Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Tiedettä ilman aivoja, palveluja ilman ihmisiä

Anna Tommola

Valtion palkkalistoilta karsitaan 17 500 työpaikkaa lähivuosina, mikäli hallituksen keväinen kehyspäätös toteutuu. Julkisen hallinnon tuottavuusohjelman mukaan vain puolet eläkkeelle jäävistä työntekijöistä korvataan vuoteen 2011 mennessä.

Yliopistoja uhkaa jopa 6 000 viran menetys. Samaan aikaan niiltä vaaditaan enemmän ja laadukkaampaa tutkimusta. Korkeimman opin ahjoissa ollaan ristiriitaisista tavoitteista hämillään. Opettajia on jo vähemmän suhteessa oppilasmäärään kuin muualla Euroopassa. Tulosohjauksella on keskitetty katseet tuotettuun tutkintomäärään, mikä on monilla aloilla ollut pois tutkimuksen kehittämisestä. Lisäksi erilaiset hallintoprojektit ja uudistukset vievät energiaa perustehtävien hoidolta. Ei yliopistoväen selkänahasta voi repiä loputtomasti.

On epäilty, että tätä menoa yliopistoilla on jossain muodossa edessä maksullisuus. Ulkopuolelta rahoitetun tutkimuksen osuuskin kasvaa yhä. Yliopiston pitää silti säilyttää itsemääräämisoikeutensa ja roolinsa suhdanteista riippumattomana sivistyslaitoksena. Tasokasta tiedettä ei synny ilman vapaita sieluja, eikä tehokkuusajattelu sellaisenaan istu luovaan aivotyöhön.

Sivistysyliopiston idea ei ehkä avaudu välitöntä hyötyä hakevalle elinkeinoelämälle. Sen luulisi avautuvan, että tasa-arvoista koulutusjärjestelmää on kiitetty myös kilpailutekijänä.

Tuottavuusohjelma näkyy kautta linjan valtionhallinnossa. Vielä on kuulematta, mistä toiminnoista kukin ala aikoo leikata.

Hallinto ja tukipalvelut kuulostavat helpolta höyläyskohteelta, mutta harkitsemattomat leikkaukset voivat kostautua. Onko tehokasta, että muu henkilöstö hoitaa vaikkapa postituksia, laskuja ja muuta paperisotaa – osaamattomammin, perustehtäviensä kustannuksella ja vieläpä korkeammalla palkalla? Ei virastoissa kannata pitää ihmisiä peukalojaan pyörittämässä, mutta sellainen onkin jo pitkälti takana. Löysät on otettu pois. Järkevä organisointi on eri asia kuin yksisilmäinen väenvähennys.

Pätkätyösukupolvi voi myös oikeutetusti tuntea itsensä puijatuksi. Vuosikaudet on lohduteltu, että pian suurilta ikäluokilta vapautuu työpaikkoja ja työvoimasta kilpaillaan. Nyt vedetään matto alta: ähäkutti, ei mitään töitä tulekaan.

Kuntasektorilla vapautuu eläköitymisen seurauksena 140 000 työpaikkaa seuraavien kymmenen vuoden aikana. Koska saamme kuulla, ettei näitäkään paikkoja aiota täyttää? Vaaditaanhan kuntiakin kaiken aikaa tehostamaan, eikä nykyiseen palvelutasoon ole varaa – ellei sitten itsepalveluksi muutettuna.

Elämme ennennäkemättömän vaurauden aikaa. Silti mihinkään ei enää riitä resursseja, vaikka luulisi olevan kyse valinnoista.

Eläköitymisen varjolla voidaan näemmä sukkelasti siirtyä kokonaan uudenlaiseen yhteiskuntamalliin, jossa julkisen sektorin rooli on tietoisesti ja ideologisista syistä kutistettu. Oikeisto ruikuttaa siis suotta rohkean rakenteiden uudistamisen perään – prosessihan on jo täyttä häkää käynnissä.

Kaikkien on kuulemma sopeuduttava ”nykymaailman ehtoihin” ja ”ympäröivään todellisuuteen”. Mutta kuka ehdot määrää ja tästä todellisuudesta hyötyy? Minkä logiikan mukaan kasvavat tarpeet tyydytetään paremmin, jos vähennetään voimavaroja ja potkitaan veronmaksajia palkkalistoilta?

Konkretiaa pöytään: kerrottakoon suoraan, mitä palveluja ei jatkossa enää tarjota. Lakkautetaanko arkeologiset tutkimukset ja filosofia? Tingitäänkö vielä vähän kouluruoasta? Tästä pitää puhua myös aina uusien veronalennusten yhteydessä. o