainen."
    Myös Marjaana Koskinen (sd.) lukee itsensä alan ammattilaiseksi. "Teen päätyökseni politiikkaa ja saan siitä elantoni", hän perustelee.
    Politiikan ammattilaisuus merkitsee kuitenkin helposti sitä, että työn ja vapaa-ajan käsitteet hämärtyvät. "Tähän työhön menee myös koko vapaa-aikani, koko valveillaolo ylipäätään, eikä se ole pelkästään hyvä asia", pohtii Osmo Soininvaara (vihr.). "Politiikan ammattilaista ei pitäisi erottaa muista ihmisistä mikään, mutta politiikan ammattilainen on aika hyvä asiantuntija yhteiskunnallisissa asioissa, kun koko päivän tekee tätä työtä. Tulee ekspertiisiä, joka tavallaan sitten myös erottaa sinut muista ihmisistä", Soininvaara jatkaa.

Kokemus lisää taitoa
Eva Biaudet (r.) kertoo kasvaneensa politiikan ammattilaiseksi vähitellen.
    "Ammattilaisuus tarkoittaa, että oppii esimerkiksi menettelytapoja ja yhteyksiä: keneen on otettava yhteys asian edistämiseksi. Vähitellen oppii pieniä yleissääntöjä ja vakuuttamaan ihmisiä."
    "Tällä hetkellä olen politiikan ammattilainen, koska olen kansanedustaja. Vielä kolme vuotta sitten olin levyseppä. Mutta eivät minulla mitkään ominaisuudet silti ole vaihtuneet, vain tilanteet", vakuuttaa Kari Uotila (vas.).
    Esko-Juhani Tennilä (va-r) ei osaa sanoa varmasti, onko hän kansanedustajana politiikan ammattilainen vai ei. "Yli 20 vuoden aikana olen kansanedustajana oppinut näkemään ne mahdollisuudet, joiden kautta voin vaikuttaa päätöksentekoon. Kokemusta ja kovuutta se kyllä vaatii."
    Jukka Tarkka (nuors.) sanoo olevansa kansanedustaja, joka ei ole poliitikko. Poliitikkojen tilalle hän kaipaa tilalle ihmisiä, joilla on tietoa, kokemusta ja näkemystä "oikeasta elämästä".
    "Minun määritelmässäni poliitikko yrittää kehitellä kaikille ongelmille ratkaisut, joilla saisi seuraavissa vaaleissa mahdollisimman paljon ääniä. Perinteisen käsityksen mukaan tämä on demokratiaa. Minusta se on tuulen haistelua."

Kansalaiset apajalla
Ammattilaisuus ei ole ainoa tapa vaikuttaa politiikkaan, vaikka siitä onkin apua. Kansanedustajien arvioissa kansalaisten vaikutusmahdollisuuksista on ainakin aste-eroja.
    "Jokainen ihminen voi vaikuttaa, mutta on eduksi tietää, miten politiikka toimii", vakuuttaa Eva Biaudet. Hän pelkää kuitenkin, että asiat jakautuvat ammattipoliitikkojen käsittelemiin asioihin ja ei-ammattilaisten esiin ottamiin yksittäisiin kysymyksiin.
     "On itsestään selvää, että muutkin ihmiset vaikuttavat politiikan sisältöön ja yhteiskunnan asioihin. Lähes jokainen kansanedustaja on vaikuttanut politiikkaan ja politiikassa ennen kuin hänestä tuli politiikan ammattilainen", sanoo Ben Zyskowicz. Poikkeuksen tekevät hänen mukaansa vain jotkut julkkikset.
    "Kansanedustaja on saanut valtakirjan työhönsä yleensä ei-politiikan ammattilaisilta", korostaa Marjaana Koskinen. Hän luottaa kansalaisten yhteyden- ja kannanottoihin, mutta pitää myös järjestövaikuttamista merkittävänä.

