Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Terrorismia vastaan internetiä vahtimalla

Antti Kivimäki

Kansalaisten teletunnistetietojen säilyttäminen voi auttaa taistelussa terrorismia vastaan. EU:n kaavaileman lain tarkoitus on tallentaa tiedot siitä, mistä ja minne on oltu yhteydessä esimerkiksi puhelimella tai sähköpostilla.

Suomi kannattaa tietojen säilyttämistä ehdottomasti. ”Juuri tällaiset jäljet auttoivat Madridin pommi-iskujen selvittämisessä”, sisäministeri Kari Rajamäki vakuutti tiistaina.

Tiedot yhteyksistä säilöttäisiin 6–12 kuukauden ajan. ”Jos säilytysajat ovat lyhyet, syyllisiin ei päästä koskaan käsiksi. Organisaation selvittämiseksi täytyy tietää, keihin tekijät ovat olleet yhteydessä esimerkiksi vuosi sitten”, suojelupoliisin ylitarkastaja Paavo Selin selvensi.

Hinta ennakoitua edullisempi

Nykyisin puhelinoperaattorit tallentavat tunnistetietoja – siis mistä numerosta soitettiin, milloin ja mihin numeroon. Internetviestien osalta operaattorit eivät toimi samoin, ja tämä tuo lisäkustannuksia.

Aikaisemmissa ministerikokouksissa on operaattoreilta kysymättä kaavailtu järjestelmää, jonka kustannukset yksin Suomelle olisivat olleet 250 miljoonaa euroa. Nyt operaattoreita on konsultoitu teknisissä kysymyksissä ja kustannuksia painettu alas, noin 10–40 miljoonaan euroon. Valtio korvaa kulut operaattoreille.

Sähköpostit tarkkailun alle

Unionin sisäministereiden on tarkoitus sopia myös internetin teletunnistetietojen tallentamisesta. Tiistain tiedotustilaisuudessa kukaan asiantuntija ei osannut vastata kysymykseen, tarkoittaako tämä sitä, että jokaisen sähköpostiviestin lähettäjä ja vastaanottaja kirjattaisiin ylös.

Sisäministeriön ylijohtajan Antti Pelttarin mukaan teletunnistetietoja säilytetään toistaiseksi ”internet-puheluista kai”.

Vihreä kansanedustaja Jyrki Kasvi on useaan otteeseen havainnollistanut sähköpostiliikenteen kirjausta sillä, että postissa joku kirjoittaisi ylös kaikkien kirjeiden lähettäjän ja vastaanottajan.

”Kaikissa maissa viranomaistoiminta on lakisidonnaista. Jos viranomaiset ylittävät valtuutensa, se on valttikortti terroristeille. Siksi ylilyönteihin ei ole varaa”, Selin muistutti. o

Lisää aiheesta:

Sisäinen kontrolli pettää