Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Vuoden odotetuin vieras

Antti Kiuru

Joulupukki saa todistaa intiimit itkut ja uskonmenetykset.

Joulupukki on antoisa ammatti. Siinä pääsee ujuttautumaan intiimiin perhetunnelmaan anonyymisti. Voi kokea olevansa jumalasta seuraava, rock-legenda tai kaatajapappi, jota palvotaan ja jännitetään, jonka vuoksi itketään, huudetaan, jopa pyörrytään.

Joulupukki on toistaiseksi ainut vakituinen ammattini. Tosin pari kertaa olen jättänyt menemättä töihin. Uraputki hiipuu?

Odottamisesta sekaisin olevia lapsia riittää. Eräässä perheessä kaksivuotias tarrautui jalkaani huutaen: ”Sä tulit!” Ensihullaantumisesta selvittyään poika havaitsi, ettei minulla olekaan lahjoja. Seurasi shokki: itku ja hyperventilaatio. Samassa soittava tonttuni onneksi ilmestyi ovesta säkkeineen, ja pojan ilme kirkastui.

Ylikierroksilla huutava ja juokseva isoveli ei malttanut odottaa lahjojen jakoa, mutta tradition mukaan ensin oli pakko laulaa. Tonttuni ehti tuskin ottaa ensisävelen kitarastaan, kun veli oli laulanut yhdellä hengenvedolla Kulkuset. Petteri punakuono? Sama reaktio. Soihdut sammuivat alta puolen minuutin. Pukin täytyi vain ihailla pojan ulkomuistia.

Eräässä pienessä talossa muutaman oluen nauttinut usean lapsen äiti odotti joulupukkia innokkaasti, sillä viinipullon korkki ei meinannut avautua ilman apua. Verkkosukat, minihame ja tupakan pehmentämä ääni saivat pukin parran värisemään.

Myös kyseisen taiteilijan värikkäät maalaukset nostivat pukin otsalle hikikarpalot. Pukki oli erottavinaan teoksista isohkoja miesten sukupuolielimiä.

Lapset järjestäytyivät kiltisti riviin pituusjärjestyksessä. Valtava susikoira haukkui ja kuolasi, ja kaikkien jaloissa pyöri konttaava vauva. Ilmapiiri oli sinänsä sydämellinen. Tunnelma oli kuin John Irwingin kirjasta.

Seuraavaksi pukki pääsi nauttimaan tehtailijasuvun talossa konjakkia pillillä, jotta parta ei kastuisi. Viimeisten vierailujen onni on, että uskaltaa nauttia joka paikassa tarjottavaa alkoholia. Viimeisen keikan jälkeen monen lapsen usko romahtaisi, jos he pääsisivät näkemään kaupungin baareja, joissa asiakaskunta koostuu pääasiassa joulupukeista.

Joulupukkina oppii aistimaan uskon. Joka vuosi joku menettää sen. Erään tuttavaperheen luona, jossa kävimme säännöllisesti, vanhempi lapsi totesi vierailun jälkeen, että joulupukki oli Kiurun Antti. Siihen pikkusisko yhtyi, mutta usko oli todellisuutta vahvempi: ”Joulupukki oli vahingossa Kiurun Antti.”

Olen käyttänyt kyseistä oivallusta sukupuoliteoriaa käsittelevässä esseessä. Samalla logiikalla ihmiset ovat vahingossa miehiä tai naisia, erotukseksi sille, mitä ”oikeasti” olemme.

Joulupukki olisi täydellinen ammatti, jos sitä voisi harjoittaa aina, tosin ilman roolipukua. Joulupukkiuden kautta ihmisistä paljastuu uusia piirteitä.

Olisi liikaa vaadittu, että kaikki olisivat yhtä anteliaita ja rakastavia muulloinkin kuin jouluna. Toivoisin kuitenkin olevani aina yhtä odotettu vieras. o

Antti Kiuru on helsinkiläinen toimittaja ja joulupukki.