Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Varomattomat istutukset sotkevat kalojen perimää

Kaarina Järventaus

Ruotsalaistutkija haluaisi kieltää istutukset, joita tehdään kalastajia varten.

Suomen vesiin istutetaan vuosittain yli sata miljoonaa kalanpoikasta. Samalla muutetaan luonnon monimuotoisuutta. Toimintaa on viime vuosina alettu arvostella aiempaa kovemmin.

Huhtikuun Suomen Luonto -lehdessä kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen nostaa esiin istutusten varjopuolet.

Tukholman yliopiston eläintieteen laitoksen tutkija Linda Laikre ehdottaa uusimman Ambio-lehden artikkelissa, että kalastuksen hyväksi tehtävät istutukset lopetettaisiin kokonaan Itämeren rannoilla.

Istutuskalojen perimä on erilainen kuin luonnonkalojen.

”Luonnonkalojen geneettinen rakenne on sopeuttanut ne täydellisesti ympäristöön, jossa ne elävät. Istutuskalat eivät ehkä ole sopeutuneet samalla tavoin istutusympäristöönsä”, Laikre toteaa. Istukkaat lisääntyvät usein luonnonkalojen kanssa, jolloin näiden elinkykyisyys voi heiketä.

Järvihaukia mereen, merikuhia järviin

Suomessa on vuosikymmenten mittaan tehty kalanistutuksia ristiin ja rastiin. ”Käytäntö on ollut hyvin vapaa, sanoisin lähes villi”, kuvaa tutkija Matti Salminen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta (RKTL).

Suomenlahden kuhaa on istutettu sisämaan järviin. Merialueille on istutettu sisävesien haukia. Monien järvien ja jokien siikakantojen perimä on voitu sotkea roimilla istutuksilla.

”Uusi kanta voi särkeä geeniyhdistelmiä, jotka ovat juuri siinä järvessä hyödyllisiä”, Salminen sanoo. Perimä säätelee kasvua, kutuaikaa ja vaellusta.

Istutuksiin liittyy myös sisäsiittoisuuden vaara. Esimerkiksi Lohjanjärveen on istutettu jopa kymmeniätuhansia kuhanpoikasia vuodessa. ”Kaikki yksilöt saattavat olla peräisin yhdestä tai muutamasta emokalaparista. Istukkaat saattavat muodostaa kuhakannasta kaksi kolmannesta, ehkä enemmänkin.”

Kalakantojen eroja ei ole pidetty ongelmana, eikä käytännössä aina pidetä vieläkään, Salminen pahoittelee. ”Vieraita kantoja käytetään, jos ei muuta ole saatavilla, erityisesti siian, kuhan ja hauen istutuksissa.”

Istutukset voivat johtaa myös niin voimakkaaseen kalastamiseen, että luonnonkannat joutuvat liian koville. Tämä on ongelma esimerkiksi taimenille.

Luvanhaku unohtuu monilta yksityisiltä

Yli puolet kalanistutuksista tehdään kompensoimaan haittoja, joita voimaloiden padot, säännöstely, teollisuus tai muu toiminta ovat aiheuttaneet vesiluonnolle. Valtion laitoksilla noudatetaan tutkijoiden suosituksia ongelmien minimoimiseksi.

Sen sijaan ei tiedetä, miten yksityiset kalankasvattajat toimivat. Kasvatus on merkittävä sivuelinkeino monelle maanviljelijälle. Paikalliset kalatalouskeskukset saavat suuren osan tuloistaan istutuspoikasten välittämisestä. Rahoitusta istutuksiin tulee muun muassa kalastuslupien myynnistä. Suuri osa hyödyistä koituu vapaa-ajan kalastajille.

Istutuksiin on haettava lupa paikalliselta TE-keskukselta, jos vesistöön tuodaan uusi laji tai kanta. Käytännössä lupia ei aina haeta, ja valvonta on vaikeaa.

Kalatalouden Keskusliiton tuore esite kertoo perinteisistä asenteista. Se vertaa vesistöjen kalankasvua suoraan metsän kasvuun tai peltojen monokulttuureihin. ”Ihmisen hoidossa alueiden tuotantoa koetetaan parantaa. Näin siis kalojen ja rapujen istuttaminen on normaalia vesipellon hyödyntämistä.”

Suomen ympäristökeskuksessa valmisteltava luonnon monimuotoisuuden seurantaraportti antaa huolestuttavan kuvan kalanistutusten ongelmista.

Maa- ja metsätalousministeriössä ylitarkastaja Eija Kirjavaisella on myönteisempi kuva tilanteesta. ”Mielestäni vesialueen omistajat ja kalanviljelijät ovat valveutuneet näissä asioissa. Kentällä näkyy, että tietämys on lisääntynyt”, hän vakuuttaa.

”Suurin ongelma ovat nyt tavalliset kansalaiset, jotka hyvää tarkoittaen siirtävät esimerkiksi täplärapua omaan mökkijärveen. He eivät tule ajatelleeksi, että vievät vesistöön vieraan lajin”, Kirjavainen sanoo. o

Kalakannat suojeluun vesistö kerrallaan?

Lohikantojen perimään perehtynyt erikoistutkija Marja-Liisa Koljonen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta (RKTL) ei halua julistaa kalanistutuksia hyväksi tai pahaksi asiaksi sinänsä, vaan korostaa harkintaa tapaus kerrallaan. ”Oikein käytettynä istuttaminen on täysin perusteltu keino.”

”Geeneille on riskejä sekä luonnossa että kalanviljelyssä”, Koljonen muistuttaa. ”Jos jokin populaatio luonnossa on pieni, siellä menetetään enemmän geenejä kuin laitoksessa.”

Joka järvi ansaitsisi oman suunnitelman

Padottujen lohijokien lohikannat olisi menetetty ilman laajoja velvoiteistutuksia. Koljosen mukaan valtion istutukset on arvioitu huolellisesti, toisin kuin esimerkiksi sisävesien taimen-istutusten riskit.

Koljonen toivoo, että kalakannoista tehtäisiin vesistökohtaiset suunnitelmat. ”Kullakin alueella olisi pitkän tähtäimen tavoitteet, ja paikallisia kalakantoja kunnioitettaisiin.”

Koljosen mielestä olisi viisasta valita selvästi kalakannat, jotka suojellaan istutuksilta.

Lautaselle vain jo kuteneita kaloja

Tutkija Matti Salmisen mukaan istutuksiin pitäisi turvautua vasta, jos muu ei auta. ”Istutusten pitäisi yleensä olla välivaihe.”

Oleellista olisi parantaa luonnonympäristöjä kaloille suotuisammiksi. Vesistöjen rehevöityminen ja liettyminen pitäisi saada vähenemään. Soiden ja metsien ojittaminen on pilannut lohikalojen elinympäristöjä.

Uitto- ja muiden perkausten jälkiä voidaan purkaa siirtämällä kiviä takaisin uomiin. Patojen ohi voidaan rakentaa nousureittejä.

Kalataloustieteen professori Sakari Kuikka Helsingin yliopistosta korostaa kalastuksen säätelyä. ”Kalastus pitäisi aina kohdistaa kaloihin, jotka ovat kuteneet vähintään kerran. Silloin ei lisääntymisessä tarvita ihmisen apua.” o