Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Pääoman valjaissa

Jyrki Räikkä

Olipa kerran, ei niin kovin kauan sitten, hyvinvointivaltio. Tuoreessa tutkimuksessaan Työelämän huonontumisen lyhyt historia (Otava 2004) professori Juha Siltala palauttaa mieliin tämän jatkuvan kasvun ihmeen, jossa elintaso koheni ja suodattui läpi yhteiskunnan. Tulonsiirrot tasasivat hyvinvointia ja yhteiskuntaluokkien väliset erot kaventuivat. Myös elinkeinoelämä kukoisti, mutta yhteiskuntarauhan nimessä ja kumouksellisten tuulten pelossa pääomapiirit eivät pyrkineetkään maksimoimaan voittojaan: työvoimaa pestattiin yli vähimmäistarpeen. Vakiintuneet työsuhteet antoivat ihmisille perusturvallisuutta ja henkistä liikkumatilaa.

Siltala vertaa haikeana muutaman vuosikymmenen takaista todellisuutta nykyiseen kvartaalitalouteen, jossa sekä pääoman että sen eteen valjastetun työvoiman tuottavuutta tarkkaillaan herkeämättä. Työn jatkuva tehostaminen on tuonut mukanaan pätkätyöt, irtisanomiset ja alituisen syrjäytymisen pelon. Stressin ja uupumuksen keskellä aineellinen elintaso on edelleen noussut, mutta samalla tuloerot ovat kasvaneet ja elämän laatu on heikentynyt.

Siltala analysoi myös kehityksen syitä ja seurauksia – ja hahmottelee nykysuuntaukselle vaihtoehtoja. Hän näkee, että historian pyörä on kääntymässä taaksepäin. Viime vuosisadalla työläiset kohosivat kansalaisiksi ja keskiluokkaistuivat, nyt keskiluokka alkaa proletarisoitua. Suuryhtiöiden sanellessa ehdot työelämä saa jopa feodaalitalouden piirteitä: uusien tehokkuusvaatimusten alla kärvistelevät työntekijät rinnastuvat torppareihin, joita vaaditaan tekemään aina vain pidempää taksvärkkiä nykyajan kartanonherrojen eteen.

Siltala uskoo kuitenkin siihen, että kurjistumiskierre voidaan pysäyttää. Ahtaalle ajetut työntekijät tuntevat pelkoa, mutta myös uhmaa. Ellei järjestelmä kykene oikeuttamaan itseään, luokkavihan pelko saattaa pakottaa eliittejä tinkimään etuoikeuksistaan – aivan kuten kävi 1800-luvun lopulla. Turbokapitalismin jälkeiseen aikaan voisivat Siltalan mukaan kuulua vaikkapa tuotantolaitosten itsehallinto tai paikalliset vaihtopiirit.

Kapitalismi on vallitseva ideologia, jonka kritisoiminen vaatii kansalaisrohkeutta. Siltala on huutavan ääni korvessa, mutta ei hän aivan yksin ole. Viime aikoina kasvottoman pääoman mielivaltaa on kritisoinut terävästi muun muassa kirjailija Hannu Raittila Helsingin Sanomien kolumneissaan. Talousjärjestelmämme eettisiin kipupisteisiin iskee myös professori Juha Sihvola tämän lehden kansijutussa.

Älymystö on hereillä, mutta päättäjät torkkuvat. Missä ovat ne poliitikot, jotka rohkenevat kyseenalaistaa sokean pääoman palvonnan, riisuvat kansalaisilta länget ja valjastavat talouden taas inhimillisten päämäärien palvelukseen?

Troikka kaappasi vallan

Hallitusryhmien vetäjien kerrotaan päässeen henkilömiinojen käytöstä poistamisesta kompromissin, joka yhdistää aiemmin esillä olleiden vaihtoehtojen huonoimmat puolet. Miinoista luovutaan vasta vuonna 2016, mutta armeijalle annetaan ennakoivasti 200 miljoonaa euroa lisää uusien asejärjestelmien hankkimiseen.

Samalla kaavalla hallitus on muodostanut kantansa muun muassa EU-kansanäänestykseen ja budjettiesityksen sisältöön. Kun Matti Vanhasen, Antti Kalliomäen ja Jan-Erik Enestamin muodostama ”kolmen kopla” sopii keskenään asioista ennakkoon ja vuotaa ratkaisunsa julkisuuteen, muiden ministerien on enää vaikea kyseenalaistaa ratkaisuja kokouksissa, joissa asioista muodollisesti päätetään. Ja kun valtioneuvosto esiintyy yksimielisenä, ei hallituspuolueiden eduskuntaryhmillekään jää juuri liikkumavaraa. o