Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Kovia ja pehmeitä paketteja

Anna Tommola

Joulukuun juhlahumussa törmäävät vastakkaiset maailmat: yhtäältä vallitsee antamisen jalo henki, toisaalta loppuvuoteen sijoittuu tiukkoja taloudellisia taistoja. Eurooppa-neuvosto taittoi viime viikolla peistä unionin rahoituskehyksistä vuosille 2007–2013, WTO:n ministerikokous runttasi nahkapäätöksen kaupan vapauttamisen jatkosta ja piskuinen Suomi kääri keskiviikkona pakettiin ensi vuoden budjetin.

Eri tasojen ratkaisuilla on paljon yhteistä. Kaikissa törmätään perustaviin taloudellisen oikeudenmukaisuuden kysymyksiin. Onko oikein, että Suomen maksut unionille kasvavat, mutta maataloustukia leikataan? Onko oikein, että kehitysmaat joutuvat taipumaan palvelukaupan avaamiseen suuryhtiöille, mutta teollisuusmaiden maatalouden vientituet saavat jatkua? Onko oikein, että varallisuusvero poistetaan, mutta lastenpsykiatrialta loppuvat rahat?

Reilu taakanjako on haastavaa, kun kukin puolustaa ahnaasti omaa kukkaroaan. Suomessakin keskustelu EU-jäsenyyden hyödyistä ja haitoista tiivistyy usein siihen, mitkä ovat nettomaksut ja mitä tukia vastaavasti saadaan. Kuitenkin kaikkien näiden vääntöjen onnistumisen ehtona olisi perusajatuksen hyväksyminen: jokainen ei voi saada yhtä paljon kuin antaa – muuten rahaa olisi turha ylipäätään kierrättää.

Kansallisessa verojärjestelmässä hyvätuloinen todennäköisesti maksaa yksittäisellä hetkellä enemmän veroja kuin saa systeemistä suoraa taloudellista hyötyä. Hän maksaa siitä, että muutkin voivat hyvin, yhteiskunta on vakaa ja infrastruktuuri kunnossa – ja heikolla hetkellä apua luvassa. Samoin niin EU-tasolla kuin globaalipolitiikassakin on otettava etäisyyttä kansallisen itsekkyyden perinteeseen. Vauraankin maan etu on, että elintasoerot kaventuvat. Tasapaino ja vakaus vahvistavat yhteisöä, tekevät siitä turvallisemman ja koituvat kaikkien kansalaisten voitoksi.

Nykyisellään EU on sekava, yhtä aikaa sisäänpäinkääntynyt ja hajanainen möhkäle, joka jököttää jähmettyneenä paikoillaan jäsenmaiden kiskoessa sitä hölmöläisten tavoin kukin omaan suuntaansa. Ja kansalaisten usko horjuu. Tiistaina julkistettu Eurobarometri paljastaa luottamuksen unioniin laskeneen entisestään lähes kaikilla mittareilla.

Jäsenmaiden kansalaisten asenteita luotaavan barometrin mukaan ajatuksella EU-perustuslaista – ei siis esitetyllä perustuslakitekstillä sellaisenaan – on vahva tuki. Mikäli Euroopan unioni aikoo vahvistua, se tarvitseekin uskottavan ja kattavan perustuslakisopimuksen. Jos se haluaa lisäksi toimia taloudellisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäjänä, se tarvitsee nimenomaan perustuslain, joka aidosti puolustaa hyvinvointia, demokratiaa ja tasavertaisuutta. Näihin periaatteisiin nojaten unioni kykenisi parhaimmillaan lunastamaan paikkansa vakauden ja rauhan projektina.

Euroopan rajojakin kauemmas ulottuvan solidaarisuuden sisäistäminen vienee aikaa. Pallo kuitenkin pienenee. Ehkä kauppasopimusten rinnalle voidaan joskus solmia globaali perustuslakisopimus, joka takaa myös kansalaisten oikeudet.

Tähän aikaan vuodesta on kai lupa uskoa hyvään tahtoon. Eihän perhepiirissäkään ole tapana, että lahjan antaja laskeskelee, saako tasan yhtä arvokkaan paketin takaisin. o

Ps. Lahjoista puheenollen, energiajoulupukki Mikko Kara ei luvannut sähkömarkkinoiden toimivuudesta antamassaan selvityksessä Suomelle enää himoittua kuudetta ydinvoimalaa. Isot pojat osaavat jo niellä pettymyksen, joohan?