Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Sekaisin Natosta

Anna Tommola

Suomen Nato-yhteistyön muoto pullahti presidentinvaalikeskustelun viime vaiheiden kuumaksi perunaksi. Höyrykattila lienee ollut turhan kuumalla tulella – sen verran surutta ovat puurot ja vellit menneet sekaisin niin ehdokkaiden keskinäisessä sanailussa kuin tiedotusvälineissä.

On puhuttu ristiin Naton rauhankumppanuusohjelmaan liittyvästä harjoittelusta, harjoittelusta Naton uusien nopean toiminnan joukkojen (NRF) kanssa, peräti niiden toimintaan osallistumisesta ja itse sotilasliiton jäsenyydestä. Väittely kilpistyi viikonvaihteessa siihen, kuka on missäkin vaiheessa tiennyt mitäkin ja onko asioita suunniteltu salassa.

Eduskunta hyväksyi vuonna 2004 puolustusselonteon, jossa mainitaan suomalaisten sotilaiden mahdollinen kouluttaminen EU-taistelujoukkoja varten yhteisharjoituksissa, jotka tukeutuvat Natoon. Sinänsä vanhan päätöksen nousu julkisuuteen ikään kuin uutena paljastuksena Ilta-Sanomien uutisen (7.1.) kautta on vailla logiikkaa. Sama lehtikin raportoi jo viime keväänä Suomen kiinnostuksesta yhteistyöhön.

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen selvensi keskiviikkona, että kyse on vain harjoittelusta. Suomalaissotilaiden on määrä osallistua vuosina 2007 ja 2008 kahteen EU-taisteluosastoon. Muut mukanaolijat ovat Naton jäseniä, eivätkä ne oletettavasti kouluta sotilaita erikseen kaksiin joukkoihin.

Lisäksi Nato on kuitenkin ilmoittanut Suomen kaltaisten kumppanien voivan osallistua myös eräisiin operaatioihin NRF-joukkojen kanssa. Kutsua tällaiseen toimintaan ei ole toistaiseksi kuulunut – eikä valtiojohto tuttuun tapaan halua pohtia asiaa ennen kuin päätös on jo käsillä.

Presidenttiehdokkaista vain Henrik Lax (r.) on alusta asti selkeästi ajanut liittoutumista; luikertelevampaan tyyliin Naton kanssa flirttaillut Sauli Niinistö (kok.) totesi radiotentissä pitävänsä jäsenyyttä ”mahdollisena ja jopa toivottavana”. Muut ovat lähinnä tuntuneet välttelevän arkaa aihetta. Yhtä kaikki vaalitaiston aikaisia puheita ruodittaneen vielä jälkikäteen. Erilaisiin kaikkien myöntämiin tosiasioihin ja niiden loogisiin jatkeisiin vedotaan, jos – ja valitettavasti kun – otetaan seuraavaa askelta kohti varsinaista Nato-jäsenyyttä.

Natoa kohti on hallituksen ja presidentin siunauksella kiistatta otettu merkittäviä harppauksia. EU on turvallisuuspoliittisesti tosiasiassa jo pitkälti sotilasliiton kainalossa. Suomen standardien, toimintatapojen ja hankintojen yhteensopivuus tasoittaa tietä kohti Nato-jäsenyyttä siinä vaiheessa kun se katsotaan halutuksi vaihtoehdoksi – ja kun nyt vielä selkeästi vastahakoisen kansan uskotaan kypsyneen kylliksi.

Ministeri Kääriäinen kiisti keskiviikkona, että yhteisharjoittelu veisi Suomen Natoon takaoven kautta. Suoranaisesta salailusta ei tarvitsekaan olla kyse – hivutuksesta ja ajautumisesta kylläkin. Henrik Lax ja vihreiden Heidi Hautala pääsivätkin MTV3:n vaalikeskustelussa keskiviikkona nälvimään pääehdokkaita siitä, että oli presidenttinä kuka tahansa, Natoon näköjään mennään tämän kaudella. Keskustelun sekavuus voi vahvistaa myös kansalaisten kyselyissä ilmaisemaa tunnetta, että maata talutetaan Natoon joka tapauksessa.

Puolustusvoimille taistelujoukkojen ja Nato-yhteensopivuuden valmistelu merkitsee oivaa väylää kinuta lisärahaa. Mutta jos kansainvälisille kentille halutaan jatkossa satsata enemmän, täytyy jostain luopua: asevelvollisuusarmeijan supistamista on syytä harkita. Parasta olisi, että Suomi suuntaisi paukkunsa maailmalla ennen kaikkea siviilikriisinhallintaan. o