Kolumni |
Hannu Katajamäki |
Sosiaalisten innovaatioiden aika Perustulolla ja paikallisrahalla on onnistumisen edellytykset, jos valtiovalta suo. ETÄTYÖLLE OLISI juuri nyt suuri tilaus. Olisi järkevää hajauttaa työtä, sillä kansan pakkaantuminen harvoihin keskuksiin maksaa: uudet asunnot, liikenneyhteydet ja muu yhdyskuntatekniikka ovat kalliita.
Samalla tavoin yhteiskunnasta puuttuu perustulon mahdolliseksi tekevä sosiaalinen innovaatio. Pohjois-Karjalassa virinnyt halu kokeilla perustuloa maantieteellisesti rajatuilla alueilla ei ole edennyt. Työministeriössä ei ole halua – ja ehkä ei myöskään kykyä – kehittää perustuloa sellaiseksi sosiaaliseksi innovaatioksi, joka toisi syrjäalueiden asukkaille paremman elämän näkymiä.
Ongelmalliseksi on osoittautunut myös paikallisraha. Idea on lumoava: tavalliset ihmiset vaihtavat keskenään tavaroita ja palveluksia itse perustamallaan valuutalla. Parhaimmillaan paikallisvaluutta voisi aktivoida esimerkiksi pitkäaikaistyöttömiä tavalla, johon ei tuloskuntoisinkaan työvoima- tai sosiaalitoimisto pystyisi.
Ennakkoluulottomat ajatukset kilpistyvät kyvyttömyyteemme kehittää sosiaalisia innovaatioita. Suomeen olisi perustettava mitä pikimmin sosiaalisten innovaatioiden kehittämiskeskus. Sen tehtävänä olisi tutkia ja edistää yhteiskunnallisia uudistuksia samalla tavoin kuin Teknologian kehittämiskeskus avittaa teknisten innovaatioiden etenemistä.
|