Kiire ja häpeä kompastuskivinä
"Kansalaisjärjestöissä, puolueissa tai kaupunginosayhdistyksissä toimivilla ihmisillä on mahdollisuus vaikuttaa, mutta varmaan se on usein vaikeaa", arvioi Anneli Jäätteenmäki. Hän allekirjoittaa täysin Matti Wuoren arvion siitä, etteivät puolueet enää ole kansanliikkeitä siinä mielessä, että niissä viestit kulkisivat alhaalta ylöspäin. "Tämä on surullista", Jäätteenmäki sanoo. Tilanteen muuttaminen on hänen mukaansa "meistä kaikista kiinni".
    Tehtävä ei ole yksinkertainen. "Niillä ihmisillä ei ole tarvetta vaikuttaa kansalaisjärjestöissä, joilla menee muutenkin hyvin. Ylityöllistetyt puolestaan eivät jaksa töiden jälkeen lähteä kokouksiin. Syrjäytyneiden taas on vaikeampi saada ääntään kuuluviin. Ei osata vaikuttaa, hävetään työttömyyttä, ei tulla tilaisuuksiin", Jäätteenmäki luettelee.
    "Ei-poliitikkojen pitäisi pystyä kehittelemään ratkaisuvaihtoehtoja sen pohjalta, mikä tuntuisi parhaiten perustellulta ja kokonaisuuden kannalta tuloksellisimmalta ratkaisulta", pohtii Jukka Tarkka. "Jonkun pitää uskaltaa esittää myös epäsuosittuja vaihtoehtoja. Se on poliitikolta liikaa vaadittu."

Julkisuus pelaa
kansalaisten pussiin

Osmo Soininvaara muistuttaa, että politiikan julkisuus lisää myös kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia. "Politiikassa on mukana hyvin paljon tuulen haistajia, eräänlaisia markkinapoliitikkoja, jotka ovat hyvin herkkiä sille, mikä ajassa liikkuu."
    "Politiikan ulkopuolelta tulee sitä paitsi paljon sellaisia aloitteita, joita politiikka sitten pyrkii työstämään. Itsekin olen tullut politiikkaan ulkopuolelta. Jo ulkopuolella mielestäni vaikutin hyvin paljon", Soininvaara sanoo.
    Esko-Juhani Tennilä muistuttaa perinteisistä vaikutusmahdollisuuksista. "En aliarvioisi äänestämistä. Kyllä vaaleissa tapahtuva voimasuhteiden heilahdus näkyy myös toteutetussa politiikassa. Valtiolaivakin kääntyy, vaikka hitaasti".
    Vaalien välillä Tennilä uskoo kansalaisten suoraan vaikuttamiseen. Sen keinoksi voi käydä niin lehtikirjoitus, nimenkeruu kuin mielenosoituskin. "Esimerkiksi vuoden 1993 suuri työttömien mielenosoitus eduskuntatalon edessä muutti tämän talon ilmapiiriä. Silloin täällä aisti sekä muutostahtoa että pelkoa", Tennilä kuvailee.

Tavallinen elämä opettaa
Jos kansalaisten pitää nähdä vaivaa saadakseen äänensä päättäjien kuuluviin, vaatii yhteydenpito vaivannäköä ja kekseliäisyyttä myös politiikan ammattilaisilta. Tuntuma kansaan voi kadota nopeasti.
    Jukka Tarkka tosin epäilee, että kansan äänen kuuntelussa piilee myös sudenkuoppia. "Entäpä jos ongelma onkin juuri siinä, että poliitikot yrittävät niin energisesti arvata, mitä kansalaiset haluavat. Eikö juuri siitä synny se edunvalvontapolitiikka, jossa vahvat sanelevat", hän kysyy.
    Kari Uotila korostaa yhteydenpidon vaarallisuuden sijaan sen välttämättömyyttä. Kansanedustajuus voi nousta niin sanotusti hattuun, mutta myös kansa voi vieraannuttaa itsensä nostamalla edustajansa jalustalle.
    "On hyvin tärkeää, että pystyy säilyttämään normaalin elämän: ystävät ja kaverit, perheen kanssa olon, kulman pubissa käymisen, harrastukset. Ajankäyttö minulla on kyllä ammattipoliitikkona paljon muuttunut, mutta olen yrittänyt yhä olla se sama Uotu, joka olin ennen kuin minusta tuli kansanedustaja."
    Myös Ben Zyskowicz uskoo, että yhteyden voi säilyttää olemalla yksi kansalainen muiden joukossa ja elämällä normaalia elämää. "Käyn kaupassa ja vien lapsia päivähoitoon, käyn urheilukilpailuissa ja puhun ihmisten kanssa, jotka eivät ole poliitikkoja."

