Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Libanon ja lupaukset

Hanna Ojanen

Illalla tuli heiteltyä kevyitä rauhanturvalupauksia. Aamulla maat katsoivat peiliin ja säpsähtivät: en kai minä ole se ”kansainvälinen yhteisö”.

Kun kansainväliselle yhteisölle avattiin ovi Libanonin kriisiin, se näytti ensin suorastaan vyöryvän paikalle. Tuhansia miehiä näytti olevan lähtövalmiina eri puolilla Eurooppaa ja muuta maailmaa.

Pian kuitenkin hiljeni. Tuhansista tuli satoja, rauhanturvaajien sijasta alettiin puhua laivoista ja lentokoneista. Ranska empi ja sai muutkin vielä harkitsemaan, kuinka avokätinen kannattaa olla. Keskustelua heräsi erityisesti siitä, miten vaarallinen tilanne on ja millaiset voimankäyttöoikeudet rauhanturvaajilla pitäisi olla. Ja mitä joukot tarkasti ottaen olivatkaan menossa tekemään? Olisiko kyseessä rauhaan pakottaminen? Pitäisikö ampua kohti kiistan osapuolia? 

Keskustelu tehtävästä ja sen toteuttamisen edellytyksistä oli toki tärkeä, mutta kansainvälisen yhteisön hiljenemisessä oli kyse myös yksittäisten maiden omista, kansallisista huolista. On kuin ne olisivat aamulla peiliin katsoessaan säpsähtäneet: en kai minä nyt todella ole se ”kansainvälinen yhteisö”? 

Saksassa painiskeltiin historian painolastin kanssa. Saksalaisten sotilaiden lähettäminen ulkomaille oli pitkään mahdoton ajatus, ja suhtautuminen Euroopan unionin sotilaallisen ulottuvuuden kehittymiseen on ollut varauksellista. Aivan erityisen mahdottomalta tuntuu ajatus saksalaisten sotilaiden lähettämisestä Israelin ja Libanonin kiistaa rauhoittamaan. Mitä tapahtuisi, jos saksalainen sotilas joutuisi ampumaan kohti israelilaista sotilasta? Kansainvälisen yhteisön ja monenkeskisyyden lämmin tukija Saksa kamppailee siis yhä sen kanssa, onko se itse lopulta kansainvälisen yhteisön jäsen, ja jos on, niin minkälainen.

Turkki ja sen suuri armeija on tahollaan osoittanut suurta anteliaisuutta: on puhuttu tuhansista sotilaista. Tällainen anteliaisuus yhdessä sen eittämättömän edun kanssa, että Turkki on on muslimivaltio, jolla on hyvät suhteet Israeliin, kasvattaa maan arvoa kansainvälisen yhteisön ja vähitellen myös Euroopan unionin silmissä.

Mutta Turkillakin on kompastuskivensä – Kypros. Kyproksen kreikkalainen osa on ollut valmis tarjoamaan operaation käyttöön satamiaan. Turkissa on katsottu, että Turkin on mahdotonta käyttää tällaisia Kyproksella sijaitsevia tukikohtia. 

Ainakin osalle Israelin hallitusta tuntuu olevan vaikea hyväksyä, että UNIFIL-joukoissa olisi sotilaita maista, joiden kanssa Israelilla ei ole diplomaattisuhteita, tai jotka eivät ole tunnustaneet Israelia. Mitä tehdä, kun
YK:n rauhanturvaajista tätä nykyä suuren osan muodostavat juuri esimerkiksi Bangladeshin joukot? Pitääkö bangladeshilaiset lähettää kotiin Israelin näkemysten takia?

YK:n pääsihteeri Kofi Annan on katsonut, että Israelin kanta ei voi tässä olla ratkaiseva. Hänen näkemyksensä on merkittävä. YK ja EU tekevät melkeinpä huomaamattaan tavattoman palveluksen, kun ne antavat kansainväliselle yhteisölle kasvot, joihin kaikki voivat samastua ja sulautua. UNIFIL-operaatio voikin parhaimmillaan paitsi turvata rauhan Libanonin ja Israelin välillä, myös saavuttaa jotain hyvin tärkeää yksittäisten valtioiden kansainvälisessä identiteetissä: tilaisuuden – tai tekosyyn – ainakin osin päästä irti joistakin kansallisista rooleista ja näkemyksistä, joihin ne ovat aikojen kuluessa juuttuneet. o

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin erikoistutkija.


Mielipide

Pienet purot pelastavat maailman

Pääkirjoituksessaan (VL 18.8.) päätoimittaja Elina Grundström esittää, että maailmaa ei pelasteta kaupassa tai keittiössä, vaan vaikuttaminen tapahtuu järjestöissä, eduskunnassa ja EU:ssa. Ajatushan on täysin metsästä. Vihreät arvot lähtevät asenteista. Asenteen muuttaminen on ylivoimaisesti helpointa aloittaa itsestään.

Kun yksilö alkaa vaikuttaa asioihin esimerkiksi valinnoillaan kaupassa, hän saa ehkä jotkut ympärillään kysymään, miksi näin? Kysyjistä ehkä joku saa ahaa-elämyksen ja muuttaa omia asenteitaan, ja jälleen jotkut saattavat kysyä puolestaan häneltä ja niin edelleen. 

Suuret muutokset lähtevät aina ruohonjuuri-tasolta. Hyvänä esimerkkinä on vaikkapa oma vihreä ajattelumme,  joka on levinnyt laajalle yleiseen mielipiteeseen siten. Myös perinteiset vasemmisto- ja  oikeistopuolueet ovat ottaneet vihreitä arvoja omin ohjelmiinsa. Tämä tapahtuu vain, jos nämä puolueet ja järjestöt huomaavat kannattajiensa ja kohderyhmiensä asenteiden muuttuvan. Mitä laajemmin asenteet muuttuvat, sitä todenäköisemmin nämä asenteet näkyvät valtakoneistojen pyramidien huipuilla päätöksinä.

Jos lähdetään siitä, että vaikuttamisen pitäisi pääsääntöisesti kohdistua järjestö- ja poliittiseen toimintaan, ollaan tilanteessa, jossa pieni vihreä vähemmistö yrittää saada päättävissä elimissä läpi vihreitä päätöksiä, kun enemmistön intresseissä ei ole näitä päätöksiä tukea. Kas, heidän viiteryhmänsä ei koe näitä asioita tärkeäksi. Siksi ruohonjuuritason asenteet ovat se maaperä, jolla maailman pelastamista tuleekin harjoittaa. Vain yleisen mielipiteen laajalle leviävät aatteet summautuvat päätöksiksi päättävissä elimissä. 

Jos ajattelee, että omat päästöt ovat minimaaliset verrattuina vaikkapa yhdysvaltalaisten päästöihin, niin onko se peruste sille, että ei kannata tehdä sitäkään vähää? Eivätköhän ne kaikki suuret joet synny pienistä puroista. Asenne, jossa odotetaan päätösten tulevan jostakin korkeammalta taholta, ja jätetään vastuu niille, jotka ovat aktiivisia toimijoita, on asenne, jolla maailmaa ei ainakaan pelasteta.  

T-J Majanlahti
Puheenjohtaja
Nokian Vihreät

Kirjoita Lankaan!

Voit myös lähettää tekstisi kirjeitse osoitteeseen Vihreä Lanka, Fredrikinkatu 33 A, 00120 Helsinki, faksata sen numeroon (09) 5860 4124, tai lähettää sen sähköpostitse osoitteeseen lanka@vihrealanka.fi

Varaamme oikeuden lyhentää tekstejä.