Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Pakotettua Nato-intoa

Anna Tommola

Nato-keskustelu sai taas tulta alleen – ja suomalaisen gallupdemokratian kunniaton historia uuden nolostuttavan luvun – Ylen Tv-uutisten Taloustutkimuksella teettämän kyselyn ansiosta. Mikäli presidentti ja pääministeri ”perustelluista syistä” päättävät, että Suomi hakee Naton jäsenyyttä, 49 prosenttia vastaajista olisi valmiita tukemaan ratkaisua.

Kysymys oli puettu kompahenkiseen muotoon ”hyväksytkö asian x, jos se on perusteltua”. Silti 37 prosenttia vastasi ei. Kummallista kyllä, mediassa tulos on laajalti tulkittu kansan hiljaiseksi hyväksynnäksi Natolle ja luottamukseksi päättäjien arvostelukykyyn. Yhtä hyvin sen voisi tulkita alistumiseksi: eihän kansan mielipiteellä ole lopulta mitään merkitystä.

Vaikka yleinen käsitys olisikin jo, että Natoon ennen pitkää mennään joka tapauksessa, on demokratian halveksuntaa laittaa sanoja ihmisten suuhun. Kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista edelleen vastustaa Nato-jäsenyyttä.

Hyvä vieras, huono isäntä

Tuoreen nuorisobarometrin mukaan osa suomalaisnuorista suhtautuu yhä epäillen maahanmuuttajiin. Pääosin yleiset asenteet monikulttuurisuutta kohtaan ovat myönteisiä – periaatteessa – mutta silti vain kolmannes nuorista toivoo Suomeen lisää ulkomaalaisia. ”Ovien meiltä muualle tulee olla auki, mutta meille päin vain raollaan”, barometri kuvaa.

Kyse tuskin on vain nuoren ikäpolven ajatteluun pesiytyneestä vääristymästä. Vastaukset rinnastuvat Suomen yksisuuntaiseen avoimuuteen perustuvaan maahanmuuttopolitiikkaan. Onhan meiltä lähdetty aikojen saatossa elintasopakolaisiksi niin lahden kuin valtamerenkin taakse, mutta tulijat otetaan – jos ylipäätään otetaan – vastaan nihkeästi.

Kiintoisaa on, että ruotsinkielisillä vastaajilla oli selvästi enemmän omia kontakteja maahanmuuttajiin, ja myös heidän asenteensa oli myönteisempi. Suvaitsevuuden tasoon Suomessa he suhtautuivat suomenkielisiä kriittisemmin. Ehkäpä pienemmän väestöryhmän edustajien silmät ovat avoimemmat huomaamaan myös uusien vähemmistöjen kohtaamat vaikeudet.

Kauppa jyrää kehityksen

Suomi lähti aikoinaan kehitysaputoimintaan pohjoismaisessa rintamassa, mutta avun määrä on laahannut jäljessä muista Pohjoismaista. Kehitysapu on myös heittelehtinyt poikkeuksellisen paljon suhdanteiden mukaan, kertoo Lauri Siitosen väitöskirja, joka tarkastetaan lauantaina Turun yliopistossa.

Tutkimus kuvaa myös laadullisia muutoksia. 1990-luvulta lähtien Suomen kehitystyössä ovat korostuneet kaupalliset edut ja avun välinearvo turvallisuustekijänä. Suomi on alkanut irtautua pohjoismaisesta perinteestä, jolle on tyypillistä vahva tuki kansainvälisille järjestöille, etenkin YK:lle, sekä kahdenkeskisen avun suuntaaminen köyhimmille maille. Afrikan osuus Suomen avusta on laskenut ja EU ohittanut kanavana YK:n.

Suomen on terästäydyttävä. Valtion kassanvartijat on vieroitettava tottumuksesta, että kirstun pohjan lähestyessä kehitysyhteistyöstä voi aina tinkiä. Rahojen nosto edes lähelle luvattua 0,7 prosentin bkt-osuutta ei saisi olla niin vaikeaa kuin miltä se näyttää. Kaupalliset edut eivät myöskään saa ajaa poliittisen harkinnan yli. Tällaisesta kertoo, että kasvavana markkina-alueena ylistetty Kiina nousi 1990-luvun lopulla Suomen tärkeimmäksi avunsaajaksi, ihmisoikeusongelmista huolimatta. o