Työelämän kautta arkeen
"Järjestän säännöllisesti noin kerran kuukaudessa kansanedustajatapaamisen, jossa kansalaiset voivat tulla tapaamaan edustajaa", kertoo Marjaana Koskinen. Ensi kesänä Koskinen ottaa kenttätuntumaa turkulaiseen vaalipiiriinsä työskentelemällä entisissä ammateissaan, tarjoilijana ja sosiaalityöntekijänä.
    Esko-Juhani Tennilän mukaan eduskunta on "laitostava ja kovatöinen paikka". Lisäksi kansanedustajan nauttimat edut ovat niin hyvät, että irtautuminen kansasta on mahdollista. "Itse käyn vaalipiirissäni vähintään yhtenä päivänä viikossa tapaamassa ihmisiä työpaikoissa, päiväkodeissa, kouluissa ja sairaaloissa."

Maakunnassa ääni kantaa
Tennilä uskoo, että Lapissa edustajan ja äänestäjien välillä on välittömämpi yhteys kuin Helsingissä. Samaa mieltä on Anneli Jäätteenmäki. "Maakunnista tulevalle kansanedustajalle viikonloput ovat tärkeitä, koska silloin on aikaa pitää yhteyttä ihmisiin. Helsinkiläisillä kansanedustajilla voi olla vapaat viikonloput, mutta miinuksena on se, että tuntee vain Arkadianmäen maailman – ei ole yhteyttä tavallisten ihmisten arkeen."
    Helsingistä kansanedustajaksi valittu Eva Biaudet myöntää, että suora yhteys valitsijoihin on väkiluvultaan suuressa vaalipiirissä mahdotonta. Pääkaupungissa poliitikko pitääkin hänen mukaansa yhteyttä valitsijoihinsa paljolti median kautta, mutta myös perhe-elämän ja järjestötoiminnan verkostot ovat Biaudet'lle tärkeitä väyliä ihmisten arkeen. Tekniikastakin on apua. "Sähköposti ja Internet ovat kyllä kehittäneet yhteydenpitoa. Kynnys kirjoittaa puolin ja toisin on mataloitunut."
    Pääkaupunki tarjoaa kuitenkin kansanedustajalle ainutlaatuisen keskustelufoorumin. "Erittäin hyvä tapa on kulkea raitiovaunulla. Melkein joka kerta tulee juttuja ihmisten kanssa", sanoo Osmo Soininvaara.

Ympäristö löi läpi
kansanliikkeenä

Kansanedustajat ovat yksimielisiä siitä, että kansalaisjärjestöt nostavat omalta osaltaan asioita politiikan asialistalle. Jokaisella on ainakin yksi esimerkki kansalaisjärjestöjen vaikutusvallasta politiikan herättäjinä."Ekologiset kysymykset nousivat ympäristöliikkeestä, mutta myös 80-luvun rauhanliike loi rauhanpolitiikkaa, joka syntyi kansalaisjärjestöissä", sanoo Kari Uotila.
    Myös Esko-Juhani Tennilä laskee ekologisen haasteen nousun kansalaisliikkeen ansioksi, kehaiseepa hän itsekin olleensa muutoksessa mukana Ounasjoki-liikkeen veteraanina. Uotila ja Tennilä mainitsevat tuoreena esimerkkinä MAI-sopimuksen, joka olisi saattanut livahtaa ohi julkisen keskustelun ilman kansalaisjärjestöjen aktiivisuutta.

