Luonnonsuojelu kärsii rahapulasta / Vihreä Lanka 2.4.1998

Luonnonsuojelu kärsii rahapulasta
Asialla
Kerttu Härkönen on Metsähallituksen viestintäjohtaja.
Kerttu Härkönen
LUONNONSUOJELUN myötätuuli näkyy uusien luonnonsuojelualueiden perustamisena ja monipuolisena tehtävien lisääntymisenä. Luonnonsuojelualueiden hoito ja kunnossapito tehdään pääosin budjettirahoituksella, joka ei ole vastaavasti kasvanut. Suojelualueiden hoitajat Metsähallituksessa ovat alkaneet puhua rahapulastaan julkisuudessa. Mistä on kysymys?
    Vuosina 1994–1998 on perustettu runsaasti uusia suojelualueita, joukossa useita kansallispuistoja ja vanhojen metsien suojelualueita. Valtioneuvoston kesäkuussa 1996 tekemän päätöksen mukaan vireillä olleet luonnonsuojeluohjelmat toteutetaan vuoteen 2007 mennessä. Suojelualueiden pinta-ala lisääntyy lähiaikoina nopeasti 700 000 hehtaarilla eli suojelualueverkon pinta-ala kasvaa lähes 60 prosenttia.
    Suojelualueiden hoidon perusrahoitus saadaan ympäristöministeriöstä. Vuotuinen määräraha on viime vuodet ollut noin 60 miljoonaa markkaa. Lisäksi rakennusinvestointeihin on käytettävissä kahdesta kolmeen miljoonaan markkaan vuodessa. Työministeriön rahat ovat olleet merkittävät etenkin Kainuussa ja Pohjanmaalla.
    Euroopan unionin rahoitusta käytettiin luonnonsuojelutehtäviin vuonna 1997 runsaat kolme miljoonaa markkaa. Unioni on lupaava rahoituskanava, mutta vastaavaa kansallista rahoitusosuutta on tällä hetkellä vaikea irrottaa.

Enemmän työtä,
vähemmän rahaa

Metsähallituksessa katsotaan, että laajentuvan suojelualueverkon edes välttämättömistä hoitotehtävistä ei nykyisillä määrärahoilla selvitä. Määrärahojen lisäystarve lähivuosina on runsas kymmenen miljoonaa markkaa vuosittain. Suurimpana ongelmana on nimenomaan perusrahoituksen niukkuus.
    Vähintään parisensataa suojelukohdetta vaatii aktiivista luonnon- tai perinneympäristöjen hoitoa tai ennallistamista, etenkin Etelä-Suomessa. Ojitettuja soita ja istutettuja metsiä palautetaan luonnontilaisiksi, lajirikkaita niittyjä niitetään ja lintuvesiä hoidetaan.
    Luonnonsuojelualueiden yli kahdelle miljoonalle kävijälle vuodessa turvataan tietyt peruspalvelut, jotka samalla takaavat sen, että käyttö ohjautuu sitä kestäviin kohteisiin. Alueiden merkitys retkeily- ja luontomatkailukohteina kasvaa koko ajan.
    Lähimmän kymmenen vuoden aikana palveluja on rakennettava tai kohennettava arviolta sadan miljoonan markan arvosta, muun muassa 80 sellaisella alueella, joilla niitä ei nykyisin ole lainkaan. Rakentamista tarvitaan pääosin Etelä-Suomessa, mutta myös uudet pohjoiset suojelukohteet – Syöte, Ylläs, Luosto, Kaunisharju – kuuluvat tähän sarjaan. Vuotuinen palvelujen ylläpito maksaa tulevaisuudessa 40 miljoonaa markkaa.
    Uhanalaisten lajien suojelua on tehostettava. Niiden suojelu- ja hoitovastuu on siirtymässä luontojärjestöiltä ja vapaaehtoisilta "virallisemmalle" puolelle. Metsähallitus seuraa valtakunnallisesti saimaannorpan, kotkan ja muuttohaukan kantoja sekämerikotkaa Lapin osalta ja vastaa kiljuhanhen suojeluprojektista, jonka rahoitus saadaan osin Euroopan unionista.

