Kohti yhdenvertaisuutta

Vihreän liiton puoluekokous linjasi Hämeenlinnassa selkein numeroin, että ”valtion erityissuhde kahteen uskonnolliseen yhdyskuntaan on lopetettava”. Jotkut kiljahtelivat ilosta, jotkut kimpaantuivat isosti.

Ei olisi kannattanut. Sama perusperiaate oli oikeastaan sisäänrakennettuna jo entisiinkin linjapapereihin, joissa vaaditaan, että eri uskontoja on kohdeltava tasavertaisesti. Mitään isoa linjanmuutosta ei ole tapahtunut.

Valtajulkisuus uutisoi asian päin prinkkalaa, kuten odottaa saattoi. Tämä on osaltaan synnyttänyt kuohuntaa ja levottomuutta niissä, joiden viiteryhmä on evankelis-luterilainen tai ortodoksinen kirkkokunta.

Yleisin otsikko lehdistössä oli, että ”vihreät vaativat kirkon ja valtion eroa”, vaikka näin ei periaateohjelmassa lue.

Tämä kliseemäinen ilmaisu on suomalaisessa poliittisessa perinteessä liittynyt jo kauan vasemmistolaiseen ideologiaan, jonka osa on ollut uskonnonvastaisuus tai ateistinen maailmankatsomus.

Vihreä liitto kuitenkaan ei ole uskonnonvastainen puolue. Se ei myöskään ole uskonnollinen puolue, joka olisi sitoutunut johonkin tai joihinkin uskonnollisiin yhteisöihin. Kuten tunnettua, vihreät eivät ole oikealla eivätkä vasemmalla vaan edellä.

Vihreät kannattavat monikulttuurista ja suvaitsevaista yhteiskuntaa, jonka johtotähti on yhdenvertaisuus. Uskontojen ja uskonnottomien maailmankatsomusten suhteen tämä tarkoittaa sitä, että julkisen vallan on kohdeltava kaikkia tasavertaisesti.

Nyt näin ei ole, vaan on kaksi uskonnollista yhdyskuntaa, joilla on erityisasema, ne ovat niin sanottuja valtionkirkkoja.

Yhdenvertaisuus tai tasa-arvo kuuluvat niin kristillisten kuin muidenkin uskontojen oppien nykytulkintoihin, joten ongelma tuskin on ylitsekäymätön uskonnollisillekaan ihmisille.

Osa epäkohdista on symbolisia. Eduskunta aloittaa istuntokautensa yhden uskonnollisen yhdyskunnan rituaaliin osallistumalla, mikä on vanha perinnäistapa. Perustuslaissa mainitaan evankelis-luterilainen kirkkokunta, ja on myös olemassa erikseen lait sille sekä ortodoksiselle kirkkokunnalle. Miksi?

Meillä on yhdistyslaki, joka koskee kaikkia yhdistyksiä, ei omaa lakia Suomen luonnonsuojeluliitolle ja Pornaisten kilpikonniensuojeluyhdistykselle. Meillä on puoluelaki, joka koskee kaikkia puolueita, ei omaa lakia Suomen Keskustalle ja Köyhien asialla rp:lle. Meillä voisi ja pitäisi olla yhteinen laki uskonnollisista yhdyskunnista, ei omaa lakia ja erityisasemaa joillekin uskonnoille.

Ylivoimainen valtaosa suomalaista on valkoihoisia heteroseksuaaleja. Tästä huolimatta vihreät eivät hyväksy etnistä tai seksuaalista syrjintää, sitä, että enemmistöllä pitäisi olla etuoikeuksia vain siksi että he ovat enemmistö. Ylivoimainen valtaosa suomalaisista kuuluu evankelis-luterilaiseen uskonnolliseen yhteisöön. Myöskään heillä ei pidä olla erioikeuksia vain siksi, että he ovat ylivoimainen enemmistö.

Monisyisempiä ongelmia ovat koulujen ja päiväkotien uskonnonopetus ja yhteisövero-osuus, jonka vuoksi yritykset tukevat edellä mainitussa erityisasemassa olevia uskonnollisia yhteisöjä omistajiensa ja työntekijöidensä maailmankatsomuksesta riippumatta. Verotusoikeuden turvin tehdään paljon ansiokasta sosiaalista työtä ja muun muassa järjestetään hautaustoimi.

Ei kuitenkaan ole mahdotonta löytää ratkaisua näihinkään ongelmiin. Tärkeintä on saada keskustelu käyntiin. Nyt sitä ei ole käyty, vaikka jo joulukuussa 2005 Irina Krohn ja Rosa Meriläinen esittivät lakialoitteessa ratkaisumalleja. Kissa nostettiin pöydälle, mutta se tuupattiin tylysti takaisin lattialle.

