Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Kansallisuus on esikoululaisille tärkeää

Saara Henriksson

Pojat pohtivat valtioiden välisiä rajoja, tytöt erilaisia elämäntapoja.

Tuoreen tutkimuksen mukaan esikoulujen monikulttuurisuuskasvatuksen lähtökohtana ovat kulttuuriset erot, joita on pyrittävä suvaitsemaan. Sirpa Lappalainen toteaa tänään perjantaina Helsingin yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan, että suvaitsevaisuuteen perustuva monikulttuurisuus on osin ongelmallista.

”Suomalaisuutta pidetään itsestään selvänä lähtökohtana. Se asettaa vähemmistöt toiminnan kohteeksi ja takaa samalla valtaväestölle etulyöntiaseman”, Lappalainen sanoo.

Hänen mukaansa uusoikeistolaisten tuulien vahvistuminen suomalaisessa koulutuspolitiikassa näkyy esiopetuksessa esimerkiksi arvoperustassa, jossa painopiste on siirtynyt ihmisoikeuksista kansallisiin lähtökohtiin.

”Tärkeää olisi miettiä, miten voidaan rakentaa yhteisyyttä, joka ei perustuisi monen sukupolven siteisiin Suomeen.”

Valtion kansalaisuus korostui

Lappalainen seurasi kahden pääkaupunkiseudulla sijaitsevan päiväkodin esiopetusryhmiä vuosina 2000–2001. Hänen tavoitteenaan oli selvittää, miten lapset määrittelivät, kuka kuuluu joukkoon ja kuka ei.

Monikulttuurisuutta tuotiin esille eri tavoin. ”Toisessa päiväkodissa järjestettiin esimerkiksi monikulttuurisuusviikkoja, jolloin tutustuttiin muun muassa eri maiden ruokaperinteisiin”, Lappalainen kertoo.

Kansallisuus oli lapsille tärkeä asia. He ymmärsivät sen muun muassa valtion kansalaisuudeksi sekä yhteiseksi kieleksi ja kulttuuriksi. Etenkin pojilla oli Lappalaisen mukaan taipumusta muistuttaa maahanmuuttajataustaisia lapsia siitä, että nämä tulevat ulkopuolelta.

”Pojat näyttivät olevan kiinnostuneempia valtioiden rajoista kuin tytöt. He saattoivat esimerkiksi seistä seinälle ripustetun maailmankartan ääressä ja vertailla eri maiden kokoja. Tytöt puhuivat enemmän elämäntapaan liittyvistä asioista.”

Lappalaisen yllätykseksi myös sotien aika vaikutti edelleen lasten käsityksiin. ”Suomi saatettiin kuvitella Suomi-neitona, jolta Venäjä oli vienyt käden ja palan hameenhelmaa.”

Maahanmuuttajalasten strategiat

Maahanmuuttajataustaisilla lapsilla oli erilaisia strategioita marginaalisuuden käsittelemiseen. Jotkut pyrkivät aktiivisesti mukaan valtakulttuurin, osa liittyi yhteen toisten päiväkotiryhmien maahanmuuttajien kanssa. Jotkut hakivat myös kiinnekohtia vanhempien kulttuurista tai entisestä kotimaastaan.

”Yksi tyttö kaivoi päiväkotiin tullessaan repustaan Kosovon lipun ja opetti minulle kotimaansa tansseja ja kieltä”, Sirpa Lappalainen kertoo.

”Toiset vaihtelivat sujuvasti tilanteen mukaan sitä, mihin kansallisuuteen he liittivät itsensä. Esimerkiksi Suomen itsenäisyyspäivänä maahanmuuttajataustainen tyttö korosti olevansa Suomen kansalainen, mutta toisessa yhteydessä sama tyttö toi taustansa voimakkaasti esiin.”

Hienovaraista poissulkemista

Lappalaisen mukaan päiväkodin opettajat eivät aina huomanneet, jos maahanmuuttajalapsia yritettiin jättää ulkopuolelle.

”Poissulkeminen oli harvoin suoraviivaista nimittelyä. Enemmän se oli hienovaraista vastahakoisuutta ottaa esimerkiksi maahanmuuttajataustaisia lapsia mukaan leikkeihin, tai ottaa kädestä kiinni yhteisissä leikeissä.”

Ongelma saatettiin selittää sillä, että maahanmuuttajalapsen sosiaalisissa taidoissa oli puutteita. ”Tällaista ei kuitenkaan helposti nimetty rasismiksi.” o

Esikoulussa opitaan kieltä ja kulttuuria

Lähiössä monikulttuurisuus kuuluu päiväkodin arkeen.

Kävelen valokuvaajan kanssa helsinkiläisen päiväkoti Kontulan portista sisään. Täällä kävin itse esikoulun 18 vuotta sitten. Silloin koko eskarissa oli vain muutama maahanmuuttaja supi- suomalaisten lisäksi. Tänään Karhuvaaran aamupäiväryhmässä on lapsia seitsemästä eri maasta ja kulttuurista, ”suomensuomalaisten” ollessa vähemmistössä.

Esikoulun poikien kaveriporukka kiilaa innokkaana haastatteluun. Mikael Merisavo nimeää parhaaksi kavereikseen ryhmässä Hamse Hassanin ja Severin. Pojat kertovat, että heille ei tule riitaa siitä, kuka on eniten suomalainen.

Kysymykseen siitä, millaista on olla useista kansallisuuksista muodostuvassa esikouluryhmässä, he eivät oikein osaa vastata. Heidän mielestään se on vain jotenkin kivaa. Hamse Hassan kertoo, että hänen kaverinsa ovat enimmäkseen suomalaisia. Poikien mielestä esikoulussa parasta ovat leikkiminen ja tehtävät.

Päiväkodin opettaja Mirja Scheebsin mukaan päiväkoti on usein ensimmäinen paikka, jossa maahanmuuttajaperhe joutuu sukeltamaan syvemmälle uuteen kulttuuriin.

”Me olemme kulttuurilähettiläitä. Tärkeää ei ole vain suomen kielen oppiminen, vaan koko kulttuurin tutuksi tekeminen”, hän kertoo.

Scheebs iloitsee siitä, että monesta maahanmuuttajaperheestä on tullut ryhmään lapsia monena vuonna.

”Pidän tätä luottamuksen osoituksena päiväkotia kohtaan. Tunnemme nämä perheet hyvin, ja teemme monenlaista yhteistyötä.”

Suomalaista kulttuuria tehdään tutuksi arjen touhujen lisäksi muun muassa Kalevalan päivän juhlinnalla.

”Monilla lapsilla on esteitä osallistua uskonnollisiin juhliin, mutta Kalevalan päivää voivat viettää kaikki. Lapset ovat myös pienestä rohkaisusta esitelleet omia kulttuureitaan”, Scheebs kertoo. o