Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Lasten kuritus ei hevin lopu

Lena Björklund

Vanhemmilta on otettu lailla lapsensa kurittamisen valta, mutta viesti ei ole mennyt vieläkään perille.

Lasta suojaavasta lainsäädännöstä huolimatta kolmannes suomalaisista hyväksyy yhä lapsen ruumiillisen kurittamisen, osoittaa Lastensuojelun Keskusliiton teettämä tutkimus.

Lapsen ruumiillisen kurittamisen kieltävästä lainsäädännöstä puhuttaessa viitataan yleensä vuonna 1984 säädettyyn lakiin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta, mutta myös rikoslaista poistettiin jo kauan sitten kasvatuksellisen kurittamisen salliminen. Lisäksi perustuslakimme takaa ihmiselle, siis myös lapselle, koskemattomuuden.

Opas neuvoo puuttumaan

”Ei ole oikein tajuttu sitä, että täysin pläkkiselvästi todettiin jo vuonna 1984, että lapsen kurittaminen on rikos”, toteaa valtionsyyttäjä Päivi Hirvelä. Hän koordinoi Valtakunnansyyttäjänvirastossa naisiin ja lapsiin kohdistuvia rikoksia.

Lastensuojelun Keskusliiton selvitys tuo esiin Hirvelälle tutun maailman. Hänen mielestään ruumiillisesta kurituksesta ei aina ole syytä nostaa syytettä, mutta puuttua siihen pitää aina. Puuttumiskeinoja löytyy Sosiaali- ja terveysalan kehittämiskeskuksen Stakesin julkaisemasta oppaasta, jonka valmistelussa Hirvelä on ollut mukana.

Korkein oikeus tuomitsi jo vuonna 1993 pahoinpitelyksi lasten tukistamiset ja luunappien antamiset, joita eräässä perheessä oli harrastettu.

Pari vuotta sitten korkein oikeus antoi tuomion tapauksessa, jossa äiti ja tämän miesystävä olivat repineet hiuksista ja jopa kuristaneet seitsenvuotiasta. Äiti sai kurituksesta kolme kuukautta ehdollista, miesystävä kuusi.

Kurittamisen perusteleminen kasvatustarkoituksella ei auttanut. Kun ruumiillinen kuritus on syyteharkinnassa, vanhemmat saattavat vedota myös siihen, ettei ollut muuta keinoa rajoittaa lasta.

”Oikeudessa tällaista argumentaatiota on paljon myös ymmärretty”, Hirvelä mainitsee. Etnisten vähemmistöjen kohdalla pahoinpitelyä on voitu pitää kulttuuriin kuuluvana.

Tekninen ongelma?

Lapsettomistakin suomalaisista viidesosa arvioi Lastensuojelun Keskusliiton selvityksen mukaan varmasti tai melko varmasti käyttävänsä ruumiillista kuritusta, mikäli lapsia hankkii. Asenteet eivät johdu tietämättömyydestä: selvitys paljasti, että yli 90 prosenttia suomalaisista tietää, että tukistukset, luunapit, läimäytykset ja selkäsaunat ovat pahoinpitelyrikoksia.

Netissä joukko kurittamisen puolustajia yrittää tarjota asenteitaan ohjeiksi muillekin. Lastensuojelun Keskusliiton tutkija Heikki Sariola hämmästelee tämän äänekkään joukon argumentointitapaa.

”Vanhemmat keskustelevat toisen ihmisen lyömisestä kuin teknisestä ongelmasta: seuraako siitä se, mitä tavoiteltiin, eli totteleminen. Ikään kuin lapset eivät olisi ihmisiä ihmisoikeuksineen.”

”Liuta ihmisiä keskustelee lain kieltävästä lapseen koskemisesta niin kuin ruumiillisessa kurittamisessa ei olisi mitään ongelmaa. Ilta-Sanomienkin taannoisella keskustelupalstalla 52 prosenttia puolusti ruumiillista kuritusta.”

Kumpi kurittaa enemmän?

Lastensuojelun Keskusliiton selvitys kartoitti vain asenteita. Haastatelluilta yli kahdeltatuhannelta 15–79-vuotiaalta ei kysytty suoraan, onko kuritusta tapahtunut vai ei. Näin arveltiin saatavan rehellisempiä vastauksia.

Miehet näyttävät hyväksyvän ruumiillisen kurituksen herkemmin kuin naiset. Naisista noin viidennes pitää ruumiillista kuritusta ainakin poikkeustapauksessa hyväksyttävänä, miehistä puolet.

”Naiset keskittyvät enemmän huolenpitoon, miehelle valta ja kontrolli ovat paljon tärkeämpiä. Naiselle on tyypillisempää toisen rooliin asettuminen”, sosiaalipsykologi Eeva Honkanummi arvelee.

Honkanummi on projektipäällikkönä Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskuksessa Osallistuva vanhemmuus -hankkeessa. Hän myös vetää Vihreän liiton lapsi- ja perhepoliittista työryhmää.

Heikki Sariola ei korostaisi miesten ja naisten välistä eroa, vaikka selvitys antaa siihen aihetta. ”Kun kysytään lapsilta itseltään, siis todella koetun kurituksen määrää, isät ja äidit ovat ihan tasoissa.”

Sariola viittaa liiton vuonna 1988 tekemään koulukyselyyn, jossa uhrit saivat puheenvuoron. ”Vain vakavan väkivallan osalta miehet painottuivat hiukan enemmän.”

Suunta silti parempaan

Stakes tekee vuosittain kouluterveystutkimuksen 8–9-luokkalaisille ja lukiolaisille. Siinä kysytään myös kodin rankaisutavoista. Viime vuonna haastateltiin Länsi-Suomen ja Oulun läänin sekä Ahvenanmaan koululaiset.

Tutkimus osoitti ruumiillisen kurittamisen yleisyyden. Peruskoulun kahdeksasluokkalaisista kuritetuksi oli joutunut 18 prosenttia, yhdeksäsluokkalaisista 21 prosenttia. Lukiolaisista peräti 25 prosenttia oli saanut kodissaan ruumiillista kuritusta.

Honkanummi pitää kuritusta vallankäyttömuotona, joka siirtyy eteenpäin seuraavalle sukupolvelle, ellei ihminen prosessoi pois sitä, miten häntä itseään on kohdeltu. Hänestä hyvä esimerkki on Miessakit ry:n ja Espoon kaupungin hanke, jossa ensimmäistä lastaan odottavilla perheillä on omat isäryhmänsä.

Vetäjinä toimivat Miessakkien kouluttajat, jotka ovat pätevöityneet johdattamaan miehiä pois väkivallan kierteestä.

Myös Sariola muistuttaa myönteisistä näkymistä. Ennen naapurit vahtivat, että lasta kuritetaan kylliksi. Nykyään naapurikontrolli on sen pohtimista, miten kurittamiseen voi puuttua.o