Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Laidoilta läikkyy jo

Anna Tommola

Halvan viinan päihdyttämä kansa on saanut vaihteeksi sammua lämpimiin kesäöihin, mutta alkoholikeskustelussa käy kylmä puhuri. Lääkärit Ranan Rimon ja Tamara Tuuminen kirjoittivat Suomen lääkärilehdessä heinäkuussa alkoholistien olevan terveydenhoidossa etuoikeutetussa asemassa samalla kun lasten psykiatriseen hoitoon ei ole varaa. Lääkärien mielestä päihdehuoltolaki ei vaadi yksilöltä riittävästi vastuuta. Toistuvaa pääsyä katkaisuhoitoon ei ole rajoitettu.

Jätetäänkö sairaan ihmisen hoito sitten yleensä kesken, jos tuloksia ei heti synny? Tai jos potilas ei noudata hoito-ohjeita ja unohtaa lääkkeensä? A-klinikoilla työskentelevien mukaan ketään ei voi leimata toivottomaksi tapaukseksi. Turvaverkon perusajatus on, ettei ihmistä jätetä heitteille silloinkaan, kun hän ei kykene huolehtimaan itsestään. Vastuuttamista ja tukea terveisiin elintapoihin tarvitaan, mutta tämä koskee muitakin kansantauteja. Keuhkosyöpä- tai sydänpotilaita harvemmin paheksutaan luonteen heikkoudesta.

Terveen voi olla vaikea nähdä, mistä riippuvuudessa on kyse. Vain myötäelämiseen kyvytön voi kuitenkaan epäillä, että kukaan tieten tahtoen kärvistelisi juopottelujaksojen, pahojen vieroitusoireiden ja kuivillaolon kierteessä. Alkoholismista kärsitään kaikissa sosiaaliluokissa, mutta usein taustalla on työttömyyttä, köyhyyttä ja syrjäytymistä. Myös mielenterveysongelmat ja alkoholi kietoutuvat yhteen: ahdistukseen juodaan, juominen taas pahentaa oireita.

Lasten ja alkoholistien asettaminen vastakkain on haljua populismia. Priorisointia joudutaan pohtimaan, kun kehittyvä tekniikkakin luo uusia hoitotarpeita, mutta ei vaadi järin suurta rohkeutta hyökätä päihdeongelmaisia vastaan. Mielenterveyspotilaiden ohella he lienevät muutenkin vähiten mediaseksikäs ryhmä, jonka tueksi ei juuri järjestetä keräyskonsertteja. Eikä pidä unohtaa, että alkoholisteillakin on lapsia. On heidän etujensa mukaista, että juova vanhempi saa apua.

Uupumukseen asti jatkuneessa alkoholikeskustelussa yleistyvät puheenvuorot, joissa muistutetaan yksilön vapaasta valinnasta: kenenkään kurkkuun kun ei väkisin kaadeta viinaa. Nämä kannat tulkitsisi mieluummin avuttomuudeksi epäonnistuneen alkoholipolitiikan kärjistämän tilanteen edessä kuin merkiksi yleisestä asenteiden koventumisesta. Valitettavasti jälkimmäistäkään ei voi sulkea pois.

Reaktio siihen, että muutoksen myrskyissä osa putoaa laidalta, tuntuu olevan siivoaminen pois silmistä. Kun pidätyskyvyttömät ”laitapuolen kulkijat” sotkevat raitiovaunuja, vartiointia tiukennetaan. Liikennelaitokselle joukkoliikenteen kilpailukykyyn vaikuttava siisteys lienee keskeistä, mutta yleiseen keskusteluun toivoisi järjestyksenpitoa avarampaa näkökulmaa. On turha ihmetellä lisääntyvää ”epäsosiaalista ainesta”, kun mielenterveyspotilaiden avohoito on ollut rempallaan vuosia ja päihdehuoltopalveluissa on jo ruuhkaa. Mikäli katkaisuhoitoa lähdetään vielä rajoittamaan, vartijoilla ja lastensuojeluviranomaisilla riittää jatkossakin kiirettä.

Reipasta ylimainostusta

Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre (sd.) osoittaa varsin hyvää tahtoa nähdessään ensi vuoden talousarvioesityksessä ”reippaan eteenpäin menon” pääasiassa naisten työnantajia kuormittavien perhevapaakustannusten jakamisessa. Esitys lupaa nykyistä suuremman korvauksen perhevapaalla olevan vuosilomakuluista.

Vuosilomakustannukset ovat vain osa kaikista vanhemmuuden kuluista. Työnantajan pulitettavaksi jää yhä tuhansia euroja, mikä hillitsee haluja palkata potentiaalisia äitejä muihin kuin pätkätöihin. Yksinkertaisempaa olisi jakaa koko potti tasan kaikkien työnantajien kesken esimerkiksi sairausvakuutusmaksun kautta. Synnytysikäiset naiset ovat samalla viivalla miesten kanssa vasta, kun heidän pestaamisensa ei tarvitse epäillä tulevan senttiäkään kalliimmaksi. o