Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Purematta nielty

Jyrki Räikkä

Kompromissi EU-perustuslaista ei ole paras mahdollinen, mutta onko se riittävän hyvä?

Pääministeri Matti Vanhasen aikana Suomella ei ole ollut EU-pöydissä kynnyskysymyksiä, ja se on myös sanottu kuuluvasti ääneen. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että Suomi on tosipaikan tullen jämäkästi perääntynyt neuvottelutavoitteistaan.

Tuttu kuvio tuli näkyviin myös Euroopan unionin perustuslakineuvottelujen loppusuoralla. Jo aiemmin tiedettiin, että esimerkiksi tavoitteella jokaisen jäsenmaan oman komissaarin säilyttämisestä luututaan tarpeen tullen neuvotteluhuoneen lattia: olihan Suomi ilmoittanut pyrkivänsä ”hyvään kokonaistulokseen”, ja tärkeimmäksi neuvottelutavoitteeksi oli asetettu ministerineuvoston äänivaltajaon korjaaminen niin, ettei se suosisi räikeästi suuria jäsenmaita. Vielä viime viikon torstaina Vanhanen vakuutti, että Suomi ei aio hyväksyä perustuslakia, ellei äänivallan jakoon tehdä Suomen toivomia muutoksia.

Kuinkas sitten kävikään? Perjantaina saavutetussa sovussa Suomi nieli äänivallan menetyksen karvoineen päivineen eikä saanut komissaarikysymyksessäkään tahtoaan läpi. Yön yli nukuttuaan Vanhanen oli lauantaina jo sitä mieltä, että Brysselissä saavutettiin ”täsmälleen tavoiteltu tulos”. Tiistaina eduskunnassa pääministeri arvioi, että perustuslakineuvotteluissa päädyttiin ”varsin tyydyttävään ratkaisuun”, vaikka kaikkia tavoitteita ei saavutettukaan. Ehkä Vanhanen luonnehtii juhannuksen jälkeen sopimusta melko välttäväksi, mikä olisi jo varsin totuudenmukainen arvio.

Suurten maiden ylivalta on huolestuttavaa, mutta perustuslakia ei kannata leimata suoralta kädeltä kelvottomaksi. Ainakin siinä on jotain hyvää: unionin kauppapoliittisen toimivallan kasvaessa hyvinvointipalvelujen turvaksi saatiin kaivattu suojalauseke, joskin sen pitävyys jää käytännössä koeteltavaksi. Valitettavasti vahvan suojan sai myös julkisten palveluiden perustaa nakertava unionin sisäinen verokilpailu: verotuspäätöksissä edellytetään kaikkien jäsenmaiden yksimielisyyttä.

Brysselistä suoraan keskustan puoluekokoukseen lentänyt Vanhanen toi omilleen tuliaisiksi myös alue- ja maatalouspoliittisia turvatakuita, joista saattaa olla tosin enemmän iloa keskustan pr-koneistolle kuin syrjäseutujen asukkaille ja viljelijöille.Kuten Vanhanen itsekin totesi, kirjaus Pohjois- ja Itä-Suomen harvaan asuttujen alueiden erityisasemasta on vain periaatteellinen tunnustus, joka ei takaa taloudellista tukea rahoituskehysneuvotteluissa. Ja vaikka Suomi voi edelleen maksaa kansallisia maataloustukia 1990-luvun EU-jäsenyysneuvotteluissa laadittujen artiklojen 141 ja 142 mukaisesti, tulkinnanvaraiset artiklat eivät tulevaisuudessa turvaa Suomen maataloutta. Toivottavasti tukiaistoiveita ei käytetty vaihdon välineenä siinä perustuslain kokonaisuutta koskevassa kaupankäynnissä, jonka seurauksena Suomi vetäytyi äänivaltavaatimuksistaan.

Uusi perustuslaki on niin pitkän ja vaikean luomisprosessin tulos, että sen arviointi vaatii nyt malttia ja etäisyyttä. Jotta sopimuksesta voitaisiin keskustella muutenkin kuin uskonvaraisesti ja oletusten pohjalta, sopimusteksti on käännettävä ensin selkosuomeksi ja levitettävä tehokkaasti kansalaisten tietoon — ellei sopimusta jaeta joka kotiin, sen pitää olla vaivatta saatavilla muualtakin kuin Internetistä.

Perustuslain alistamista kansanäänestykseen on vastustettu enemmän tai vähemmän peitellysti sillä perusteella, että äänestäjien pelätään esittävän sopimukselle hylkäystuomion. Se on riski ja mahdollisuus: elleivät kansalaiset ole valmiita lisäämään unionin toimivaltaa, integraation syventämisessä kannattaa ottaa aikalisä, eikä sen tarvitse merkitä unionin hajoamista. Mitä kauemmin kansalaisnäkökulman selvittämistä lykätään, sen syvempi ja unionin olemassaoloa vakavammin uhkaava kriisi on odotettavissa sitten, kun kansalaisten ääntä on lopulta pakko kuulla. o