Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Väkinäistä ryhmähenkeä

Anna Tommola

Työtä ja verotusta koskevissa kysymyksissä aatteelliset erot kirkastuvat kuin taivas kesäloman viimeisen päivän iltana. Kristillisdemokraattien puheenjohtajan Bjarne Kalliksen keskiviikkona toistama vaatimus, että opposition olisi koottava rivinsä ja esitettävä yhdessä ohjelma työllisyyden kohentamiseksi, onkin lähinnä absurdi.

Jos kristillisille ja perussuomalaisille kenties onkin luontevaa ryhmittyä kokoomuksen työllisyysvälikysymyksen taakse, kokoomuksen ja Vasemmistoliiton näkemykset työllisyyden hoidosta eivät voisi olla etäämpänä. Vihreätkään eivät tue kokoomusta – joskin kannanmuodostus näytti hieman poukkoilevan. Eduskuntaryhmän kesäkokouksessa puoluejohtaja Osmo Soininvaara ehti ensin vitsailla Verkkouutisille vihreiden todennäköisesti allekirjoittavan välikysymyksen, ”ellei siinä nyt ehdoteta työttömien pakkotyöllistämistä Kainuussa”.

Välikysymyksen perusteluja lukiessa ei paljon naurata. ”Rohkeita” muutoksia peräävä kokoomus viittaa tänä ja viime vuonna valmistuneisiin Raimo Sailaksen ja Olli Rehnin työryhmien raportteihin. Niissä tarjottuja lääkkeitä olivat mittavan veroalen ohella muun muassa ylimmän marginaaliveron lasku sekä työttömyysturvan porrastus ja työmarkkinatuen muuttaminen määräaikaiseksi.

Kokoomuksen vaatimuksissa pistävät vihreiden näkökulmasta pahiten vastaan neljän prosenttiyksikön tasaiset veronkevennykset. Vihreiden valtavirta ei tiettävästi ole toistaiseksi innostunut myöskään työttömien kurjistamisesta. Välikysymykseen on siis perusteltua ottaa kriittinen kanta – ellei sitten tieten tahtoen olisi haluttu vahvistaa aiempien siniviheryhteistyöpuheiden innoittamia tulkintoja puolueen ”oikeistolaistumisesta”. Lisäksi vihreät jättivät oman työllisyysaiheisen välikysymyksensä viime toukokuussa. Toisten kelkkaan ei ole pakko mennä mukaan, jos viesti on ristiriitainen.

Vihreillä on taipumus tarrautua ajatukseen, että puolue on vanhakantaisten jakojen ulkopuolella ja että yhteistyötä siksi osataan tehdä avoimin mielin ja mihin hyvänsä suuntaan. Tämä ei tietenkään voi tarkoittaa linjattomuutta. Terävää oppositiopolitiikkaa ei perusteta oman ”fiksuuden” tai yhteistyöhakuisuuden toistelulle.

Hajanaisen sateenkaariopposition, tämän monipuoluejärjestelmän oudon hedelmän, heikkous on aito ongelma. Mutta hampaat irvessä väännetty yhtenäisyys hallituksen mollaamiseksi voisi sekin tylsyttää kritiikin kärkeä. Kansalaisten kaurapuuronharmaa mielikuva politiikasta ei taatusti värity, jos puolueiden eroja entisestään hämärretään.

Pakoon tai pakolla pois

Samaan aikaan kun Guantánamon tukikohdassa viruvien vankien ensimmäisten oikeudenkäyntien epäkohtia ruoditaan, Suomessa on uutisoitu Katajanokan säilöönottokeskuksen pakoaallosta. Tänä kesänä jo yksitoista asukasta on yrittänyt pakoa. Yhdysvaltojen vuosiksi häkkeihin telkeämien vankien ja helsinkiläiseen säilöönottoyksikköön sijoitettujen turvapaikanhakijoiden rinnastuksessa on epäsuhta, mutta kohtaloaan odottavia ihmisiä yhdistää yksi tekijä: heitä ei pidetä vangittuina minkään syytteen tai tuomion perusteella.

Säilöönottokeskukseen päätyy, jos ei voi todistaa henkilöyttään tai tuloreittiään. Sinne sijoitetaan myös käännytystä odottavia. Kun normaali elämä ja yhteydenpito ulkomaailmaan on rajoitettua, ilmapiiri on levoton, ja oma ja ehkä perheenkin tulevaisuus pelottaa, muurien yli pyrkimisen ymmärtää. Ymmärrystä lisää tieto, jonka mukaan Suomesta taannoin karkoitettu iranilaismies olisi jo joutunut kotimaassaan pahoinpidellyksi. Suomen kireää ulkomaalaispolitiikkaa toteuttavien viranomaisten tulisi pitävästi selvittää, miten kannetaan vastuu siitä, ettei ihmisiä lähetetä rajojen taakse ihmisoikeusrikkomusten uhreiksi. o