Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Mielipide

Pekkarinen sössi itse päästökaupan

Helsingin Sanomien (15.3.) uutisoinnin mukaan kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen on Brysselissä haukkunut Euroopan unionin päästökaupan. Hänen mainitsemansa ongelmat ovat kuitenkin seurausta Suomen hallituksen ja sen kauppa- ja teollisuusministerin epäonnistuneesta ilmasto- ja energiapolitiikasta.

Perusongelmaksi ministeri Pekkarinen nostaa sen, että päästöoikeuksien hinta on siirtynyt kokonaisuudessaan sähkön hintaan ja energiayhtiöille on sen vuoksi kertynyt ylisuuria ja ansiottomia windfall-voittoja. Pekkarinen kertoo haluavansa leikata näitä voittoja. Miksi windfall-voittoja ei sitten ole jo leikattu?

Windfall-voitot eivät suinkaan tulleet Pekkariselle yllätyksenä. Hän ennakoi jo vuosi sitten eduskunnan ympäristövaliokunnan seminaarissa ”mittavaa lisätuloa muille kuin päästökaupan piirissä olevalle energian tuotannolle.” Mitään ei kuitenkaan tehty.

Pekkarinen valitti Brysselissä käyttämässään puheenvuorossa myös sitä, että infrastruktuuri kehittyy vaatimuksiin nähden hitaasti. Juuri energia- ja tuotantoinvestointien pitkän aikaperspektiivin vuoksi tarvitaan yhteiskunnallisilta päättäjiltä selkeitä pitkän tähtäimen linjanvetoja, jotta teollisuus voisi laskea eri investointivaihtoehtojen kannattavuuden. Suomen hallituksen energia- ja ilmastopoliittisen strategian tavoitteet ja toimenpiteet yltävät vaivaisen kymmenen vuoden päähän.

Kun Ruotsissa linjataan irtautumista öljyriippuvuudesta jo 15 vuodessa on Suomen kansallisen ”strategian” keskeinen ratkaisu ostaa päästöoikeuksia ulkomailta. Kenties jatkossakin päästöoikeudet ostetaan veronmaksajien rahoilla ja annetaan yrityksille ilmaiseksi?

On selvää, ettei suomalainen teollisuus uskalla näissä oloissa investoida päästöjen vähentämiseen. Yhtiöt tarvitsevat pitkäjänteisiä ja luotettavia poliittisia linjauksia arvioidakseen päästöjä vähentävien investointien arvon tulevina vuosina.

Esimerkiksi Shell ja BP olivat allekirjoittajina 13 suuryhtiön kirjeessä brittihallitukselle, jossa he vaativat jämerämpiä poliittisia päätöksiä päästöjen vähentämiseksi ja vähintään vuoteen 2025 ulottuvaa päästövähennyssuunnitelmaa.

Ilmastonmuutos on vielä mahdollista pysäyttää. Professori Christian Azar on arvioinut, että jos Euroopan unionin päästöjä alennetaan tarvittavat 60–80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä, pienenee bruttokansantuotteen kasvuvauhti 0,05 prosenttia vuodessa.

Pois valitus ja tarmokkaasti toimeen, ministeri Pekkarinen.

Markku Hannula
Espoo

Linkola söi kaikki lakutkin

Söikö Pena taas kaikki keksit, kyseli Tarja Lipponen kirjaesittelyssään (VL 10.3.). Eero Alénin Linkolan soutajan päiväkirja on tosiaan mukava kuvaus Linkolan nyt jo menneeseen aikaan kuuluvasta syyskalastuksesta. Alén teki soutukeikkansa syksyllä 1994.

On muistettava, että Alénin konstruktio on vain yksi kuvaus Linkolasta ja syyskalastuksesta. Oma vastaava pestini tapahtui aiemmin saatuani ensin seuraavanlaisen houkuttelevan kutsun.

”Tuli mieleeni, että lähde kalastuskumppaniksi kuhanpyyntiin Vanajanselälle 20/9–20/11 1983, joko koko ajaksi tai osa-ajaksi. Saat satasen kalastuspäivältä (5–7 viikossa) + ruoan, valon, lämmön, katon, kaasun ja vessapaperin (myös seisomapäiviltä). Työ on mielenkiintoista, vaihtelevaa, keskiraskasta, kaikin tavoin kohtuullista.” Allekirjoituksena iso punainen P.

Itse asiassa petyin siihen, ettei syyskalastus ollutkaan mitenkään herooisen raskasta raatamista. Maatöihin tottuneelle terveelle nuorelle miehelle rasitus oli tosiaan ihan kohtuullista. Soutajan homma oli myös mielestäni vaikeusasteeltaan yksitoikkoisuuteen asti helppoa.

Muutoin elo kalastustilalla oli ehdottoman mukavaa niin kuin maalla yleensäkin. Uni ja ruoka maistuivat ja turinaa riitti. Linkolan paikallisista tutuista, kuten Klemolan Ollista ja Lehtimäen Seposta,tuli allekirjoittaneellekin hyviä kavereita.

Noin yleisesti ottaen tällaisia maaseutumaisen elämäntavan tyyssijoja pientiloilla ja erilaisissa yhteisöissä kannattaisi ilman muuta avustaa valtion rahoilla. Kalastuksen ohella taloudellisesti heikosti kannattavaa työtä, polttopuusavottaa, niittyjen hoitoa, maatiaiskotieläinten säilyttämistä ynnä muuta sellaista maalla riittää. Markkinafundamentalismiin kyllästyneet kansalaiset saisivat mielekästä sisältöä elämäänsä. Yhteiskunta kokonaisuudessaan rikastuisi monin tavoin tällaisesta toimeliaisuudesta.

Linkolan kohdalla kohtuuton julkisuus on ollut suorastaan hieman arveluttavaa. Neroudesta puhuminen on tässäkin tapauksessa vähän harhaanjohtavaa. Linkola on tavallinen älykäs suomalainen, joka on erityisen harjaantunut kirjoittamiseen.

Linkolan antihumaanit, demokratian vastaiset purkaukset toivon mukaan hautautuvat pikku hiljaa historian roskatynnyreihin. ”Linkolalaisuuden” kaltainen militantti syväekologia on kaikkialla jäänyt merkityksettömäksi marginaali-ilmiöksi. Ympäristöliike on pikemminkin järjestäytynyt Arne Naessin hahmotteleman demokraattisen ja pasifistisen syväekologisen teorian mukaisesti.

Kaikesta huolimatta haluan käsittää Linkolan ällistyttäväksi fransiskaaniseksi hahmoksi, joka ei ujostele esiintyä pikkulintujen ja muiden luojanluomien rakastajana. Hänen perustamansa, hyvin alkuun lähtenyt Luonnonperintösäätiö edustaa käytännön tasolla tätä Franciscus Assisilaisen sanomaa. Kun länsimainen humanistinen perinne täydentyy tällaisella ajattelulla, tulevaisuus näyttäytyy jälleen kauniina ja pyhänä.

Niin, Alén ei puhu kirjassaan mitään lakritsista. Allekirjoittanutta pännii vieläkin, kun Pena jemmasi vastaostetun lakupussin itselleen kesken herkuttelun.

Mikko Hovila
Somero

Kirjoita Lankaan!

Voit myös lähettää tekstisi kirjeitse osoitteeseen Vihreä Lanka, Fredrikinkatu 33 A, 00120 Helsinki, faksata sen numeroon (09) 5860 4124, tai lähettää sen sähköpostitse osoitteeseen lanka@vihrealanka.fi

Varaamme oikeuden lyhentää tekstejä.