Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Aseveljenä Eurooppa

Heikki Ikonen

EU-armeija on oikeaa radikalismia.

Me vihreät ylpeilemme radikaaleilla visioillamme huomisen Euroopasta. Oikein – mutta sen tulisi näkyä myös turvallisuuspolitiikan linjauksissa.

Viimeksi vuonna 2002 päivitetyn Vihreän liiton periaateohjelman mukaan Suomen on säilyttävä sotilaallisesti liittoutumattomana. Puolue tyytyy tuijottamaan menneisyyteen, jos se vaalii tätä tavoitetta jatkossakin.

Vaikka Euroopan unionista ei koskaan muodostettaisikaan varsinaista liittovaltiota, turvallisuuden näkökulmasta se on sitä väistämättä. Jäsenmaat on sidottu toisiinsa niin monin ja syvin sitein, että jossakin unionin osassa puhkeava kriisi on yhteinen ongelma.

Jo ulkopoliittisen uskottavuutensa vuoksi unionin on kyettävä takaamaan jäsentensä koskemattomuus. Euroopan unionin tavoitteeksi määritelty yhteinen turvallisuuspolitiikka ja puolustus ei olekaan varsinainen poliittinen valinta, vaan järjestelmän luonteesta seuraava looginen fakta. Samalla tavalla yhteinen valuutta edellyttää yhtenäistä talouspolitiikkaa.

Jokaisella liittovaltiolla on keskitetty puolustuslaitos, koska se on tarkoituksenmukaista niin sotilaallisesti, poliittisesti kuin taloudellisesti. Siksi yhteinen puolustus on myös Euroopan unionin tulevaisuus. Tavoitteeseen päästään luontevimmin kasvattamalla nopean toiminnan joukkoja. Niiden ansiosta epätarkoituksenmukaisia kansallisia armeijoita on mahdollista supistaa ja lopulta lakkauttaa.

Monet Euroopan unionin läntiset jäsenet kaavailevat parhaillaan puolustusmenojensa leikkauksia. Luonnollisesti – eihän mikään niitä uhkaa.

Euroopan unionin ainoa teoreettinenkin uhka on Venäjä. Sitä varten ei tarvita tukikohtia Baijeriin, Bretagneen, Luxemburgiin tai Kataloniaan.

Turvallisuuspoliittinen ajattelu, jossa kansallisvaltiot varautuvat vain omiin rajoihinsa kohdistuviin uhkiin, on kuitenkin vanhentunut. Jos Venäjän tankit jonain päivänä sattuisivat vyörymään Baltiaan ja Puolaan, se koskettaisi kaikkia eurooppalaisia. Sota romuttaisi koko Euroopan unionin taloudellisen, sosiaalisen ja poliittisen vakauden. Ei kansallisvaltioidenkaan rajojen turvallisuus ole vain rajaseutujen asukkaiden intressi.

Kollektiivinen puolustuslaitos on tarkoituksenmukaisin vastaus Euroopan unionin sotilaallisen turvallisuuden tarpeisiin. Tämä ei ole millään tavoin unionin rauhanaatteen vastainen näkemys, vaan pragmaattinen tapa järjestää unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikka. Eikä yhteinen EU-armeija tee unionista militarismin pesäkettä sen enempää kuin puolustusvoimamme tekevät Suomesta.

EU-armeijan tulee luonnollisesti olla ammattiarmeija. Sitä edellyttää teknologinen kehitys, ja se tekee mahdolliseksi poistaa inhimillisiä ja kansantaloudellisia voimavaroja nielevän asevelvollisuuden kaikista jäsenmaista.

Ammattiarmeija poistaisi myös mahdollisen solidaarisuusvajeen ongelman, eli kysymyksen siitä, haluavatko portugalilaiset asevelvolliset taistella Ilomantsin korvessa tai rovaniemeläiset reserviläiset puolustaa Bosporinsalmea. Ammattisotilasta eivät poliittiset konjunktuurit tai kansallistunteet heiluta.

Mutta ammattiarmeijahan maksaa omaisuuksia, väitetään. On arvioitu, että Suomen parin miljardin euron puolustusmenoilla katettaisiin 20000–25000 miehen ammattiarmeijan kustannukset. EU-maiden yhteenlasketut sotilasmenot ovat reilusti yli sata miljardia euroa. Samaa kaavaa käyttäen voidaan laskea, että tuolla summalla pidettäisiin yllä yli miljoonan miehen ammattiarmeijaa.

Laskelma ampunee yläkanttiin, mutta ei unioni moista sotakonetta tarvitsekaan. Venäjä kaavaili hiljan siirtyvänsä ammattiarmeijaan ja laski pärjäävänsä sadallatuhannella miehellä.

Kollektiivinen puolustuslaitos leikkaisi helposti puolet nykyisistä puolustusmenoista, kun kansallisten armeijoiden päällekkäisyydet poistuisivat. Tuolloinkin Euroopan unioni kuluttaisi puolustukseen Venäjää enemmän, joten uskottavuudesta ei tarvitsisi tinkiä.

Rahaa säästyisi vuodessa 60–70 miljardia euroa – reilusti yli sen summan, jonka maailma jakaa kehitysapuna. Pitäisin sitä kelpo vihreänä tavoitteena. o

Heikki Ikonen on kansainväliseen politiikkaan erikoistunut vapaa toimittaja.