Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Yksinkertaisuus ei riitä takaamaan reiluutta

Anna Tommola

Tuorein avaus verojärjestelmän kehittämiseksi kuultiin, kun Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva julkisti torstaina filosofian tohtori Martti Nybergin raportin tasaverosta. Nybergin esittämässä mallissa palkkatuloista ja liiketoimintatuloista perittäisiin sama 29 prosentin vero. Palkansaajien ja eläkeläisten verotus kevenisi kaikkiaan kolme miljardia euroa. Liiketoiminnan veropohja olisi nykyistä yritysveroa laajempi ja kertymä lopulta vastaavasti kolme miljardia suurempi.

Ansiotulojen ja pääomatulojen verokohtelun tasapuolistaminen on kannatettavaa, mutta reilun tulonjaon ja verotuoton turvaamisen näkökulmasta tasaprosenttinen eli suhteellinen vero – etenkään näin alhaisena – ei ole ongelmaton. Raportti toteaa, että käytännössä laajan liiketoimintaveron toteutus vaatisi pitkiä siirtymäaikoja, mikä pienentäisi verokertymää. Kassaa kasvattavista yleisistä dynaamisista talousvaikutuksista taas ei voi esittää kuin toiveikkaita arvauksia.

Jokainen palkansaaja saisi mallissa 7 000 euron perusvähennyksen, eli näin paljon saisi ansaita vuodessa verotta. Kaikista – siis kaikista – muista verovähennyksistä luovuttaisiin. Ehdotus on radikaali, mutta tältä osin nykyjärjestelmää on syytäkin tarkastella kriittisesti. Rehevä vähennysviidakko hämärtää eri väestöryhmien todellista verotusta, ja valtaosa vähennyksistä päätyy keventämään keski- ja hyvätuloisten taakkaa. Lisäksi niistä hyötyvät vain ne, jotka hallitsevat systeemin kiemurat tai tietävät ottaa niistä selvää.

Jos yksinkertaistaminen ja siten kaikenlaisen puliveivauksen vähentäminen – myös yrityspuolella – tuleekin tarpeeseen, luopuminen progressiosta tulohaitarin yläpäässä arveluttaa. Yksinkertaisuus ja tehokkuus eivät voi ylittää kolmatta verojärjestelmälle asetettua ehtoa: oikeudenmukaisuutta. Toki käsite jättää tilaa tulkinnoille. Kuten Nyberg kirjoittaa, ”kysymys onkin pitkälti siitä, miten kukin oikeudenmukaisuuden kokee”. On helppo pitää reiluna sitä, että vähiten tienaavat välttyisivät veroilta kokonaan. Eniten esitetyssä mallissa voittaisivat kuitenkin kaikkein suurituloisimmat. Myös osinkojen ja luovutusvoittojen verottomuus, jota perustellaan kaksinkertaisen verotuksen poistolla, pistää kakistelemaan.

Mallissa palkansaajien käteen jäisi siis kolme miljardia nykyistä enemmän. Ostovoimakuilua Länsi-Eurooppaan nähden halutaan kaventaa vedoten tuttuun pelotteeseen, osaajapakoon. Toinen peruste on työllisyys: uusia työpaikkoja on luotava palvelusektorille, ja ihmisten pitää kyetä ostamaan palvelut. Argumenttiin on leivottu ajatus, että palveluja ovat vain yksityiset palvelut. Työllisyys toki kohenisi myös pestaamalla lisäväkeä julkisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Sinänsä tuntuu ristiriitaiselta kantaa murhetta suomalaisten vauraudesta, kun Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen vetämä hanke juuri varoitti kasvavan ostovoiman kestävää kehitystä uhkaavista seurauksista. Keskimäärin suomalaisilla menee taloudellisesti oikein hyvin – maapallon elinkyvyn kannalta liiankin hyvin. Vaurastumisen hedelmistä paitsi jäävien heikko-osaisimpien kannalta taas veronalennuksia tärkeämpää olisi laadukkaiden julkisten palvelujen säilyminen. Veronmaksajain keskusliiton ja Elinkeinoelämän keskusliiton vetämän ja SAK:n Matti Viialaisenkin kiltisti komppaaman veroalehumpan jälleen reipastunutta tahtia tämä ei näytä hidastavan. o