Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Ketä EU kiinnostaisi?

Tuomas Lehto

Unionin pitää kuunnella kansaa, ei vain sanoa kuuntelevansa.

Knoppitietoa baarivisoihin: maailman suurin Internet-sivusto on Euroopan unionin sivusto Europa (europa.eu.int). Sinne on vuosien varrella kertynyt käsittämätön määrä tavaraa, päättymätön sokkelo informaatiota parillakymmenellä kielellä. Jos etusivun linkkejä lähtee klikkailemaan eteenpäin, päätyy alasivujen alasivuilla pian niin pitkälle, ettei osoitteesta ei mahdu selaimen yläpalkin ikkunaan kuin murto-osa. Kunnollista hakutoimintoa sivustolla ei sen sijaan ole.

Euroopan unionia syytettiin vuosikaudet sisäänpäinkääntyneisyydestä ja asiakirjojen pitämisestä piilossa kansan näkyviltä. Nyt verkossa ovat lähes kaikki unionin asiakirjat, tiedotteet, päätökset ja muut faktat, joita kansalainen koskaan keksii kaivata, mutta haluttua tietoa on useimmiten hyvin vaikeaa löytää loputtomasta tiedon viidakosta. Avoimuus on siis parantunut, mutta vain teoriassa.

Nykyinen EU-komissio on asettanut tavoitteekseen unionin kansalaisille suunnatun viestinnän parantamisen. Tehtävästä vastaava ruotsalaiskomissaari Margot Wallström on aiemmin tehnyt kiitettävää työtä ympäristökomissaarina.

Wallström pitää nykyistä Euroopan unionin perustuslaista syntynyttä soppaa selkeimpänä esimerkkinä siitä, että kansalaisille pitää pysähtyä kertomaan, mitä unionissa oikein puuhataan ja miksi. Unioni epäonnistui viestinnässään, kun tulevaisuuskonventti ja jäsenmaiden johtajat puuhasivat perustuslaillista sopimusta ylimielisesti kaukana kansalaisten yläpuolella. Seuraukset nähtiin Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä, jotka päättyivät ei-äänten voittoon.

Se, miten hyvin Euroopan unioni onnistuu perustuslakia koskevassa ja muussakin viestinnässään, riippuu pitkälti jäsenmaiden johtajien aktiivisuudesta. Ainakaan Suomessa ennuste ei ole kovin hyvä, sillä pääministeri Matti Vanhanen ei juuri puhu Euroopan unionin kehittämisestä. Vaikka harvalla on ikävä Paavo Lipposen tarmokasta pyrkimystä kaikkiin mahdollisiin ”ytimiin”, Vanhasen ja Lipposen linjalla voisi olla jokin välimuotokin.

Ei myöskään riitä, että unionin ja perustuslain tavoitteista kerrotaan kansalle, jos kansa on perustuslain sisältämistä asioista – ja niiden tärkeysjärjestyksestä – eri mieltä. Kritiikki on otettava huomioon.

Wallström on kiinnittänyt huomiota kansalaisten kuuntelukyvyn parantamiseen. Säännölliset eurobarometri-mielipidetiedustelut eivät oikein riitä tuomaan kansalaisten ääntä mukaan päätöksentekoon.

Komission sivuille avattiin viime kuussa keskustelufoorumi, jossa EU-kansalaiset voivat kirjoittaa mielipiteitään unionin kehittämisestä ja sen roolista maailmassa. Viestejä on tullut kohtuullinen määrä, mutta kansan syvien rivien tunnoista ei saada tälläkään tavalla täyttä kuvaa.

Perustuslakiehdotuksen sisältö on edelleen suurimmalle osalle unionin kansalaisista vieras. Sen tunnetuksi tekemisessä onkin Wallströmille melkoinen viestinnällinen haaste.

Suomessa perustuslaki tuskin tulee kansalaisille kovin paljon nykyistä tutummaksi. Hallituspuolueet ja kokoomus ajavat perustuslain pikaista ratifiointia. Vihreät puolestaan ovat toistaneet vaatimuksensa kansanäänestyksestä. Se olisi paras – ehkä jopa ainoa – tapa varmistaa, että perustuslakiehdotuksen eri puolista ja niiden seurauksista vihdoin käytäisiin kunnon keskustelu.

Harmi kyllä, kansanäänestyksen toteutuminen näyttää epätodennäköiseltä. Suurissa puolueissa on liian pitkät perinteet sille, että kansaa kuunnellaan ainoastaan silloin, jos on täysin varmaa, että enemmistön mielipide ei ole väärä. o