Kolumni
Anto Leikola

Ympäristö mediassa
Ympäristöuutisten osuus ajankohtaisvirrassa on kasvanut rajusti – eivätkä kaikki uutiset ole huonoja.

MEDIATUTKIJA Erkki A. Kauhasen viime kesänä ilmestynyt väitöskirja The River of Ink tarkastelee sekä tiede- että valetiedetekstejä vuoden 1990 suomalaisessa sanomalehdistössä. Tutkimuksesta jäi mieleeni kiinnostava taulukko. Siinä oli selvitetty, miten paljon erilaisia tiedejuttuja Helsingin Sanomissa oli julkaistu kahden mielivaltaisesti valitun viikon aikana kymmenen vuoden välein vuodesta 1920 alkaen.
    Melkein joka kerralla olivat sääasiat saaneet suurimman huomion. Vuonna 1950 oli melkoinen paino myös geotieteillä ja sotilaallisella tutkimuksella, vuonna 1960 olivat energia ja avaruus ottaneet niiden paikan, mutta myös "ympäristö" ilmaantui mukaan Kauhasen luokitteluun. Vuonna 1970 oli biotieteiden osuus selvässä nousussa ja "ympäristöä" oli tiedejuttujen kokonaispalstatilasta muutama prosentti; vuonna 1980 ympäristö oli noussut ylitse muiden – paitsi sään – peräti 20 prosenttiin, ja vuonna 1990 sen osuus oli lähes 30 prosenttia, kun taas muut tieteenalat – jälleen säätietoja lukuunottamatta – olivat pudonneet kukin alle viiteen prosenttiin tiedejuttujen kokonaispalstatilasta.
    Luvut ovat satunnaisia otoksia yhdestä ainoasta sanomalehdestä, mutta jotain ne kertovat: ympäristöasioiden osuus mediassa on kasvanut radikaalisti parinkymmenen vuoden aikana.
    Kun ajatellaan ympäristöseikkojen esiin nousua yhteiskunnassa yleensä, kehitys on siinäkin ollut lähes hämmästyttävä. Entisistä rakennuslautakunnista on tullut ympäristölautakuntia, ympäristöministeriö on ollut itsestään selvää todellisuutta jo kauan, on saatu aikaan laki ympäristövaikutusten arvioinnista, ja yliopistoissa on varsinaisten ympäristötieteiden ohella käynnistynyt myös esimerkiksi ympäristöhistorian tutkimus. Kaikki tämä on heijastunut tietenkin mediassa.

Joku median tai historian tutkija voisi ottaa selvittääkseen, mitä asioita ympäristöstä on vaikkapa viidentoista viime vuoden aikana mediassa tuotu esiin. Sormituntumalla arvelisin, että valtaosa jutuista on kuulunut sanan laajassa mielessä tiedeteksteihin: on kerrottu, millaisia ympäristönmuutoksia on tapahtunut ja on pohdittu, mitä pitäisi tehdä vaikkapa liikenteen päästöille tai Itämeren ekologiselle tilanteelle.
    Vähemmän on ehkä pohdittu yleisemmin ympäristön merkitystä ihmiselle ja hänen kulttuurilleen. Mutta median omankin ajattelun mukaan sen tehtävänä on ennen kaikkea välittää uutisia.
    Muistamme kaikki sanonnan "good news is no news". Olisiko niin, että ympäristöasiat ovat ylittäneet uutiskynnyksen yhä useammin juuri siksi, että uutiset ovat olleet huonoja, ympäristön tila on heikentynyt? Ehkäpä, mutta ei varmastikaan aina. Uutisia ovat tuottaneet myös monet luonnon- ja ympäristönsuojelijoiden aktiot, Koijärvestä alkaen. Samalla on ehkä joskus tullut esiin jotain siitäkin minkä puolesta tai mitä vastaan on osoitettu mieltä.

Erilaisissa asennemittauksissa suomalaisten luonto- ja ympäristömyönteisyys on käynyt ilmi monin tavoin. Sitä merkillisempi on ollut "yleisen mielipiteen" reaktio esimerkiksi Natura-ohjelmaan. Jopa Euroopan unionia avoimesti ihannoivat tahot näyttävät hämmentyneen siitä, että unioni ajaa muutakin kuin kaupankäynnin rajatonta vapautta.
    Toivoa sopii, että niin Naturassa kuin muissakin ympäristöön liittyvissä asioissa päästään myös yleisessä mediassa uutisten taakse: keskusteluun, mielipiteen vaihtoon, perusteluun ja punnintaan. o