Luontokeskukset
vetävät puoleensa

Eri puolille maata on rakennettu yhdeksän luontokeskusta, joissa tänä vuonna arvioidaan käyvän noin. 250 000 ihmistä. Näitä luontotiedon keskuksia on viime vuosina kehitetty kiinnostaviksi käyntikohteiksi ja markkinoitu voimallisesti. Vakituista henkilökuntaa on kuitenkin saatava lisää, jotta esimerkiksi kouluille tarkoitetun luonto-opetuksen kysyntään voitaisiin vastata.
    Pohjois-Suomen vanhojen metsien suojelun kompensaationa luonnonsuojelutehtäviä varten piti saataman lisäävaroja seuraavien kymmenen vuoden ajan. Kuluvan vuoden osalta lisärahaa ei kuitenkaan löytynyt, vaan summa nipistettiin eteläisen Suomen suojelualueilta. Jos tämä kompensaatioperiaate jatkuu, luonnonsuojelurahoitus Etelä-Suomessa vähenee lähivuosina kolmanneksella.

Muita vaihtoehtoja?
Kohtuuden nimissä on tietenkin muistettava, että kokonaisuutena luonnonsuojelu on saanut yhden jättipotin valtion rahanjaossa. Parin vuoden takainen päätös luonnonsuojeluohjelmien toteuttamisesta on kolmen miljardin markan arvoinen. Maanomistajat saavat korvauksen suojelualueista joko rahana tai vaihtomaana.
    Onko tämä historiallinen sijoitus on syynä siihen, että luonnonsuojelualueiden arkiseen perustyöhön ei löydy varoja lisääntyvän tarpeen mukaan?
    Kun rahaa ei ole, ryhdytään säästämään. Samat resurssit levitetään laajemmalle pinta-alalle. Töitä voidaan siirtää tulevaisuuteen, luontokeskuksia pidetään kiinni suurimman osan vuotta, huoltokeikkoja harvennetaan, uusista luontokeskushankkeista ei voida innostua. Hyvin pian säästöt kuitenkin kolahtavat kävijöiden nilkkaan ja alueiden suojelun tasoa ei pystytä varmistamaan.
    Palvelujen järjestämiseksi on mietitty vaihtoehtoja. Merkittävin uusi linjaus on se, että suuren yleisön luontopalvelut kaikilla valtion mailla – suojelualueet ja muut retkeily- ja virkistysalueet – järjestellään yhdeksi kokonaisuudeksi, jolloin palvelut hoituvat taloudellisemmin. Kävijöiden luontopassi -ajatus on esillä silloin tällöin: kävijät rahoittaisivat suoraan osan palveluista. Luontokeskusten pääsymaksusta on myös keskusteltu, mutta se ei herätä suurta innostusta. Luonnonsuojelualueista ovat kiinnostuneet myös sponsorit. Tällainen uusi yhteistyö saattaa etenkin paikallisesti nousta yhdeksi mahdollisuudeksi.

Uusin lenkki ketjuun
Tänä keväänä juhlitaan uutta, erilaista luontokeskusta. Huhtikuun alussa avataan Inarin kirkonkylään noussut Saamelaismuseo – Ylä-Lapin luontokeskus, Siida. Näyttely kertoo luonnon ja ihmisen selviytymistarinan pohjoisen äärevissä oloissa ainutlaatuisella tavalla. Vähemmistökansa saa kansallismuseonsa ja Suomen luonnonsuojelualueiltaan mittavin kolkka arvoisensa toimintakeskuksen.
    Luonnonsuojelualueiden hoidon ja yleisöpalvelujen rahoituksessa ei ole kysymys mahdottomista summista. Tällä hetkellä uskomme vielä, että rahoitusnotkahdus on väliaikainen. Suojelualueemme ovat hyvän hoidon arvoisia, ja niistä nauttivat kävijät ansaitsevat hyvät palvelut. o