Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Tehokkuus kunniaan

Johanna Korhonen

Milloin hyveestä tuli kirosana?

En ollut huomannutkaan, että olin alkanut käyttää sopimatonta kieltä. ”Soitetaan ensin A:lle ja vasta sen jälkeen B:lle ja C:lle, niin saadaan asia hoidetuksi tehokkaammin”, sanoin ystävälle, jonka kanssa meillä oli yhteinen projekti. ”Tai ei sittenkään: kenties vielä tehokkaampaa olisi selvittää asia ensin D:n kanssa ja kysyä vasta sitten muilta.”

Ystävä huokasi raskaasti. ”Tehdään vain näin, mutta minä en kyllä oikein jaksa tuota ainaista tehokkuutta.” Ystävä huokasi toisen kerran ja poistui. Toinen ystävä riensi selittämään. ”Älä käytä tuota tehokkuus-sanaa. Se kuulostaa M:n korvissa pahalta, sehän on vähän ikävä ilmaus. Tehdään tietysti näin, mutta keksisit jonkin muun sanan.”

Mistä lähtien tehokkuus on ollut kirosana? Aiemmin se oli hyvä käsite: se kertoi, että asia saatiin aikaan reippaasti, viivyttelemättä ja sellaisena kuin oli aiottu. Nyt se merkitsee hikistä pingotusta, näännyttävää työtapaa, ahdistusta ja paniikkia.

Tehokkuus-sanan maineenmenetys alkoi viime vuosikymmenen alussa, jolloin maata hallitsi Esko Ahon (kesk.) ja Iiro Viinasen (kok.) porvarihallitus. Kun hallitus teki leikkauksia – tarpeellisia ja tarpeettomia – muutti toimintatapoja tai kurmootti työttömiä, kaiken kuorrutti sama perustelu. Kansantalouteen, yrityksiin ja ihmisiin piti puhaltaa lisää tehoa.

Ahoa ja Viinasta sekä heidän seuraajiaan talouspolitiikan johdossa on siis kiittäminen siitä, että he leikkasivat suomen kielen oivallisen tehokkuus-sanan murto-osaan aiemmasta merkityksestään. Jos lehtiotsikossa nykyään lukee, että ”yritys tehostaa toimintaansa”, tällä tarkoitetaan poikkeuksetta henkilöstön nuppiluvun vähentämistä – ei esimerkiksi sitä, että yritys lakkaa tekemästä joutavia töitä ja keskittyy tärkeisiin töihin tai että se karsii kolme neljäsosaa megapalavereista ja korvaa ne muilla, järkevämmillä viestintäkeinoilla.

Kansalainen ei enää uskalla ehdottaa kaverilleen tehokasta puhelinkierrosta, koska kaveri pitää kansalaista tehofasistina.

Kuitenkin tehostamisen varaa olisi kaikkialla, koko ajan. Liikenteessä tehottomuus tiivistyy. Tapasin eilen naisen, joka valitti, että hänen yrittäjän työpäivästään kuluu kohtuuton osa matkustamiseen pitkin pääkaupunkiseutua. Jos palaverit voitaisiin pitää jollain muulla tavalla, aikaa säästyisi työpäivän mittaan jopa reilut kolme tuntia. Kumpi on tärkeämpää: tavata ennalta tuttu naama pahvimukin ääressä ja tuijotella yhdessä samaa aanelosta, vai puhua puhelimessa, silmäillä sitä samaa aanelosta tietokoneen ruudulta ja säästää ne kolme tuntia joko työhön tai vaikka siestan pitoon?

Muuan teleoperaattorin edustaja kertoi taannoin, että kun heidän firmassaan kukin työntekijä sai tehdä viikossa päivän tai pari etätyötä, tehokkuus parani niin paljon, että ylityöt käytännössä loppuivat.

Tehokkuus kunniaan! Ja kirkkaaksi käsitys siitä, mitä asioita maailmassa kannattaa ja pitää tehdä tehokkaasti ja missä tehomittarit eivät toimi.

(Ettehän kerro päätoimittajalle, että tämän kolumnin varsinainen kirjoittaminen vei 29 minuuttia. Annetaan hänen uskoa, että rustasin tätä hiessä päin kolme päivää… että se kuulostaa jotenkin… arvokkaammalta.) o