Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Jyrkkä ehkä ydinvoimalle

Jyrki Räikkä

Energiaa ei pitäisi säästää käsittelemällä vaikeita asioita sammutetuin lyhdyin.

Kuudetta ydinreaktoria työnnetään hartiavoimin seuraavan hallituksen asialistalle. Ydinvoimaa perinteisesti vastustaneet vihreät ovat keskustelussa pahasti alakynnessä, ja vastaanhangoittelu uhkaa tuhota Vihreän liiton energiapoliittisten tavoitteiden ohella myös puolueen haaveet ensi kevään eduskuntavaalien jälkeisestä hallituspaikasta.

Uloslyönnin uhkaa hälventääkseen vihreät ovat päättäneet, ettei puolue nosta ennakkoon ydinvoimaa tai mitään muutakaan teemaa hallitusneuvottelujen kynnyskysymykseksi. Asia lipsahti julkisuuteen Kalevan pari viikkoa sitten julkaisemassa Tarja Cronbergin haastattelussa. Kyse ei ole puheenjohtajan yksityisajattelusta, vaan puolue-elinten hiljaisesti sopimasta menettelytavasta.

Puolueiden välisissä neuvotteluissa kynnyskysymysten välttäminen on taktisesti ymmärrettävä lähtökohta. Julki lausuttuna linjana se haiskahtaa kuitenkin äänestäjistä vieraantuneelta opportunismilta, jossa valtaan pääsy on itsetarkoitus.

Toisaalta on vaikea nähdä, miten vihreiden pragmaattinen ydinvoimakanta – jonka mukaan vihreät suhtautuvat ydinvoimaan hyvin kielteisesti, mutta voivat joissain oloissa ja joillain ehdoilla lähteä mukaan kuudennen ydinvoimalan rakentamista selvittävään tai suunnittelevaan hallitukseen – lisää puolueen houkuttelevuutta hallituskumppanina. Ydinvoimamieliset puolueet tuskin tarvitsevat vihreitä hallitukseensa edes ekomerkiksi. Ja mikäli on pelättävissä, että hallituskauden aikana ydinvoimaa koskevat päätökset vievät vuoden 2002 tapaan vihreät hallitusrintaman vahvuudesta kesken vaalikauden, miksi muut puolueet haluaisivat tällaisen epävakautta lisäävän tekijän venettä keikuttamaan?

Sen sijaan että asia jätetään avoimeksi, sekä äänestäjien että mahdollisten tulevien hallituskumppaneiden vakuuttamiseksi vihreiden olisi järkevää tehdä ennakkoon selväksi kantansa ydinvoiman lisärakentamiseen ja sille mahdollisesti asetettaviin reunaehtoihin. Tämä tosin vaatisi puolueelta avointa ja sisäisesti hyvin kipeääkin keskustelua, mutta siihen on vielä aikaa ennen eduskuntavaaleja.

Joitain asennemuutoksen merkkejä on ilmassa. Jo se, että vihreät ovat hallituspuheissaan ottaneet retorisella tasolla ydinvoiman poliittisen etujen vaihdannan piiriin eli lehmäkauppojen valuutaksi, on selvä viesti. Kuudennen ydinvoimalan rakentamista ehdottomasti vastustavan kannan pyörtämisen hinta on korkea, mutta se on kaupan.

Myös vihreiden painotukset ydinvoiman vastaisissa perusteluissa ovat muuttuneet. Nyt puhutaan uraanivarantojen rajallisuudesta eikä liiemmin korosteta ydinvoiman tuotannon tai ydinjätteen käsittelyn onnettomuus- ja säteilyriskejä. Syynä siihen saattavat olla ilmastonmuutoksen uhkakuvat, joita ovat maalailleet vihreiden ohella myös ydinvoiman kannattajat. Kun fossiilisten polttoaineiden käyttö jouduttaa ilmastonmuutosta ja sen vääjäämättömiä riskejä, mahdollisiin ydinonnettomuuksiin liittyvät uhat eivät tunnu ihmisten mielissä yhtä pelottavilta.

Vihreät ovat tiukasti torjuneet ydinvoiman ilmastonmuutoksen torjuntakeinona tai siirtymäkauden hätävarana. Ellei energiankulutusta saada kuriin ja uusiutuvan energian osuutta suomalaisessa energiapaletissa nopeaan kasvuun – se on mahdollista, muttei yksin vihreiden tahdosta kiinni – toistensa vaihtoehdoiksi asettuvat kuitenkin lopulta joko tukevampi ydinvoimaan nojaaminen tai jatkuva fossiilisten polttoaineiden käryttely. Vihreiden sisäisen keskustelun avainkysymys on, millainen valinta tällaisessa ei-toivottavassa tilanteessa tehtäisiin.

Ydinvoiman tiukka vastustaminen on vihreille myös identiteettikysymys. Jos puolueen kanta liudentuu, uuden joukkoja kokoavan ja äänestäjiin vetoavan sloganin tarve on ilmeinen. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden saralta sellaiseksi voisi kelvata perustulo, ellei se leimaudu mellakoitsijoiden haihatteluksi. Vihreillä olisi voimavaroja kehittyä myös uskottavana Nato-kriittisenä puolueena. o