17.12.2004, 51/04
Halosen jatkopäätös voi ratkaista vihreiden presidenttipelin
Presidentti Tarja Halosen kannatus on vihreissä niin suurta, että oman ehdokkaan asettamisen järkevyyttä pohditaan tarkkaan.
Lisää aiheesta:
”Ulkopolitiikka ei ole salatiedettä”
Jussi Karmala
Kitkaa ilmastokokouksessa
Yhdysvallat ei halua puhua Kioton jälkeisestä ajasta, ja rikas Saudi-Arabia jarruttaa köyhien maiden tukemista.
Kaarina Järventaus
Lisää kaasua liikenteeseen
Kaasuasemien nousu pääkaupunkiseudulle vauhdittaa vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttöä.
Lena Björklund
Ulkomaalaisista tuli taas uhka
Saksassa väitellään siitä, onko monikulttuurisuus toimivaa suvaitsevaisuutta vai romanttinen harha.
Lisää aiheesta:
Neljä suhtautumistapaa
Terhi Brusin, Berliini
Kaupunkipuolueen on turha häpeillä
Kannatus kasvukeskuksissa on vihreiden vahvuus, sanoo Osmo Soininvaara. Hän vaatii puoluettaan tarttumaan kaupunkipolitiikan haasteisiin tosissaan.
Pauli Välimäki
Kurdipormestari palasi kotiin
Turkkiin matkusti Ruotsista maanpaon muuttama mies, jolle kurdiasia on enää yksi tehtävä muiden joukossa.
Kristiina Koivunen, Diyarbakir
Ytimessä
Kaksin kaunihimpi
Tyyne ja Osmo Leppäjärvi tekevät mieluiten kaiken yhdessä. Piiaan ja pehtorin rakkaustarina jatkuu palvelutalossa, mutta onnellisimpia olivat joulut omassa mökissä.
Laura Kosonen
Henki & elämä
Muistelu auttaa elämään nykyhetkeä
Länsimainen kasvatus tuottaa älykkäitä mutta ahdistuneita ihmisiä. Tara Rokpa yhdistää buddhalaisen viisauden länsimaiseen psykoterapiaan ja ohjaa etsimään tasapainoa.
Kirsi Jansa
Suomalaiset stressaantuvat herkästi
Geeniperimän ohjaama temperamentti vaikuttaa siihen, kuinka hyvin ihminen sietää paineita.
Sandra Saulo
Utareneljännekset Excel-taulukoihin
Valtimolla on syksyn aikana totuteltu sukupolvenvaihdokseen ja jännitetty kunnallisvaaleja.
Laura Kosonen
Valinta
Hei, kuka vei sukkahousuni?
Käsityöläisiä inspiroivat nykyään monenlaiset kierrätyskokeilut. Pehmeys näkyy niin materiaaleissa kuin arvoissa.
Lisää aiheesta:
Nukkekodin remottiin käyvät pullonkorkit ja pähkinänkuoret
Maarit Piippo
Keskustelu
Elintarvikeketju kahlitsee
Ravintosuosituksia laaditaan maatalouden ja kaupan eturyhmien ehdoilla.
Kommentti, Ville Idström
Illuusio demokratiasta
Vaalien järjestäminen ei vielä merkitse sitä, että kansan tahto on todella toteutunut.
Visiitti, Jorma Penttinen
Porvarit, liittykää yhteen
Niemeläinen
Liukkaalla jäällä
Kiittämättömät kiekkosankarit välttelevät reilua peliä verottajan kanssa.
Hullut päivät, Ilkka Lehdonmäki


