Kolumni
Irina Krohn

Puutarhanhoitoa
Euroopan rahaliitto vaatii meiltä entistä vahvempaa kielellistä ja kulttuurillista itsetuntoa.

Eurooppalaiset johtajat ovat kertoneet olevan ainutlaatuista, että näin yhtenäisen talousalueen sisällä on näin monta valuuttaa. Siksi ne pitää heidän mukaansa rationaalisuuden nimissä yhdistää. Monet ylistävät Amerikan Yhdysvaltojen onnistunutta rahapolitiikkaa ja pitävät sitä hyvänä esimerkkinä.
   Kannattaisi katsoa tarkemmin. Yhdysvaltain liittovaltiolla on jotain muutakin yhteistä kuin dollari ja maailman vahvin armeija, nimittäin englannin kieli. Espanja ja muut vähemmistökielet eivät ole olleet lähelläkään murtaa sen valta-asemaa.
   Jos kerran pienen maan oma raha ja oma talouspolitiikka ovat käyneet liian heiveröisiksi ja kalliiksi välineiksi yhtenäismarkkinoiden maailmassa, niin on luullakseni vain ajan kysymys, milloin Euroopassa tiivistyvät paineet yhteisen valtakielen löytämiseksi.
   En usko, että eurooppalainen valtakieli korvaa äidinkielet, mutta se tulee niiden rinnalle. Veikkaisin jopa, että eurooppalaiselle kulttuurille ominainen mosaiikkimaisuus ja moninapaisuus johtaa siihen, ettei yhtä valtakieltä löydy, vaan paine usean kielen osaamiseen kasvaa.

Kansakunnan viisaiden puutarhureiden kannattaisi kolikoiden sijasta miettiä kieliä. Markasta ei tullut euron nimeä eikä suomesta tule yhtenäiskieltä. Tässä tilanteessa tarvitsemme kansallisen kaksoisstrategian.
   Meidän tulee rakkaudella huolehtia omasta kielestämme, sillähän me ajattelemme ja tunnemme. Lisäksi meidän pitää antaa lapsillemme mieluimmin jo alle kouluikäisinä kyky leikin avulla ymmärtää muita kieliä ja iloita niistä. He tarvitsevat sellaisen kulttuurisen itsetunnon, että he voivat olla kuin kalat vedessä myös muualla kuin kotilammikossa.
   Kuulostaako vaikealta? Ehkä se onkin, mutta ilman tämän oivaltamista yhtenäisvaluutta on kokeilu, joka jättää tulevaisuuden suomalaiset pussin pohjimmaisiksi.

Jokainen puutarhurihan tietää, että on aika kastella ja aika katsella. Mullan alle piilotettua siementä saa pitkään vaalia, ennen kuin yksikään sirkkalehti pilkistää. Viisas kasvattaja saa kuitenkin myös nauttia. Rehevät kurpitsat ja tomaatit täyttävät niin vatsan kuin sydämen. Tuoksuvat kukat tavoittavat kauneudessaan jotain vielä syvempää, ehkäpä jotain jota sieluksi nimitetään.
   Lähitulevaisuudessa suomalaiset varmaan heiluttavat entistä innokkaammin omaa lippuansa. Sitähän meidän ei tarvitse vaihtaa, sillä markkinoiden maailmassa kansallistunnukset ovat koriste-esineitä eivätkä kaupan esteitä. Osa ajattelee euroissa, me muut varmaan teemme hätäisiä uuntolaskuja päässä. Mutta ennen kaikkea tarvitsemme kykyä viihtyä myös toisisssa kielissä ja kulttuureissa. Pakkoruotsi vaihtuu riemuruotsiksi, ja sen jälkeen siirrymmekin riemuranskaan tai -espanjaan.
   Niin kuin sanoin, puutarhanhoito on hidasta, mutta joskus uurastus täytyy aloittaa. Sillä enemmän kuin rahapolitiikkaa, Emu muuttaa koulutuspolitiikkaa. o