Sertifikaatti on tarpeen / Vihreä Lanka 9.1.1998

Sertifikaatti on tarpeen
Asialla
Anna-Leena Simula on virkavapaalla Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK:n metsäryhmän tutkimuspäällikön toimesta.
Anna-Leena Simula
SUOMESSA on tehty aktiivisesti työtä maamme metsätalouteen soveltuvan kestävän metsänhoidon sertifiointimallin luomiseksi jo parisen vuotta. Asia onkin edennyt sangen rivakasti. Asialla ovat olleet niin markkinat, ministerit kuin muutkin kynnellekykenevät.
   Keväällä 1997 metsäsertifioinnin standardityöryhmä julkisti 37 kriteeriä, joiden avulla riippumaton sertifioija voi todentaa, hoidetaanko tutkimuksen kohteena olevaa metsää kestävyyden periaatteiden mukaisesti. Sitä arvioidaan metsien taloudellista, ympäristöllistä ja sosiaalista merkitystä kuvaavien kriteerien avulla. Kulttuuriakin on joukossa ripaus.
   Tavoitteena olivat kriteerit, jotka soveltuvat niin kansainvälisiin ympäristöjohtamisjärjestelmiin – kuten kansainvälisen standardisoimisjärjestö ISOn EMS-standardiin ja Euroopan unionin EMAS-järjestelmään – kuin kansainvälisiin metsien hoidon sertifiointijärjestelmiinkin, kuten Forest Stewardship Council -järjestön ajama metsäsertifikaatti.

Ryhmä löysi kultajyvän
Standardityöryhmä koottiin markkinalähtöisesti, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK:n, Metsäteollisuus ry:n, Suomen WWF:n ja Suomen luonnonsuojeluliiton aloitteesta. Kaikkiaan mukaan tuli 29 tahoa, jotka edustivat ekologista, sosiaalista ja taloudellista näkemystä metsästä.
   Virkamiehiä työryhmään ei huolittu. Maa- ja metsätalousministeriön metsäosaston ylijohtaja Juhani Viitala veti työryhmää yksityishenkilönä.
   Kansainvälisestikin katsottuna työryhmä ylti uskomattomaan suoritukseen, kun se onnistui kehittämään yksimielisesti ja yhteisesti paitsi metsäkriteeristön, myös älykkään ajatuksen kustannustehokkaasta, yhtä metsätilaa suuremmasta aluesertifioinnista.

Julkinen valta seuraa,
mutta ei sekaannu

Kansainvälisten järjestelmien sopivuutta maamme metsien sertifiointiin selvitti syvällisemmin maa- ja metsätalousministeriön asettama laajapohjainen metsien sertifiointitoimikunta, jonka mietintö valmistui alkukeväästä 1997. Se tuotti sekä arvokasta perustietoa että vaihtoehtoja suomalaiselle sertifiointivalinnalle, mikä lisäsi oleellisesti ymmärrystä sertifioinnista.
   Toimikunnassa puhetta johtanut ministeri Kalevi Hemilä totesi kuitenkin selkeästi, että lopulliset päätökset mahdollisen sertifiointimallin valinnasta tapahtuvat markkinoilla. Siihen ei julkinen valta puutu.
   "Perhemetsien sertifiointikriteerien ja uusien metsä- ja luonnonsuojelulakien yhteensopivuudesta ei kuitenkaan pidä tinkiä", painotti ministeri Hemilä. Toimikunta ehdottikin kuivakkaasti, että kehitteillä olevan mallin on sovittava yhteen Euroopan unionin, FSC:n ja ISOn järjestelmien kanssa.
   Toisaalta toimikunta otti kantaa räväkästi: "Päämääränä on, että... sertifiointijärjestelmä on käytettävissä vuoden 1998 kuluessa."

Kriteerit ovat tiukat,
mutta täytettävissä

Keväällä hyväksytyn standardin kriteerejä onkin jo testattu Pohjois-Karjalassa, Pirkanmaalla ja Lapissa. Testaus osoitti, että joitakin poikkeuksia lukuunottamatta metsätaloudessa toimitaan pitkälti siten kuin kriteeristö edellyttää. Sen sijaan siinä, miten tätä toimintaa seurataan, on paljon parantamisen varaa.
   Testauksen mukaan keskikokoisella, noin 30 hehtaarin metsätilalla tilakohtainen sertifiointi tulisi kuitenkin kohtuuttoman kalliiksi: se maksaisi noin 130 markkaa hehtaarilta. Useampia tiloja kerrallaan koskeva aluetason sertifiointi olisi huomattavasti halvempaa, mutta paperibyrokratia vaanii siinäkin.
   Testauksessa olivat mukana kultakin alueelta metsänhoitoyhdistysten liitto, alueelliset metsäkeskus ja ympäristökeskus, Metsähallitus ja suurimmat metsäyhtiöt. Testaushankkeet näyttävät sulattaneen jäätä metsä- ja ympäristöammattilaisten väliltä.
   On tultu tutuiksi. Ihmisten välille on syntynyt positiivista synergiaa, joka viime kädessä koitunee metsän hyväksi.
   Oli ilo kuunnella Lapin ympäristökeskuksen biologia Liisa Viitalaa ja Oriveden seudun metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtajaa Jorma Ruokoa, kun he tilittivät kokemuksiaan ja tuntojaan testiprojektin tuloksia joulukuun puolivälissä käsitelleessä seminaarissa.

Metsäviestintä vaatii pitsireunuksia
Ympäristöjärjestöt eivät osallistuneet testaukseen. Niille kelpaa "vain ja ainoastaan" FSC:n hyväksymä metsäsertifiointi. Ikään kuin sillä olisi yksinoikeus metsäluonnon kestävään hoitoon.
   Metsänomistajapuolta häiritseekin FSC:n toiminnan kansalaisjärjestövaltaisuus, monopolipyrkimykset, nyrkkipajamaisuus ja se, että monet, oleellisetkin kysymykset, kuten rahoitusmalli ja kerättyjen varojen käyttö ovat yhä auki. Sen FSC on myöntänyt itsekin, että sen toimintaa on alkanut varjostaa leimautuminen suurmetsätaloutta suosivaksi.
   Ympäristöjärjestöjen, metsänomistajien ja metsäteollisuuden keskinäinen puhumattomuus ja nurkassa jurottaminen ei kuitenkaan voi jatkua pitkään. Suomi elää metsästä, ja eritoten ympäristöherkistä Englannin, Hollannin ja Saksan markkinoista. Metsäsertifiointia tarvitaan kansainvälisillä puun ja paperin markkinoilla uskottavuuden vuoksi.
   Metsäsertifiointiin liittyykin paljon juuri symboli- ja mielikuva-arvoa, joka olisi hyödynnettävä markkinoinnissa. Sitä kautta voimme kertoa markkinoilla, että Suomessa eri intressitahot keskustelevat keskenään ja huolehtivat metsäluonnon monimuotoisuudesta yhdessä. Varsinkin ruotsalaiset ovat tämän oivaltaneet.
   Vaikeat asiat vaativat pitsireunuksia, kuten tarinan mukaan Tehdaspuun entisellä toimitusjohtajalla Väinö Nikulla oli tapana sanoa. Ainakin metsäsektorilla tässä on vielä paljon opittavaa. o