Hullut päivät
Vesa Sisättö

Teit isän astumaan
Kyllä vanhemmat tietävät, millaisen mallin lapsi tarvitsee.

Joskus sitä pysähtyy miettimään, mitä asioita sitä voisi omasta työstään ja taidostaan siirtää jälkipolville. Lapsillahan on tavaton tarve ryhtyä tekemään samoja asioita kuin vanhempansa.
    Taipumus periytyy esihistorian hämäristä. Isä hankki elannon metsästämällä, poika katseli vierestä ja teki sitten isona samoin. Muutoksia kuvioon tuli ehkä kerran sadassa sukupolvessa tai harvemmin.
    Sama meininki jatkui viime vuosisadalle asti. Vanha isäntä seisoskeli piereskelemässä saran päässä ja huuteli hyviä neuvoja pojalle, joka oli tosin jo kuullut ohjeet ennenkin.
    Nykyään on toista. Ensinnäkään lapset eivät näe, mitä aikuiset tekevät työkseen. Töihin mennään kodin ulkopuolelle, ja vekarat pistetään oppimaan jotain epämääräistä kouluun.
    Lapsena tiesin, että vanhempani työskentelivät jonkinlaisessa "toimistossa" – kuten naapurin pojankin. Niinpä leikimme vaatehuoneen perällä toimistoa. Ainakin yritimme kuvitella millaista toimistossa oli. Teimme pahvilaatikoista pöytiä ja kalastelimme roskikista tärkeän näköisiä papereita. Sitten istuimme ja töhertelimme omituisia harakanvarpaita paperilapuille, alleviivailimme sanoja puhelinluetteloista ja rastittelimme lottokuponkeja, kunnes olimme uupuneita kyllästymisestä. Myöhempi elämänkokemus on osoittanut, ettemme olleet niinkään väärässä toimistotyön suhteen.
    Mutta nyt tähän päivään. Minulla on kaksi lasta ja olen tällä hetkellä kaiketi jonkinlainen akateeminen sekatyöläinen. Olen miettinyt että kuinka sitä välittäisi tietojaan ja taitojaan pojalle ja tyttärelle, jos akateeminen urani jatkuu. Pitäisiköhän se tehdä kätevien sanalaskujen ja tokaisujen muodossa joita ripottelee puheensa lomaan kuin viisauksia ikään?
    Voin kuvitella itseni parinkymmenen vuoden kuluttua kävelemässä poikani kanssa Yliopistonkatua. Kävelemme hiljaisuudessa kunnes tokaisen äkkiä: "Poika! Muista sitten aina laittaa lähdeviitteet kuntoon!" Tai että istuskelen tyttären kanssa yliopiston kirjastossa, jossa sitten tuijotan jonnekin kaukaisuuteen ja mainitsen esi-isiltä peräisin olevan viisauden: "Anttina apurahahakemus sisään, niin Onnina onnistaa".
    Kyllä silloin taas oltaisiin lähellä tuota viime vuosisadan idylliä. Harmi vaan, että se piereskelypuoli saattaa kyllä jäädä. o

Vesa Sisättö on espoolainen vaativien fantasiakirjallisuuspalveluiden tuottaja ja juntti.