Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Vientikelvottomia riskejä

Jyrki Räikkä

Viidennen ydinvoimalan rakennusurakka on vasta alussa, mutta kampanja kuudennen reaktorin puolesta kulkee jo täyttä vauhtia. Energiateollisuus on pitänyt asiassa matalaa profiilia, mutta teollisuuden toiveita herkkäkorvaisesti kuunteleva valtalehdistö on jo käynnistänyt mielipiteenmuokkauksen, jolla valmistellaan maaperää seuraavan atomimyllyn rakennusluvalle. Kuten keskiviikon Ilta-Sanomat totesi pääkirjoituksessaan, kuudes reaktori ”on tullut keskusteluun jäädäkseen”.

Kotirintamalla ydinvoimalobby on napannut aseekseen viime viikolla julkistetun kauppa- ja teollisuusministeriön selvityksen päästökaupan kustannuksista. Selvitysmies Mikko Karan raporttia on tulkittu edellisestä ydinvoimakamppailusta tutulla kaksoisstrategialla. Yhtäältä vedotaan alhaisiin tunteisiin ja lietsotaan pelkoa sähkölaskun kasvusta. Toisaalta helkytellään ihmissielun jaloimpia kieliä vetoamalla siihen, että ydinvoimaan turvautumalla voitaisiin päästökaupan kustannusten minimoimisen ohessa pelastaa vähän planeettaakin torjumalla kasvihuoneilmiötä. Energian säästömahdollisuuksista tai ydinvoiman ympäristöriskeistä ei näissä talkoissa pukahdeta sanaakaan. Jos Kioton ilmastosopimuksen tavoitteisiin pyritään sähköntuotantokapasiteettia jatkuvasti lisäämällä, koko touhu alkaa muistuttaa hölmöläisten peitonjatkamista.

Hinnannousun uhkaa kauhisteltaessa unohtuu helposti myös, että sähkö on edelleen varsin halpaa. Nykyhinnoilla sitä riittää tuhlattavaksi asti useimmissa kotitalouksissakin.

Ydinvoiman kannattajat ovat ammentaneet tarmoa myös Pohjanlahden poikki suunnitellusta uudesta merikaapelista, jonka kautta suomalaiset voisivat myydä ydinsähköä Ruotsiin. Kysymys kuuluukin, haetaanko lisäkapasiteettia pelkästään kotimaiseen tarpeeseen vai havittelevatko suomalaiset voimayhtiöt myös vientimarkkinoita.

Energiateollisuus haluaisi liiketaloudellisin perustein hyödyntää edessään aukeavia kasvunäkymiä, mutta uusien voimaloiden rakentaminen on myös yhteiskunnallinen valinta. Halutaanko Suomea kehittää energiaintensiivisen teollisuuden ehdoilla sähköntuotannon suurvallaksi, joka kaupittelee ylijäämäenergiaa kansainvälisille markkinoille ja kantaa tuotannon ympäristöriskit maksua vastaan?

Viime aikoina Suomi on menestynyt tietoteknisen osaamisensa varassa. Onko luonnonvaroilla mässäilevä perusteollisuus sellainen pohja, jolle nyt halutaan rakentaa tulevaisuutta?

Näin naapurissa

Näyttää siltä, että Suomen idänsuhteissa on edetty teeskennellystä ystävyydestä avoimeen vihamielisyyteen. Venäjän kanssa käyty kärkevähkö diplomaattinen sananvaihto voi kuitenkin olla tervehdyttävää, jos se auttaa purkamaan patoutuneita paineita. Toisaalta suhteita arvioitaessa on tehtävä ero valtion ja kansan välillä: vaikka tuoreessa kyselyssä 62 prosenttia suomalaisista ilmoitti suhtautuvansa kielteisesti Venäjään, luku ei suoraan kerro suhteesta venäläisiin.

Valitettavasti Suomessa esiintyy myös suoranaista venäläisvihaa, jota lietsovat sekä historialliset kaunat että julkisuuteen levinneet stereotypiat. Naapurikansojen välillä on vähän luontevia kontakteja, ja varsinkin suomalaiset tuntevat venäjää ja Venäjän kulttuuria huonosti. Ongelman poistamiseksi pitäisi kehittää arjen verkostoja: suomalaiset tarvitsisivat taas kotiryssiä ja venäläiset vaihteeksi kotitsuhnia.

Eikä Venäjän valtiokaan ole ihmisoikeusloukkauksista, demokratiavajeesta ja sosiaalisesta kurjuudesta huolimatta läpeensä paha. Venäjä todisti suuruutensa ilmoittamalla pari viikkoa sitten, että se allekirjoittaa Kioton ilmastosopimuksen. Siinä valtioteko, johon supervalta Yhdysvalloilla on vielä matkaa. o