Istanbulin siskot / Vihreä Lanka 23.4.1998

Istanbulin siskot
Asialla
Ville Komsi oli ensimmäinen vihreä kansanedustaja yhdessä Kalle Könkkölän kanssa. Komsi vieraili Turkissa maaliskuussa.
Ville Komsi
MELUISAN KAHVILAN PÖYDÄSSÄ on lisäksemme kolme naista. He edustavat ryhmää, joka haluaisi auttaa ja rohkaista kurdipakolaisnaisia. Valtion sisäisiä pakolaisia on nyt noin neljä miljoonaa.
    Ryhmässä on 25 jäsentä, tai ainakin oli sitä perustettaessa vuosi sitten. Kurdeja, turkkilaisia, azereja, tsherkessejä, georgialaisia, meille sanotaan. Insinöörejä, lääkäreitä, opettajia, kotirouvia, tekstiilityöläisiä, koulutyttöjä. Ryhmä haluaa perustaa säätiön, jonka nimi viittaisi solidaarisuuteen kurdinaisia kohtaan sekä näiden asemaa ja elinoloja koskevaan tutkimustyöhön.
    Jotta saisi tehdä mitään, täytyy olla rekisteröity oikeustoimikelpoinen yhteisö. Puheenjohtaja on nimeltään Zeynep Baran ja sihteeri Elvan Dumlu. Kolmantena paikalla on Gülçin Kirdar.
    Zeynepin aviomies on vankilassa ja häntä itseään uhkaa kolmesta viiteen vuoden tuomio. Elvan puolestaan on alunperin etuoikeutettu rikkaan perheen opiskelijatytär, englanninkielisessä yliopistossa sairaanhoitajaksi koulutettu. Zeynep on selvästi kurdi ja Gülçin sanoo olevansa georgialaissyntyinen. En tiedä, onko Elvan kurditaustainen vai turkkilainen, eikä sillä ole merkitystä.

Mies tulkkaa, jos osaa
Monet pakolaisperheet nukkuvat muovikelmuteltoissa, eikä ilmasto suinkaan ole trooppinen. Sellaisista asumuksista puuttuvat kaikki perusmukavuudet kuten vesi, sähkö ja kunnon käymälät.
    Teltta tai huone, yhdessä sellaisessa saattaa pahimmillaan asua kolme tai neljä perhettä. Monilla ei ole yhtään rahaa, mutta monet eivät onnistu saamaan kelvollista asuntoa siinäkään tapauksessa, että rahaa olisi, sillä pakolaisia syrjitään.
    Lapset kärsivät yleisesti ripulitaudeista ja naiset gynekologisista vaivoista. Lääkärille ei kuitenkaan ole rahaa maksaa. Valtionsairaalat ovat liukuhihnapaikkoja – Elvanin kertoman mukaan yhdellä lääkärillä voi olla seitsemänsataa potilasta päivässä.
    "Kaakon" maaseudulta paenneet kurdinaiset eivät osaa turkkia. He eivät pysty selittämään lääkärille vaivaansa. He eivät pysty edes kysymään osoitetta eivätkä löytämään sairaalaa tai matkustamaan varattomina sinne asti. Ja vaikka he pystyisivät, löytäisivät ja osaisivat, he eivät saa puhutuksi mieslääkärille, joka useimmiten suhtautuu heihin halveksivasti ja töykeästi.
    Miespuolinen sukulainen – aviomies, veli, isä tai serkku – tulee jokseenkin aina mukaan oppaaksi, tulkiksi tai vartijaksi, eikä naistentautien selittäminen miehen välityksellä miehelle ole helppoa. Lääkäri ja sairaanhoitajat ärtyvät. Heillä ei ole aikaa tai halua ottaa huomioon potilaan pelkoa. Taas joku moukka tuhlaa heidän minuuttejaan, anteeksi, sekuntejaan.
    Joka päivä monet menehtyvät turhaan, meille sanotaan. Sairastuvat ja kuolevat tai luhistuvat, eristäytyvät ja lopulta surmaavat itsensä.

Säätiö toimii puolisalaa
Tarvittaisiin terveydenhoitoa, lakiapua ja perheolojen parantamista, apua avioeroa haluaville naisille sekä "järjestysvallan" vainoamille ja raiskatuille. Oletan, että asumisolot nousisivat parannettavien listalle heti, jos niille voitaisiin tehdä jotakin.
    Kurdipakolaisilla ylimalkaan menee kurjasti. Viranomaiset pitävät näitä ennalta määrättyinä rikollisina. Ehkäpä joku onkin, mutta olisiko se ihme, ajattelen. Minkäänlaista oikeussuojaa on vaikeata saada. Poliisi kohtelee mielivaltaisesti ja kiusaa tahallaan.
    Koska laillinen hyväksyntä yhä puuttuu, "säätiö" ei uskalla tavoitella julkisuutta Turkissa. Silti tieto leviää, ja avunpyyntöjä tulee. Käytännössä on ollut pakko aloittaa työ ainakin Istanbulissa ja sadan kilometrin päässä sijaitsevassa Bursassa.
    Vuoden aikana yli sadalle muoviteltassa asuvalle naiselle tai lapselle on tehty ilmainen lääkärintarkastus. Sata tarkastettua ei kotona kuulostaisi miltään. Täällä se kuulostaa, vaikka tuloksistakaan ei ole tietoa
    Yhteensä vuoden aikana "säätiö" on antanut tai yrittänyt antaa apuaan noin 650 ihmiselle. Vankiloistakin tulee yhteydenottoja. Pyydetään, että joku kertoisi ulkomaailmalle vangeista jotakin.

