Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Väärää solidaarisuutta

Veikko Halmetoja

Maaseudun äänten kalastelu ei tuo vihreille vaalimenestystä.

Vihreä liitto on puheenjohtajansa suulla ilmoittanut seuraavien eduskuntavaalien tavoitteeksi kuusi uutta kansanedustajaa. Se voi toteutua esimerkiksi siten, että onnistumme Helsingin ja Uudenmaan lisäksi Varsinais-Suomen, Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Oulun vaalipiireissä.

Asian voi ilmaista suoremminkin. Meidän on onnistuttava Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Turussa, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Oulussa.

Varsinaisella maaseudulla ei asu enää paljon väkeä. Vaikka kaikki Suomen maatilojen emännät äänestäisivät vihreitä, emme todennäköisesti saisi yhtään uutta kansanedustajaa.

Vaalivoittoon riittää potentiaalisten äänestäjien motivoiminen. Uusien kannattajien metsästämiseen ei kannattaisi käyttää aikaa tilanteessa, jossa mielipidemittaukset kertovat vanhankin saaliin karkaavan viimeistään vaalipäivänä.

Kun yritämme selittää ruotsinkielisille turkistarhaajille yksityisautoilun olevan ihan jees, saatamme etääntyä nykyisistä kannattajistamme niin etäälle, että äänivuoto on väistämätön. Samaan aikaan kun saamme muutaman maanviljelijän äänen, jotka eivät riitä yhdenkään uuden kansanedustajan läpimenoon, menetämme paljon helsinkiläisiä, turkulaisia ja kuopiolaisia äänestäjiä. Menetämme uudet kansanedustajat ja pahimmassa tapauksessa muutaman istuvankin.

Vihreät eivät kosiskele äänestäjiä keskittymällä heidän etujensa ajamiseen. Vihreät puolustavat heikompia ja tekevät maailmaa paremmaksi. Äänestäjämme ovat solidaarisia kehitysmaille, pätkätyöläisille, seksuaalivähemmistöille ja vammaisille.

Kun puheenjohtaja leimautuu maaseudun ja sen elämäntavan puolustajaksi, niin saattaa käydä myös puolueelle. On mietittävä, onko vihreillä varaa siihen.

Ovatko vihreät äänestäjät solidaarisia myös suomalaiselle maaseudulle? Sympatiaa löytyy routaisen maan parissa uurastavalle luomuviljelijälle, mutta tunteeko kaupunkilainen sydämessään piston, kun hän ajattelee taajaman ulkopuolella asuvaa perheenäitiä, joka kuskaa maasturilla lapsiaan jäähalliin? Entä riittääkö yliopisto-opiskelijoilla empatiaa entisen kotikuntansa raitilla pillurallia ajavia koulukiusaajia kohtaan?

Kun Vihreä liitto on kertonut laajentavansa kannatustaan maaseudulle ja ruotsinkielisiin, se on haukannut palan kakkua, johon on helppo tukehtua. Äänten kalastaminen puoluekantansa äidinmaidosta imeneiltä on epätoivoista puuhaa.

Keskustaa on yritetty haudata demarien ja kokoomuksen puolesta jo kauan, ja sama jengi yrittää hamuta myös RKP:n ääniä. He eivät ole tässä onnistuneet, onnistummeko me?

On hienoa, että puolueella on hyvä itsetunto, mutta suhteellisuudentajukaan ei olisi pahitteeksi. RKP:n varpaille voimme astua vain ruotsinkielisillä ehdokkailla, joilla on uskottavat läpimenomahdollisuudet. Keskustan äänestäjiä yritämme kosiskella biopolttoaineella.

Biopolttoaine on maailman toiseksi tylsin aihe. Tylsin on kuntarakenteen uudistaminen. En väheksy aiheiden tärkeyttä, mutta vaaliteemoiksi niistä ei ole.

Biopolttoaine kiinnostaa muutamaa maanviljelijää, jotka voisivat viljellä energiakasveja, ja niitä maaseudun vihreitä aktiiveja, jotka potevat huonoa omaatuntoa kurvaillessaan autoillaan puulämmitteisestä talosta taajamaan ostoksille. Kuntarakenteen uudistaminen herättää intohimoja kunnallispolitiikkaan vihkiytyneissä sekä jokusen pikkukunnan nationalisteissa. Heidän äänillään ei vaaleja voiteta.

Me tarvitsemme perustulon, kehitysyhteistyötä, adoptio-oikeuden ja pakolaisia. Ja meidän on edelleen huolehdittava siitä lähiössä asuvasta yksinhuoltajasta, joka matkustaa bussilla terveyskeskukseen jonottamaan, kun lapsi on ajautunut päivähoidossa korvatulehduskierteeseen. o

Veikko Halmetoja on Vihreän liiton puoluehallituksen jäsen.