Monet kansanedustajat ja muut vihreät aktiivit eivät silloin reagoineet mitenkään tai vain torjuivat aloitteen, perusteita ei esitetty eikä aitoa keskustelua käyty. Puoluekokouksessa jotkut yllättänyt linjapäätös oli reaktio tähän vaikenemiseen.

Kirjoittaja on Vihreän eduskuntaryhmän eduskuntasihteeri.

---

Mielipide

Omaishoitajat eivät ole tasa-arvoisia

Toiminnanjohtaja Merja Salanko-Vuorela kertoo uuden omaishoidon tukea koskevan lain mukanaan tuomista muutoksista (VL 26.5.).

Kuulun niihin harvoihin onnekkaisiin, jotka saavat omaishoidon tukea hoitaessaan pitkäaikaissairasta lastaan. Minunkin asemani monella tapaa koheni lain ansiosta. Aikaisemman määräaikaisen sopimuksen sijaan sopimukseni on nyt toistaiseksi voimassa – tosin sillä varauksella, että kunta voi budjettimuutoksen vuoksi irtisanoa kaikki sopimukset vuoden alussa, aivan kuten ennenkin. Lisäksi saamani tuki nostettiin alimmasta luokasta keskimmäiseen lisääntyneen hoitorasituksen vuoksi.

Uusi laki velvoittaa kunnat kiinnittämään entistä enemmän huomiota omaishoitajan jaksamiseen, mutta kunnalla ei ole resursseja tai pätevää henkilökuntaa, jotta saisin lain määräämän 2 X 24 tunnin vapaan kuukaudessa edes silloin tällöin. Jotta laki nimellisesti toteutuisi, kirjataan ylös, että minua lomittavat aviomieheni tai lapsen isovanhemmat. Näin kukaan ei voisi väittää, etteikö jaksamiseeni olisi kiinnitetty huomiota. Lisäksi määrärahojen riittämistä on varmistettu sillä, että keskisuuren omaishoidon tuen kuukausimäärää on pudotettu noin 60 eurolla.

Minulle 62,5 sentin tuntipalkka on kuitenkin elinehto sille, että voimme tarjota pitkäaikaissairaalle lapselleni hänen arvonsa mukaisen hoidon kotona ja sille, että voin olla hoitamassa lastani myös sairaalassa.

Kuntien ei tarvitse panostaa omaishoitajavanhempien asemaan, sillä pitkäaikaissairaan lapsen vanhemmilla ei usein ole muuta vaihtoehtoa kuin valita pienipalkkaisen kotihoidon ja riittämättömän päivähoidon välillä.

Ehkä siksikin monissa kunnissa omaishoitoa hakevien vanhempien hakemukset hylätään automaattisesti. Myös viranomaiset voivat luottaa siihen, etteivät useimmat vanhemmat ole valmiita tinkimään oman lapsensa hyvinvoinnista, vaikka se tarkoittaakin merkittäviä taloudellisia uhrauksia.

Oikeuteni olisi vaatia lapselleni kunnallista päivähoitopaikkaa, mutta en voi näin tehdä. ”Erityislapsien” sijoituspaikka kunnassamme on päiväkoti. Se olisi infektioherkälle lapselleni tässä vaiheessa haitallista ja jopa kohtalokasta sen jälkeen, kun hän saa odottamansa elinsiirron.

Kansaneläkelaitos jakaa perheille sairaan lapsen hoitotukea, muttei toimi tasapuolisesti. Eri toimistojen ja virkailijoiden tekemät päätökset poikkeavat toisistaan rajusti. Osa perheistä joutuu kohtuuttomaan rumbaan saadakseen edes sen, mitä voisi pitää minimikorvauksena sairauden aiheuttamasta taloudellisesta tai muusta rasituksesta.

Rahoituksen siirtäminen Kelalle ehkä kohottaisi niiden asemaa, jotka tälläkin hetkellä jäävät kokonaan ilman omaishoidontukea, mutta Kelankaan päätöksissä ei voida luottaa tasapuoliseen kohteluun eri hakijoiden välillä.

Minna Tuohiniitty
Keuruu

Seksin ostokielto toimii Ruotsissa

Ruotsissa on ollut jo muutaman vuoden voimassa laki seksin ostokiellosta positiivisin tuloksin. Katuprostituutio on vähentynyt huomattavasti ja ihmiskauppa, köyhien maiden naisten tuottaminen prostituutioon länsimaihin, on Ruotsissa hyvin vähäistä, koska rikollisliigat eivät uskalla enää satsata Ruotsin markkinoille kiinnijäämisen pelossa.

