Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Ei varaa toiseen Irakiin

Anna Tommola

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush totesi viime lauantaina voivansa harkita voimakeinojen käyttöä Irania vastaan, jollei maa luovu ydinohjelmastaan. Iran aloitti viime viikolla uudestaan uraanin rikastamisen. Yhdysvallat on moittinut Irania myös siitä, että maasta virtaa aseita Irakin kapinallisille.

Oli oikeastaan vain ajan kysymys, milloin mahdollinen hyökkäys Iraniin nousisi puheisiin. Bushin ja Euroopan päämiesten näkemykset siitä, milloin on ”viimeisen oljenkorren” aika, voivat sen sijaan poiketa huomattavasti toisistaan. Saksan liittokansleri Gerhard Schröder kommentoikin Bushin toteamusta tuoreeltaan kehottamalla ottamaan sotilaallisen vaihtoehdon pois pöydältä – sen toimimattomuus kun on nähty.

Kiista ydinohjelmasta on diplomaattinen haaste, joka vaatii malttia. Läntisellä maailmalla ei ole varaa toiseen Irakin sotaan. Yhdysvaltain hatariksi paljastuneisiin perusteisiin nojannut laiton hyökkäys on jättänyt Irakin totaaliseen kaaokseen. Sisällissodan partaalla hoippuvasta maasta on tullut oiva hautomo niin irakilaisille kuin muista maista tulleille ääriaineksille, minkä saavat tuta nahoissaan terrori-iskujen viattomat uhrit niin Bagdadissa kuin lännen suurkaupungeissa.

Kansa maksaa päästöt

Valtio aikoo ostaa kasvihuonekaasujen päästöoikeuksia päästökauppaan kuuluvien yritysten puolesta. Kauppa- ja teollisuusministeriön mukaan valtio voisi kantaa taakasta jopa neljänneksen. Se veisi veronmaksajien kukkarosta kymmeniä miljoonia euroja. Asia tullee hallituksen energia- ja ilmastostrategiaan.

On tärkeää, että Suomi saavuttaa Kioton tavoitteet. Teollisuus tulkitsee – sinänsä loogisesti – valtion mukaantulon kuittaavan päästökaupan ulkopuolelle jäävien alojen osuuden urakasta. Päästöleikkauksista ei kuitenkaan loputtomiin selvitä kaupanteolla. Siksi julkista panostusta pitäisi jo nyt suunnata uuden teknologian kehittämiseen ja uusiutuvaan energiaan.

Suomi Oy sai rukkaset

Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö paljastaa muistelmissaan kysyneensä Nokian pääjohtajaa Jorma Ollilaa porvarien presidenttiehdokkaaksi keväällä 1999. Niinistö uskoo Ollilan aidosti harkinneen asiaa ennen kieltäytymistä. Myös keskusta on tunnustellut Ollilan kiinnostusta tehtävään.

Nokia on monelle yhtä kuin Suomi Oy, ja Ollila on eittämättä kansainvälisesti tunnustettu huippujohtaja. Koko kansan luotsaamisessa elinkeinoelämän näkökulma ei kuitenkaan riitä. Kännymiljonääri on osallistunut yhteiskunnalliseen keskusteluun lähinnä nurisemalla hyvätuloisten korkeista veroista ja alhaisista palkoista sekä muistuttamalla teollisuuden eduista.

Ollila on julkisuudessa torjunut ehdokkuuden, mikä on ymmärrettävää. Ilmankin presidenttiyttä hän on piskuisessa maassa saavuttanut poikkeuksellisen vaikutusvaltaisen auktoriteettiaseman. Vuonna 2001 Ollila antoi Ylen tv-uutisten haastattelussa Suomelle viisi vuotta aikaa ”kestämättömän” verotuksen kohtuullistamiseen. Deadline häämöttää – tuloveroja on kevennetty keskimäärin liki 2,5 prosenttiyksikköä.

Oli muuten hupaisaa huomata Niinistön tiistaina käyttävän Ollilankin suusta tuttua retoriikkaa: suomalaiset on heräteltävä pysähtyneisyydestä, unilukkareita tarvitaan. Niinistö peräsi myös asiasisältöä presidenttikilpaan. Mitähän häneltä itseltään uskaltaisi odottaa – vaihteeksi veronalennuksia? o