Viikon visiitti
Jyri Tyynelä

Tabu murtuu
Avoin keskustelu rasismista on tehnyt palveluksen suomalaiselle yhteiskunnalle.

SUOMESSA rasismi on melkein tabu. Poliitikot ja johtavat virkamiehet välttelevät aihetta tai ottavat siihen kantaa virallisen varovaisin sanakääntein. Parin viime kuukauden aikana tabu on alkanut murtua, mistä suuri kiitos kuuluu europarlamentaarikko Raimo Ilaskivelle. Hän peräänkuulutti Helsingin Sanomien yleisönosastokirjoituksessaan keskustelua rasismin syistä. Niistä onkin sen jälkeen debatoitu arvovaltaisemmin kuin koskaan aikaisemmin Suomen historiassa.
    Keskusteluun ovat tutkijoiden ja kansalaisaktivistien lisäksi osallistuneet muiden muassa kokoomuksen puoluesihteeri, sisäministeri, pääministeri, ruotsalainen kansanpuolue, papit ja viimeisimpänä kiekkoleijonat. Keskustelijoiden yhteinen johtopäätös on, että rasismin syy löytyy aina rasistin korvien välistä.
    Debatti on tarjonnut poliittista viihdettä mediaa seuranneille, mutta sillä on suuri ja hyvin konkreettinen merkitys maassamme eläville yli 80 000 ulkomaalaiselle. Heille selviää, että rasismi ei ole yleinen asenne eikä hyväksyttävää politiikkaa Suomessa. Tämä lisää ulkomaalaisten turvallisuuden tunnetta ja luottamusta yhteiskuntaamme kohtaan.
    Myös suomalaiset rasistit huomaavat ennen pitkää edustavansa vähemmistön mielipidettä, toisin kuin he ovat itse ehkä kuvitelleet.
    Rasistinen hyökkäys kilpistyy usein, jos hyökkääjä huomaa olevansa vastakkain toisen suomalaisen kanssa. Porukassa, kuvitellussakin, on helpompi potkia.
    Keskustelu oikoo myös väärää tietoa, joka on toiminut ulkomaalaisvastaisuuden kasvualustana. Ihmiset saavat tietää, että pakolaisille maksetaan pienempää toimeentuloturvaa kuin oman maan kansalaisille. Voidaan myös osoittaa, etteivät ulkomaalaiset ole sen rikollisempia tai haluttomampia työhön kuin suomalaisetkaan.
    Rasismin avoin ruotiminen paljastaa sen perusteiden kestämättömyyden. Ihmisten syrjiminen ihonvärin perusteella on yhtä perusteltua kuin heidän luokittelu vaikkapa silmien värin tai isovarpaan muodon mukaan. Rotuja ei tieteellisessä mielessä ole olemassa.
    Rasismikeskustelu ei luonnollisesti kykene poistamaan ulkomaalaisten Suomessa kohtaamia ongelmia. Niistä päällimmäisiä ovat työttömyys ja siitä seuraava syrjäytyminen, josta on jo pakolaisnuorten keskuudessa hälyttäviä merkkejä. Rasismi ei poistu kokonaan puhumalla. Rasistien kova ydinjoukko jää jäljelle ja tiivistää rivejään Joensuun malliin.
    Julkinen keskustelu on kuitenkin ensimmäinen ja välttämätön askel Suomessa asuvien ulkomaalaisten integroimiseksi yhteiskuntaan. Meidän on ensin hyväksyttävä heidät, jotta he uskaltavat astua yhteisön täysivaltaisiksi jäseniksi ja rakentaa yhteistä tulevaisuutta.
    Keskustelunavauksen jälkeen rasismin vastainen työ siirtyy arkipäivän tasolle, jossa väestöryhmien väliset siteet ja ystävyyssuhteet syntyvät. Uskon suomalaisiin tässä asiassa, koska kansakuntana voimamme on ollut kyvyssä oppia uusia asioita ja asenteita.
    Joten te kaikki paljasjalkaiset suomalaiset tai melkein paljain jaloin tänne tulleet, tervetuloa talkoisiin. Työtä riittää kaikille! o

Kirjoittaja on Vihreän Langan avustaja.