Lapsuus kadulla
tai tehtaassa

Monia naisia pahoinpidellään kotona. Siihen ei ole mitään mahdollisuutta lähteä pyytämään apua valtionsairaaloista tai poliisilta. Perheongelmia voi olla monenlaisia, mutta yleensä naiset tuntevat ne nahoissaan pahiten. Naiset usein myös pitävät sitkeästi yllä perinteitä, joista he itse kärsivät, ajattelen hiljaa. Monet naiset eivät voi kertoa omaisilleen, mitä heille on tapahtunut kodin ulkopuolella.
    Turvakoteja yritetään perustaa. Sitten kun voidaan. Erityinen sairaala kidutuksen uhreille on ajatuksena esillä.
    Pakolaisten lapset joutuvat kadulle, elleivät joudu tai pääse tehdastyöhön. Monet ovat alle15-vuotiaita. Laki kieltää, mutta kuka siitä välittää? Koulunkäyntiin ei ole varaa. Vaikka olisi varaa, maalta tulleet kurdilapset eivät ymmärrä turkinkielistä opetusta. Vaikka ymmärtäisivät, koulutoverit kiusaavat. Lasten koulupelko kasvaa voittamattomaksi.
    Hyvän turkinkielen taidon ja koulutuksen puute tarkoittaa, ettei pysty hankkimaan tai ottamaan vastaan mitään kunnolla palkattua työtä. Pakolaisnaisten on pakko yrittää ansaita rahaa, mutta ainoat mahdollisuudet ovat työskennellä kotiapulaisina tai tekstiilitehtaassa. Sosiaaliturvaa ei ole; päivät ovat pitkiä; kosketus omiin henkisesti pahoinvoiviin lapsiin kuihtuu.
    Osa lapsista ryhtyy kiillottamaan kenkiä tai myymään keksejä, nenäliinoja ja muuta pikkuroinaa kaduilla. Se on luvatonta, joten poliisi voi halutessaan hätyyttää.
    Gülçin kertoo olleensa vuoden opettajana ja romahtaneensa itse sen jälkeen. Opetus oli yhtä tyhjän kanssa ja pysyi sellaisena. Todistuksia kirjoitettiin näön vuoksi, jotta voitaisiin väittää ulkomaailmalle että kouluja on.

Kurdiseparatisteja?
Säätiöön kuuluu kolme lääkäriä ja viisi sairaanhoitajaa. Lisäksi on 20–25 lääkäriä, jotka ovat valmiita vapaa-aikoinaan auttamaan ilman korvausta. Vapaaehtoisia lääkäreitä olisi enemmänkin, mutta "poliittinen johto" puuttuu. Puuttuu niitä, jotka menevät mille tahansa ovelle ensimmäisinä.
    Leikkauksiin tai muuhun kalliiseen hoitoon ei ole mitään mahdollisuuksia. Mutta jos jostakin tarjotaan taloudellista ja käyttökelpoista apua, se otetaan vastaan ja käytetään parhaaksi arvioidulla tavalla, näin ymmärrän. Ryhmä esimerkiksi kerää tavallisilta ihmisiltä ja tuntemiltaan lääkäreiltä ylijääneitä kelvollisia lääkkeitä
    Vuosi sitten Zeynep on jossakin tilaisuudessa julkistanut ryhmänsä "ohjelman" lentolehtisenä omissa nimissään. Poliisit keräsivät heti ihmisten käsistä pois kaikki löytämänsä kappaleet. Heidän mielestään niissä tuettiin kurdiseparatismia.
    Syyttäjä vaatii kolmen vuoden vankeustuomiota. Jos tuomio, vaikka lievempikin, tulee, siihen lisätään kaksi vuotta jotka on määrätty ehdollisina vuonna 1994. Tuon tuomion syynä oli puhe, jonka Zeynep oli pitänyt edellisen vuoden maaliskuussa kansainvälisenä naistenpäivänä. Mikä siinä oli rikollista?
    Zeynep kertoo sanoneensa, että hänen mielestään kaikkien naisten – ja kaikkien ihmisten – pitäisi saada puhua ja opiskella omalla kielellään. Lisäksi hän oli todennut että valtion alueella on käynnissä sota, ja hän oli useaan otteeseen maininnut nimeltä sen maan jota ei saa mainita. o