Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Eläimiä ja terroristeja

Salla Tuomivaara

Voimmeko kohdella hyvin myös niitä, joita emme lue omaan joukkoomme?

Suomalaisnuorten asenteet ovat lääkärijärjestöjen vastikään julkistaman PeaceTest-kyselytutkimuksen mukaan koventuneet. Lähes puolet tutkimukseen vastanneista kahdeksasluokkalaisista oli sitä mieltä, että terroristit ansaitsevat tulla kohdelluiksi kuin eläimet. Liki 40 prosenttia allekirjoitti väitteen, jonka mukaan ”joidenkin kansakuntien johtajat ja heidän seuraajansa eivät ole eläimiä parempia”.

Nuorison valmius kohdella tiettyjä ihmisiä kuin eläimiä voi tuntua oudolta – varsinkin kun tiedetään, että nuorten kiinnostus eläinten oikeuksia kohtaan on kasvanut.

Ihmisen ja eläimen välisen rajan on nähty muodostavan perustan ihmisoikeuksille. Kun ihmiset on määritelty laadullisesti erilaisiksi kuin muut eläimet, on ihmiset samalla suojattu hyväksikäytöltä. Toinen ihminen ei voi olla eläimempi kuin toinen: ihmistä ja eläintä ei erota määrä, vaan laatu. Vammaiset, värilliset tai naiset eivät enää asetu luokitteluissamme lähemmäs eläintä kuin jotkut toiset.

Ihminen–eläin-erottelu asettaa ihmistä koskevan moraalin soveltamiselle selkeät rajat. Kaltoin voi kohdella vain niitä, jotka ovat jotain muuta kuin me – siis eläimiä.

Viittaavatko nuorten asenteet siihen, että ihmisen ja eläimen välinen raja on hämärtymässä: terroristeja voi kohdella kuin eläimiä, ja joitain eläimiä on kohdeltava kuin ihmisiä?

Joidenkin ihmisten kohtelusta nuoret ovat kuitenkin tarkkoja. Enemmistö vastaajista ei hyväksy sotilasoperaatioiden sivullisille aiheuttamaa vahinkoa.

Toisaalta kolmanneksen mielestä ihmisillä on oikeus pitää ”ei-toivotut ryhmät” poissa asuinalueiltaan. 60 prosenttia nuorista kannattaa kuolemanrangaistusta.

Osa ihmisistä siis luokitellaan yhä ”toisiksi”, ikään kuin vähemmän ihmisarvoisiksi kuin muut. Keskeisintä ei ole se, miksi tai millaisiksi heidät luokitellaan, vaan se, että heidän arvonsa yksilöinä ylipäätään koetaan vähäisemmäksi.

Sodassa vahingoittuva siviili voisin olla minäkin, ja oma sukulainenkin voi olla sodan uhri. Mutta vakavasta rikoksesta epäilty tai terroristiksi leimattu ei enää kelpaa samastumiskohteeksi.

Tutkija Miikka Pyykkönen on pohtinut terroristi-sanan määrittelevää voimaa. Jos tietty yhteiskunnallinen toiminta luokitellaan terrorismiksi, se määrittyy vaaralliseksi ja normaalista poikkeavaksi ja sen harjoittajat ”meistä” erillisiksi. Samalla heidän toimintansa pyrkimyksistä tulee jotain, joka ei voi kuulua meidän arvoihimme. Kun toimija, toiminta ja toiminnan päämäärä on rajattu täysin toiseksi kuin se, mitä ”me” olemme, miksi tällaiseen joukkoon luokiteltuja pitäisi kohdella samoin kuin niitä ihmisiä, joiden katsomme kuuluvan joukkoomme?

Kuinka paljon pyrimmekin korostamaan ihmisyyttä ja yleistä ihmisarvoa, luomme aina tietyistä ihmisistä toisia. Tavoitteesta tehdä nämä toiset tutummiksi ei silti tule luopua. Kun vieraana näyttäytyvästä yksilöstä tunnistetaan tuttuja piirteitä, toiseus murenee: joku muu onkin vähän kuin minä. Sitä, onko jokin olento yksi meistä, ei kuitenkaan voi aukottomasti määritellä. Kyse on aina kokemuksesta.

Olisikin hyvä miettiä sitä, kuinka huonosti voimme kohdella olentoja, jotka ovat mielestämme toista kuin me itse. Jos niinkin vieraita olentoja kuin eläimiä pitäisi käsitellä kohtuudella, jopa hyvin, voisiko läheisempienkin toisten kohtelu siirtyä kestävämmälle tasolle?

Entä jos ”kohdella kuin eläintä” tarkoittaisi huomattavasti parempaa kohtelua kuin mitä esimerkiksi terroristeiksi nimetyt ovat saaneet osakseen läntiseltä sotilasmahdilta? Eläinten kohteluhan ikään kuin asettaa mallin arvottoman tai vähempiarvoisen olennon kohtelulle.

Samuuden kokemuksen ei pitäisi olla ratkaiseva hyvän kohtelun kriteeri. Jo aavistuksen samanlaisuudesta pitäisi riittää. o

Salla Tuomivaara on sosiologi, joka tekee väitöskirjaa sosiologian eläinkäsityksen rakentumisesta.