Työttömät ei-kenenkään maalla
Myös Osmo Soininvaara näkee, että ympäristökysymys nousi politiikkaan kansalaisjärjestöjen kautta. Viime aikoina eläinsuojelukysymyksen ympärillä on hänen mielestään esiintynyt samankaltaista aktiivisuutta. Sen sijaan Soininvaara sanoo sekä yllättyneensä että tunteneensa murhetta siitä, ettei työttömyys ole samalla tavalla noussut poliittiselle agendalle.
    "Ruohonjuuritasolta ei kovin paljon aloitteita ja sellaisia näkemyksiä, joita ei ole ollut poliittisella päivälistalla esillä. Ei ole tullut uutta - esimerkiksi Ranskaan verrattuna", Soininvaara valittelee. "Mutta kirkko on viime aikoina yhteiskunnallisissa kannanotoissaan aktivoitunut ihan selvästi."
    Anneli Jäätteenmäki näkee työttömienkin järjestäytymisellä olleen vaikutusta. "Luulen, että työttömyys ei olisi noussut hallituksessa yhtä tärkeäksi asiaksi, ellei painetta olisi ollut."

Kansa liikkuu myös
heikompien puolesta

Marjaana Koskisen mukaan kansalaisjärjestöt ovat nostaneet pöydälle muun muassa tasa-arvokysymyksiä ja eläinsuojeluasioita. Esimerkkinä kansalaisjärjestötyön tuloksista Koskinen mainitsee sosiaalivakuutusmaksun alentamisen, joka oli hänen mukaansa eläkeläisjärjestöjen aktiivisuuden tulosta.
    Ben Zyskowiczin mukaan vanhushuollon tasosta syntynyt keskustelu on hyvä esimerkki siitä, kuinka yksityisten ihmisten aktiivisuudellakin on vaikutusta.
    Ilman julkisuutta on kuitenkin vaikea saada aikaan tuloksia. "Yleensä välittäjäksi tarvitaan media, joka tekee epäkohdan ja kansalaistoiminnan tiettäväksi. Sitten aktiiviset ja valveutuneet poliitikot ja puolueet tarttuvat julkiseen keskusteluun."
    Eva Biaudet kiittää järjestöjen asiantuntemusta muun muassa pakolais- ja energiakysymyksissä.
    UPM-April -kauppojen synnyttämä keskustelu suomalaisyritysten ulkomaisista sijoituksista oli Biaudet'n mielestä hyvä esimerkki kansalaisjärjestöjen synnyttämästä keskustelusta. Biaudet kiittelee myös kansalaisjärjestöjen asiantuntemusta energia-asioissa.

Varoittava esimerkki
Jukka Tarkka näkee keskustelun moottoreiksi nousevissa kansalaisliikkeissä sekä mahdollisuuksia että vaaroja.
    "Ammattiyhdistysliike on saanut todella suuria aikaan, kun se sata vuotta sitten nousi puolustamaan ihmisarvoa. Se on saavuttanut kaikki tavoitteensa ja vähän ylikin, mutta jatkaa olemassaoloaan, koska olemassaolo on järjestön organisaation tarkoitus. Siksi ammattiyhdistysliike on kannustava ja varoittava esimerkki kaikille järjestöille."