Suomen keskustelussa yritetään mitätöidä nämä myönteiset muutokset. Seksin ostokieltoa vastustamaan on perustettu pieni prostituoitujen ryhmä, joka on saanut jonkinlaisen kaikkia prostituoituja edustavan roolin. Kuinka montaa prostituoitua tämä ryhmä todellisuudessa edustaa?

Mistä kertoo se, että ryhmän jäsen nostetaan jonkinlaiseksi tutkijan arvonantoa nauttivaksi esittelijäksi, vaikka hän luultavasti edustaa ensi kädessä vain itseään?

Uusi seksinostokieltolaki on ainoa keino, jota ei ole vielä kokeiltu prostituution hillitsemiseksi. Siis miksi se ei olisi kokeilemisen arvoinen, varsinkin kun sen soveltaminen on tuottanut Ruotsissa hyviä tuloksia?

Ensi kertaa sakotettaisiin ostajaa – tavallisimmin miestä. Sekö on liikaa?

Leena Stålnacke
Pekanpää

Potilas on tärkein, ei hoito

Mustavalkoisuus, kritiikittömyys ja valikoiva kriittisyys eivät sovi vihreyteen – myöskään suhtautumisessa erilaisiin hoitomuotoihin, olivat ne virallisia tai niin sanotusti vaihtoehtoisia. Tästä tuskin on erimielisyyttä.

Mielipidekirjoittelun a ja o taas on se, ettei toisen tekstejä lainata ja tulkita virheellisesti, kuten Pertti Saloheimo valitettavasti tekee (VL 26.5.).

En ole sanonut, että vaihtoehtohoitoja ei pitäisi tutkia tieteellisesti, vaan olen täysin päinvastaista mieltä. Sen sijaan varoitan tutkimasta vaihtoehtorohtoja eläinkokeilla, joissa sekä tehon että turvallisuuden toteaminen on arpapeliä.

Lääkkeen vaikutukset voivat ilmetä hyvin eri tavoin ihmisessä ja eläimissä – kuten nähtiin alkuvuoden katastrofaalisesti epäonnistuneesta TGN-lääkeaineen kokeilussa Englannissa.

Penisilliini on marsuille tappavan myrkyllistä. Penisilliinin keksijä Alexander Fleming korosti onnekkuuttaan siinä, ettei 1940-luvulla ollut nykyisiä eläinkoevaatimuksia, jolloin antibiootti tuskin olisi saanut lupaa.

Sopiikin kysyä, kuinka monta hyvää lääkettä on jäänyt löytymättä nykyisessä eläinkoeperustaisessa lääketestauksessa. Ja toisin päin: kuinka monta ihmisille vaarallista lääkettä on päässyt markkinoille? Asia ei ole arvailujen varassa, vaan tiedetään näitä olevan paljon.

Alun perinkin vain noin yksi kymmenestä eläinkokeissa menestyneestä lääkeaineesta selviytyy kliinisissä kokeissa. Monet vaaralliset sivuvaikutukset eivät ylipäänsä voi näkyä eläinkokeissa. Lisätietoa on saatavilla Internet-osoitteesta: www.curedisease.net.

Lääketestauksen ja lääkekuolemien kriittinen tarkastelu ei tarkoita sitä, että mitätöitäisiin lääkkeiden arvo ihmishenkien pelastajana. Ihmetyttää kuitenkin se, että virallinen terveydenhuolto tuntuu kiinnostuneemmalta lääkkeiden hyötyjen mainostamisesta ja vaihtoehtohoitojen vähättelystä kuin tuhansien turhien lääkekuolemien estämisestä. Syyllisenähän kuolemantapauksissa on yleensä tavalliseen vaivaan käytetty lääke, joka voitaisiin helposti korvata niin sanotuilla pehmeillä menetelmillä.

Olen viimeinen puolustamaan hömppähoitoja ja puoskareiden rahastusta sairaiden ihmisten hädällä. Juuri siksi peräänkuulutan viralliselta terveydenhuollolta suurempaa kiinnostusta vaihtoehtoisiin hoitomenetelmiin. Ei paras luontaishoito kallista ole – päinvastoin!

Eikö kannattaisi selvittää, mitä potilaat vaihtoehtolääkinnästä etsivät ja saavat, ja olisiko siellä jotain opittavaa virallisellekin puolelle?

Leimaamalla parantavatkin pehmeät hoidot uskomuslääkinnäksi järjestetään vapaa temmellyskenttä puoskareille ja varmistetaan se, että potilaat jatkossakin hakeutuvat itseoppineille parantajille kysymättä lääkäriltään.

Riitta Salmi
tieteellinen neuvonantaja
Juliana von Wendtin säätiö
Rixensart, Belgia