Pääkirjoitus
Päivi Sihvola
Hyvinvointi-coctail
syntyy sittenkin

Otetaan puolet uutta, puolet vanhaa ja sekoitetaan -
ei ravisteta.

KUINKAHAN KAUAN pitäisi etsiä, että löytäisi tutkijan, poliitikon ja vapaaehtoistyötä tekevän ihmisen, jotka kaikki tarkoittavat kolmannella sektorilla samaa asiaa? Uuden yhteiskunnallisen työnjaon uhkat ja mahdollisuudet jäävät tunnistamatta tässä käsitehetteikössä – hyödystä ei saa kiinni ja vaaraa ei osaa väistää. Kolmanteen sektoriin liittyy lisäksi niin vahvoja tunnelatauksia, että helposti suistuu joko romantisointiin tai inhorealismiin.
    Sellainen määritelmä tuntuu hyvin mekaaniselta, että kolmas sektori on kaikkea työtä, joka jää julkisen sektorin ja markkinoiden ulkopuolelle. Arkipäivän ratkaisuissa tämä ei oikein riitä, vaikka siihen toisi mukaan ajatuksen auttamisesta tai vapaaehtoisuudesta.

Kolmannen sektorin tematiikka on syntynyt murroksesta, jossa kaavamaisiin työelämän määrittämiin rooleihin nojautuva yhteiskunta natisee. Yhä suurempi osa ihmisistä saa sanoa hyvästi pitkille työsuhteille ja kokopäiväiselle työlle – tai työlle ylipäätänsä.
    Esimerkiksi apulaisprofessori Asko Suikkanen on verrannut kolmannen sektorin roolia siihen, kun kansallisvaltiot syntyivät pelastamaan teollistuvan yhteiskunnan (Näkymätön kolmas sektori, 1998). Hyvinvoinnin sanapariksi liitetäänkin nimenomaan valtio. Ehkä tästä historiasta johtuu, että emme osaa määritellä kolmatta sektoria muuten kuin negaation kautta – kerromme, mitä se ei ole.

Jos poliittinen päätöksentekijä kunnassa sanoo esimerkiksi, että kolmas sektori voisi ottaa lisää vastuuta hoivatyöstä, niin mitä hän tarkoittaa? Että vanhus, joka on ollut julkisen sektorin huolehdittavana esimerkiksi laitoksessa, siirtyisi miniän hellään huomaan? Kaikki on hyvin, jos miniällä on halua ja mahdollisuus osallistumiseen. Ellei näin ole, on vaarana omaisten ja läheisten ryöstöviljely.
    Täytyy lisäksi muistaa, että hoivatyö on monen ihmisen ammatti. Siihen on kouluttauduttu ja siitä on saatu vastuun mukainen palkka ja eläke-edut. Siihen perustuu myös monen pienyrityksen toiminta. Entä mihin rakoseen lyödään osuuskunnat, jotka usein ovat puhdasverisiä yrityksiä? Niiden liikeidea voi olla vaikka välittää remonttitaitoisia henkilöitä kotitalouksiin. Kolmas sektori voi olla muutakin kuin sosiaali- ja terveysalan työtä.

Huonoin mahdollinen vaihtoehto on se, että julkinen sektori vain siirtää säästötaakkansa ja peruspalveluiden tuottamisen yksityisille ihmisille eikä mikään muu muutu. Jos pohjalla olisi esimerkiksi perustulon ja kansalaispalkan yhdistelmä, voitaisiin alkaa puhua aidosta vapaaehtoisuudesta.
    Parasta olisi, jos hyvinvointi-cocktailiin voisi sekoittaa myös muuta palkkatyötä ja pienimuotoista yrittämistä. Onnistuessaan malli voisi luoda pohjaa hyvälle arkipäivälle ja rikkaalle sosiaaliselle verkostolle. o