Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Pakkovastuuttamista

Anna Tommola

Valtiosihteeri Raimo Sailas poistaisi kotona vauvaa hoitavilta oikeuden viedä vanhemmat sisarukset päivähoitoon. ”Terveen nuoren naisen” kun luulisi jaksavan hoitaa useampaakin pienokaista.

Sisarusten hoitoonviemiselle voi olla muitakin syitä kuin äidin – tai isän – laiskuus ja vajaa arjenpyörityskyky. Monet psykiatrit katsovat yli kolmevuotiaan jo tarvitsevan kodin ulkopuolisia sosiaalisia suhteita. Ainakin jos vaihtoehto on univajeinen, vauvan väsyttämä vanhempi, hyvä hoitopaikka ei ehkä ole hullumpi ratkaisu – puhumattakaan perheistä, joissa on sairas lapsi, koliikkivauva tai synnytysmasennuksesta kärsivä äiti. Erityistapausten jättäminen luvanvaraisiksi toisi vain uutta byrokratiaa, eikä väliinputoajilta vältyttäisi.

Yleistyksiin taipuvaisen Sailaksen ihmiskuva tuntuu perustuvan siihen, että systeemistä pyritään aina tiristämään irti kaikki taloudellinen hyöty. Vanhempien enemmistö tuskin on ahneita, lapsiaan karttavia itsensätoteuttajia. Useimmat mieltävät yhä kasvatusvastuun kuuluvan ensisijaisesti kodille ja myös haluavat antaa aikaa jälkikasvulleen.

Ja jos pieni piittaamattomien ryhmä haluaakin isonsisaruksen vain pois jaloista, sopii kysyä, poistuvatko perheiden ongelmat lapsen pakkokotiuttamisella. Jos joiltakin on ”vanhemmuus kateissa”, toimiiko vastuullisuuteen kannustaminen tällä tavalla parhaiten? Vai joutuuko moralismilla höystettyjen säästöjen maksajaksi lopulta taas lapsi?

Perheitä voisi ennemminkin auttaa miettimään kompromisseja. Olennaisen tärkeää on kehittää päivähoitoa joustavammaksi. Osa-aikainen hoito ja avoimet päiväkodit sallisivat sen, että leikki-ikäinen saa ikätovereiden seuraa, mutta voi silti viettää pääosan päivästään kotona. Myös pätkätyöläiset kaipaavat joustoa: lasta voisi tilanteen mukaan hoitaakin välillä kotona, jos ei tarvitsisi pelätä tämän joutuvan aina uuteen ja vieraaseen hoitopaikkaan, kun työt taas kutsuvat. Useaa lasta kotona hoitavan äidin tai isän pitäisi myös voida luottaa siihen, että vaikeassa tilanteessa saa tilapäistä apua – kaikilla kun ei ole omaa tukiverkostoa. Monissa kunnissa kotipalveluja on kuitenkin karsittu.

Jos subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen kajotaan, yhtä hyvin voisi kai kyseenalaistaa sen, että varakkaat saavat lapsensa hoitoon, vaikka kotiin jääminen olisi taloudellisesti mahdollista. Tälle tielle tuskin on laajaa halua lähteä, koska sillä on ilmeiset riskinsä – onhan julkinen päivähoito juuri niitä oikeuksia, joiden rajaaminen tarveperusteiseksi uhkaisi entisestään heikentää keskiluokan veronmaksuhalukkuutta.

Saako kauniista valittaa?

Rakennushankkeiden viivästyminen pitkien valitusprosessien vuoksi aiheuttaa turhautumia, jotka tämän tästä purkautuvat vaatimuksina rajata valitusoikeutta. Helsingin Sanomat esitteli keskiviikkona ekoyhteisöidylliä, jota naapuri oli jarruttanut vuosia. Toimittaja ihasteli lämpimänkeltaisia puutaloja ja usutti pohtimaan valitusoikeuden rajaamista.

Lain suojaama oikeus valittaa ei sinänsä liity mitenkään siihen, onko kohde jonkun mielestä kaunis vai ruma – tai asuuko siellä herttaisia pikkulapsia vai epäilyttäviä päihdekuntoutujia. Nimby-ilmiö (not in my backyard), jossa kaikkea omaan lähiympäristöön suunniteltua vastustetaan, on toki todellinen, ja vuosien epävarmuus kuluttaa kaikkia osapuolia. Valitusoikeuteen puuttuminen on silti ratkaisuna arveluttava ja sotii kansalaisvaikuttamisen periaatteita vastaan.

Prosessissa sen sijaan olisi tehostamisen varaa. Valitusten käsittelyaika hallintotuomioistuimissa on nyt koko maassa keskimäärin yhdeksän kuukautta, paikoin tuplasti niin pitkä, eikä hallinto-oikeuksien työmäärän arvioida vähenevän. Valitusten ripeämpään käsittelyyn ei kuitenkaan näytä olevan haluja satsata. Ensi vuoden budjettiehdotus ei lupaa tuomioistuimille niiden kaipaamia lisävoimavaroja. o