400 000 SUOMALAISELLA on merkintä maksuhäiriörekisterissä. Siinä on ollut syytä kylliksi perustaa Suomen luottorekistereiden uhrit eli S.U.L.U.T ry. Yhdistyksen synty toi mieleeni oman luisumiseni luottokelvottomiin.
    Kaikki alkoi, kun Nurmijärven kirjasto 1980-luvun puolivälissä muistutti minua palauttamattomasta kirjasta. Asuin tuolloin Pohjois-Espoossa ja lainasin kirjoja myös naapurikunnasta. Muistin kuitenkin palauttaneeni kyseisen kirjan, joten soitin ja kerroin niin. Vastaukseni hyväksyttiinkin.
    Sitten muutin Helsinkiin. Jonkun ajan kuluttua sain taas kirjastopostia. Jälleen vakuutin, että kirja on palautettu. Tiesin sen nyt varmasti. Olinhan muutossa kolunnut kaikki tavarani.

Sitten tuli lasku. Yrsa Steniuksen Rakas minä, Albert Speerin arvoitus oli ohut teos: summa oli 90 markkaa. Ilmoitin nyt jo aika kiukkuisesti, että kirja on palautettu. Sittemmin ymmärsin, että oli tai ei, se olisi kannattanut maksaa.
    Seuraavaksi tuli nimittäin haaste. En tiennyt mitä sain, kun eräänä perjantai-iltana löysin eteisestä kortin, johon oli leimattu sana haaste. Mietin koko viikonlopun hätääntyneenä, mihin asia saattoi liittyä, sillä olin vastaeronnut ja talo myyty ventovieraalle.
    Kortissa patistettiin menemään Pasilan oikeustalolle. Siellä minut neuvottiin luukulle, josta kysyin mitä pitää tehdä. Mies haki papereita ja sanoi: "Allekirjoita tuohon." Oikeustalossa kun olin niin allekirjoitin. Samalla olin sitoutunut maksamaan lähes 700 markkaa.

Kun kiukkuni yli seitsemänkertaisesta kirjanhinnasta oli laantunut, palasi elämä ennalleen. Nuorimmainen kasvoi ja tarvitsi kalliin kerrossängyn kirjoituspöytineen. Päätin ostaa sen osamaksulla. Aie kuitenkin tyssäsi kassalla, kun kone ilmoitti, että olin maksuhäiriöinen. Myyjä selvästi epäili hämmästykseni aitoutta, mutta neuvoi kysymään asiaa Luottokontrolli Oy:stä.

Sieltä ei suostuttu kertomaan edes olinko rekisterissä, saati miksi olin, jos olin. Alkoi harmittaa niin, että turvauduin ammattiini. Soitin uudelleen ja esittäydyin toimittaja Björklundiksi. Heti sainkin tietoa: minulle kerrottiin, että joudun olemaan luottokelvottomana viisi vuotta. Sain paperinkin. Siinä lukee: "summa on alle 1000,-".
    Yritin helpottaa ahdistustani kertomalla tapahtuneesta kaikille tutuille. Kirjastotuttuni kuitenkin sanoivat, että niin ei voi käydä.

Kun luottorekisterilakia sitten uudistettiin, pidettiin asiasta tiedotustilaisuus. Menin sinne toimittajana, mutta ajattelin tuoda teoriaan käytäntöäkin ja kerroin kokemuksestani. Sielläkin sanottiin, että niin ei voi tapahtua.
    Sittemmin olen ajatellut, että ihmisen ahdistusta lisää huomattavasti se, että tapahtunutta ei tunnusteta tapahtuneeksi. Se taitaa päteä elämänalueella kuin elämänalueella.