Kansalaisjärjestöt pysyvät
lestissään

Suurin osa kansanedustajista on suhteellisen tyytyväinen kansalaisjärjestöjen asemaan nykyisessä päätöksenteossa.
    "Ei sitä ylhäältä käsin voi muuttaa. En usko, että voidaan mennä DDR:n kaltaiseen systeemiin, jossa puoluejärjestöt valitsevat kansalaisjärjestöjen edustajat. Se olisi aika vaarallistakin", epäilee Osmo Soininvaara.
    "Kansalaisjärjestöissä toimiminen on vähintään yhtä vaikeaa kuin ammattipoliitikkona oleminen. Kahteenkymmeneen vuoteen ei olekaan ilmaantunut Ville Komsia ylittänyttä. Komsihan toimi aikanaan Koijärvi-liikkeessä erittäin viisaasti", Soininvaara kehuu.
    Myöskään Eva Biaudet ei haluaisi muuttaa kansalaisjärjestöjen roolia nykyistä virallisemmaksi.
    "On hyvä, että meillä joihinkin muihin maihin verrattuna on niin paljon kansanedustajia väestöön nähden. Näin järjestöt voivat kokea, että on paljon ihmisiä, joiden puoleen voi kääntyä asioihin vaikuttaakseen."

Vastuu kuulijalla
Myös Marjaana Koskisen mielestä kansalaisjärjestöjen nykyinen asema on verrattain hyvä, sillä monia niistä kuullaan muun muassa eduskunnan valiokunnissa. "Joissain tapauksissa kansalaisjärjestöjen neuvotteluasemaa voitaisiin kuitenkin vahvistaa", Koskinen uskoo.
    Ben Zyskowicz sanoo kannattavansa klassista ajattelua, jonka mukaan kansalaisjärjestöjen ja painostusryhmien roolit on pidettävä erillään vaaleilla valittujen elinten roolista. "Painotusryhmiä tarvitaan, mutta viime kädessä päätösvallan kuuluu säilyä niillä elimillä, joiden valintaan koko kansa on voinut vaikuttaa äänestämällä".
    "Kukaan tai mikään ei voi päättää, mikä on järjestöjen asema, joten sitä ei voi myöskään päätöksellä muuttaa", sanoo Jukka Tarkka. "Jos järjestöillä on järkevää sanottavaa ja hyvät perusteet, ne vaikuttavat. Jos ne puuhaavat tyhjänpäiväisyyksien parissa, niillä ei ole vaikutusta, ja se onkin hyvä."

Ryhtiliike tarpeen
Anneli Jäätteenmäki ennustaa kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksien nousevan tulevaisuudessa entistä tärkeämmäksi kysymykseksi. "Kansalaisjärjestöjen ja puolueiden on aika ryhdistäytyä. Niiden pitää kanavoida ihmisten tahto niin, että maailmaa voidaan muovata sellaiseksi, että siinä on kansalaisten hyvä elää. Nyt puolueet ovat rahamaailman jatke. Esimerkiksi työelämän kahtiajakautuminen työttömiin ja ylityöllistetyihin ei voi olla ihmisten tahto", Jäätteenmäki jyrähtää.
    Kari Uotila arvelee, että virkamiestyön ja kansalaismielipiteen yhdistäminen voi olla hankalaa. Hän pitää tavoitetta joka tapauksessa hyvänä. Kansanäänestyksiäkin voisi hänen mielestään lisätä, ja eduskuntakin voisi kuunnella kansalaisjärjestöjä entistä enemmän käsitellessään lakiehdotuksia valiokunnissa.

Kunnallispolitiikassa
musta aukko

Esko-Juhani Tenniläkin vahvistaisi kansalaisjärjestöjen asemaa lisäämällä järjestöjen kuulemismahdollisuuksia ja turvaamalla "aidolla" asialla olevien järjestöjen mahdollisuudet saada valtionapua. Kansalaisjärjestöjen käyttövoiman pitäisi kuitenkin tulla järjestöjen sisältä.
    "Kuntatasolla ei taida olla samanlaista valmiutta kuulemiseen kuin eduskunnassa. Tämä on sikälikin kummallista, että kuntatasolla päätökset ovat vielä lähempänä ihmisiä. Kansalaisyhteiskunnan ja päätöksentekokoneiston säännöllinen ja vilkas yhteydenpito pitäisi saada luonnolliseksi asiaksi", Tennilä painottaa. o