Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Joko Pariisi palaa?

Pekka Haavisto

Euroopan on pantava paperittomien siirtolaisten asiat kuntoon.

Joko Pariisi palaa?” Nämä kuuluisat sanat lausui Adolf Hitler 25:ntenä elokuuta 1944, kun natsihallinnon tarkoituksena oli jättää taakseen tuhottu kaupunki. Pariisi kuitenkin säilyi.

Viime päivien mellakkauutiset tuosta sinisten hetkien kaupungista ovat dramaattisia. Lähiöiden pohjoisafrikkalaiset nuoret kapinoivat, ja viranomaisille jää enää kovia ja vielä kovempia keinoja väkivallantekojen pysäyttämiseksi.

Ihmiset eivät tyhjyydestä kivitä ja heitä polttopulloilla poliiseja tai pane autoja palamaan. Valtava turhautuminen, siirtolaisena Euroopassa asumisen kurjuus purkautuu nyt voimakkaasti. Ranska on hierarkkinen yhteiskunta, jossa parhaiden koulujen parhaat kasvatit perivät maan. Pariisin siirtolaislähiöön syntyvälle tai sinne muuttavalle on kohtalo pitkälti valmiiksi kirjoitettu.

Asenteet siirtolaisia kohtaan kovenevat näiden tapahtumien jälkeen entistä enemmän. Rasismi – avoin tai piilotettu – saa yhä enemmän jalansijaa. Näin kävi aiemmin Hollannissakin elokuvaohjaaja Theo van Goghin murhan jälkeen.

Siirtolaisvirrat Eurooppaan eivät ole kovin suunniteltuja. Latinalaisesta Amerikasta, Pohjois-Afrikasta, Balkanilta, Turkista ja Aasian maista tulee Eurooppaan paljon siirtolaisia leveämmän elämän toivossa. Monet tulijoista lähettävät säännöllisesti tulonsa kotiin pitääkseen yllä muiden perheenjäsenien elämää kotimaassa. He eivät tule Eurooppaan sen kulttuurielämän, historian, elämäntavan tai uskonnon innoittamina, vaan usein taloudellisen pakon edessä. Eikö samasta syystä ole Suomesta hakeuduttu siirtolaisiksi vuosisadan vaihteessa Amerikkaan ja 1960-luvulla Ruotsiin?

Vastaanottavan yhteiskunnan asia on kuitenkin järjestää tulijoiden olot sellaisiksi, että integroituminen yhteiskuntaan on mahdollista ja tapahtuu mahdollisimman nopeasti. Ghettomaisiksi muodostuvat siirtolaislähiöt eivät ole oikea tapa vastaanottaa kaivattua vierastyövoimaa.

Euroopassa jäisivät monen kahvilan pöydät pyyhkimättä, monet roskat kokoamatta, monet tiskit tiskaamatta ja monet tomaatit poimimatta, jos vierastyövoiman tuloa Eurooppaan ei sallittaisi. Jos Karl Marx eläisi nyt, hän kiinnittäisi huomiota tämän uuden proletariaatin asemaan. He ovat ilman kansalaisuutta, ilman henkilöllisyyspapereita, ilman terveydenhuoltoa, ilman työsuojelua, ilman koulutusta ja ilman irtisanomissuojaa.

Ei ole oikein hyväksyä ihmisiä – edes ”läpi sormien katsoen” – asukkaiksi ja työntekijöiksi maahan silloin, jos heidän elämänsä perusedellytyksistä ja ihmisoikeuksista ei pidetä huolta. Eikö olisi jo aika panna näiden ihmisten asiat kuntoon Euroopassa? o