Siitä puhe mistä puute

”Kestävä kehitys” vahvistaa tuhoisan nykymenon jatkumisen.

Suomen ympäristöpolitiikkaa linjaava kestävän kehityksen toimikunta hyväksyi kesäkuussa uuden esityksen Suomen kansalliseksi kestävän kehityksen strategiaksi. Toimikunnan puheenjohtajan pääministeri Matti Vanhasen mukaan uudessa strategiassa löytyi tasapaino ympäristö-, sosiaali- ja talouspolitiikan välillä.

Strategiapaperissa Suomi nähdään kestävän kehityksen mallimaana, jossa ympäristöasiat ovat kunnossa. 

Valitettavasti todellisuus on toinen. Suomen ympäristöpolitiikka näyttää passivoituneen pahasti juuri EU:n puheenjohtajuuskauden kynnyksellä. Hiilidioksidipäästöjä ei haluta vähentää, kulutus kasvaa ja luonnon monimuotoisuus heikkenee. Suomen kilpailukyky määrittelee yhä voimakkaammin ympäristökeskustelua ja antaa raamit luonnonsuojelulle. 

Uusi kansallinen kestävän kehityksen strategia ei millään tasolla haasta nykyistä elämäntapaamme, joka perus­tuu luonnonvarojen kestämättömään käyttöön. Strategia painottaa Suomen kilpailukykyä globaaleilla markkinoilla ja nostaa talouskasvun kestävän kehityksen tärkeimmäksi turvaajaksi. Ekologinen ulottuvuus on jäänyt talous- ja kilpailukykypolitiikan varjoon. 

Toki uudessa strategiassa on paljon hyvääkin. Ilmastonmuutos nostetaan Suomen kehityksen merkittävimpien haasteiden joukkoon. Lisäksi siinä halutaan edistää luonnon monimuotoisuuden turvaamista, fossiiliriippuvuuden vähentämistä sekä ekologista verouudistusta. 

Valitettavasti näyttää kuitenkin siltä, että puhe kestävästä kehityksestä on johtanut tilanteeseen, jossa mitä tahansa kehitystä pidetään tavoittelemisen arvoisena. Kestävän kehityksen käsite on vienyt ympäristöliikkeeltä sen kaikkein tärkeimmän argumentin, eli vaatimuksen siitä, että ympäristökriisin vuoksi yhteiskuntapolitiikan ja talouspolitiikan tavoitteita on muutettava. 

Ympäristöliikkeen tehtävänä on haasta vallitsevat rakenteet ja tuoda keskusteluun uusia käsitteitä. Samalla on muutettava yhteiskunnallista pelikenttää ja sen sääntöjä. Ensimmäinen askel voisi olla vaihtoehtoisten puhetapojen käyttöön ottaminen. Kestävän kehityksen tilalle tarvitaan jotain muuta. Uutena visiona voisi olla kohtuullinen elämäntapa, onnellisuus, yhden pallon politiikka tai globaalisti oikeudenmukainen maailma, jossa demokratialle on vallattu se tila, jonka raha on siltä riistänyt. Siinä on haastetta myös kestävän kehityksen toimikunnalle.

Kirjoittaja on jäsenenä kansallisessa kestävän kehityksen toimikunnassa sekä toimii aktiivisesti Suomen luonnonsuojeluliitossa ja Maan ystävissä.

---

Mielipide

Pehmeitä huoltofirmoja perhosten hyväksi

Kun olin lapsi 1940-luvulla, asuimme eri paikkakunnilla, mutta mieleen on erityisesti jäänyt silloinen Lahden kaupunki: muutama pomminkuoppa, muutama pomminraunio, mutta paljon perhosia meillä noin kilometrin päässä kaupungin keskustasta.

Oli sota-aika, ja tavarapula jatkui vielä vuosia sen jälkeenkin, mutta ihmiset olivat aktiivisia. Nälkään tai muuhun puutteeseen ei kuoltu, eikä oltu aina viranomaisilta kaikenlaista anomassa. 

Puutarhoissa viljelykasvit kukkineen korvasivat luonnon hyötykasvit. Siksi myös hyönteisille oli ravintoa. Kukaan ei viettänyt aikaansa käsi- tai moottorikäyttöistä ruohonleikkuria käyttäen. Oli sota, sodan jälkeinen aika, mutta biodiversiteetiltään luonto oli sittenkin enemmän tasapainossa kuin 2000-luvulla! 

Miten päästä lähemmäksi menetettyä? Eräs avain olisivat ekologisemmat huoltoyhtiöt, jotka eivät kynisi jokaista villikasvin kukkaa leikkurin terällään, vaan osaisivat yhdistää puutarhakulttuuria ja luonnonsuojelua. Suojeluihmisten tulisi perustaa tällaisia pehmeän huolenpidon huoltofirmoja. Aluksi pienet rivi- ja paritaloyhtiöt ja jotkut yksityisomistajat voisivat tilata näitä palveluita ehkä hivenen kalliimmilla taksoilla, mutta paljon kasvien ja eläinten viehätystä säästäen. 

Pentti Törmälä
Hamari

Miksi pitää aina päällystää?

Minua ihmetyttää, miksi kaikki kävely- ja pyörätiet pitää aina päällystää, eli asfaltoida.

Olisi paljon mukavampaa kävellä ja lenkkeillä hiekkatiellä ja myös pyöräillä, vaikkapa ihan vaihtelun vuoksi. 

Antero Tanskanen
Helsinki

Nuoret tietävät liian vähän seksistä

Nuortenlehden kysymyspalstalla 14-vuotias tyttö kyselee, pitääkö käyttää ehkäisyä, jos menee sänkyyn, ja voiko tulla raskaaksi, jos on jo saanut ensimmäiset kuukautiset. 12-vuotias kysyy, pitäisikö seksiin painostava poikaystävä jättää. Pirkanmaalla paljastuneiden HIV-tapausten uutisoinnin yhteydessä kerrottiin lääkärin törmänneen 16-vuotiaisiin, jotka eivät olleet kuulleetkaan HIV:stä. Asiat eivät tunnu kovin selviltä aina vanhemmillekaan ihmisille.

Esimerkit herättävät kysymyksen koulujen sukupuolivalistuksen tilasta. Onko tuntikehyksestä siirretty niin paljon tunteja tietotekniikalle ja matematiikalle, ettei elintärkeille käytännön asioille riitä aikaa? 

Kävin peruskouluni 1990-luvulla. Ala-asteella ja myöhemmin yläasteella kerrottiin perusasiat ihmisruumiin toiminnasta. Opetusta odotettiin ja kuunneltiin innolla. Enemmänkin puhetta olisi kyllä tarvittu, sillä molemminpuolisesta nautinnosta, naisen orgasmista ja homoseksuaalisuudesta ei sanottu halaistua sanaa. Valistus keskittyi lisääntymiseen ja ehkäisyyn. Sekin on tietysti parempi kuin ei mitään. 

Opettajat ja oppilaat: olisiko sukupuolivalistusta syytä lisätä ja parantaa? Millainen valistus menisi parhaiten perille? 

Emma Karimaa
Nokia