Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Pahuuden pitkät varjot

Jyrki Räikkä

Kun seisoo Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirin portilla ja lähtee patikoimaan 175 hehtaarin aluetta halkovaa raidetta pitkin kuljetusvaunujen purkupaikalle ja siitä eteenpäin kohti kaukana siintäviä kaasukammioiden raunioita, saa jonkinlaisen käsityksen sen joukkotuhon laajuudesta, joka kohtasi juutalaisia ja muita natsien vainoamia kansanryhmiä toisen maailmansodan aikana. Lähes maan tasalle revitty Birkenau hiljentää mittakaavallaan. Muutaman kilometrin päässä lähes sodanaikaisessa kunnossaan säilynyt pienempi Auschwitzin ykkösleiri puolestaan dokumentoi hyvin sitä systemaattisuutta ja teollista tehokkuutta, jolla natsit tuhosivat pitkälti toista miljoonaa ihmishenkeä pelkästään tässä eteläisen Puolan kolkassa.

Keskitysleirien synkkä muisto ei ole haalistunut. Näille ihmisoikeusrikospaikoille nykyihmistenkin on syytä palata – ainakin ajatuksissaan – jotta aiempien sukupolvien virheet eivät toistuisi.

Auschwitzin vapautuksen 60-vuotisjuhlan saama huomio osoittaa, että ainakin menneisyyden mielivalta halutaan jyrkästi tuomita. Nykypäivää lähestyttäessä reagointiherkkyys kärsii. ”Ei koskaan enää” -valat eivät ole estäneet laajoja kansanryhmiin kohdistuvia julmuuksia esimerkiksi Ruandassa, Bosniassa, Sudanissa, Tshetsheniassa tai Irakissa.

Adolf Hitlerin Saksan hirmutyöt on kanonisoitu ylittämättömäksi ja absoluuttiseksi pahuudeksi, jonka rinnalle on tohdittu nostaa korkeintaan Stalinin vainot. Historiallista tietoa tarvitaan, mutta vertailu ei saa johtaa tuoreempien hirmutekojen vähättelyyn sillä perusteella, että raakuudet ovat olleet mittakaavaltaan pienempiä tai heikommin organisoituja. Yksikin mielivallan uhri on liikaa.

Äärimmäisiin väkivallantekoihin on helppo ottaa etäisyyttä, mutta välinpitämättömyys muita kuin omaan viiteryhmään kuuluvia kohtaan elää jokaisessa yhteiskunnassa. Kansanmurhat ja joukkotuhot rakennetaan juuri tälle kylmyydelle.

Euroopan unionissa puhutaan nyt natsisymbolien käyttökiellosta ja Saksassa äärioikeiston poliittisen toiminnan kieltämisestä. Ilmaisuvapautta rajoittavien kieltojen tiellä kannattaa kuitenkin edetä varoen. Marginaaliryhmiä suurempi uhka on se, että ääriryhmien tavoitteet liukuvat maltillisempien oikeistopuolueiden agendalle. Näin on saattanut jo tapahtua esimerkiksi pakolaispolitiikassa.

Nykyaikaisia argumentteja

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen käyttää uusimmassa nettikolumnissaan (www.defmin.fi) runsaasti ruutia ampuakseen alas Vihreän Langan pääkirjoituksessa (VL 14.1.) esitetyt päätelmät, jotka tukivat yleisestä asevelvollisuudesta luopumista. Pääkirjoituksen analyysi nojasi kuitenkin pitkälti puolustusministeriön itsensä julkaisemaan tutkimukseen, jossa suomalainen asevelvollisuusarmeija hahmottuu pikemminkin suurten muutospaineiden alla olevana historiallisena perintönä ja mielentilana kuin sotilaallisen suorituskyvyn kannalta tarkoituksenmukaisimpana puolustusratkaisuna.

Muutospaineita eritteli Kääriäinen itsekin tutkimuksen julkistamistilaisuudessa 11. tammikuuta. Lueteltuaan joukon asevelvollisuutta horjuttavia tekijöitä hän totesi asevelvollisuuden vahvistaneen puolustusvoimien institutionaalista asemaa yhteiskunnassa ja peräsi ”nykyaikaisia argumentteja” järjestelmän puolustamiseksi.

Armeijan on tietysti vaikea luopua asemistaan. Asevelvollisuuden puolustukseen ryhmittyneitä joukkoja johtaa nyt komentaja Juhani Kaskeala. Maanantaina maanpuolustuskurssin avajaisissa hän ylisti reserviläisten it-osaamista ja kehui Suomen kuuluvan maailman johtaviin maihin verkkoavusteisen sodankäynnin (Network Enabled Warfare) kehittämisessä. Argumentit ovat nykyaikaisia, mutta kovin läpinäkyviä. o