Vihreä Lanka: planeetan paikallislehti

Tahdon globalisoitua

Jyrki J.J. Kasvi

Vanhojen talousmahtien on hyväksyttävä Kiinan ja Intian vaurastuminen.

Kansalaisjärjestöjen pitkään parjaama globalisaatio huolestuttaa jo päätöksentekijöitäkin. Niin kauan kuin Suomi pelkästään hyötyi globalisaatiosta, Suomen elinkeinoelämällä, ay-liikkeellä tai poliitikoilla ei ollut mitään sitä vastaan. Mutta nyt on toinen ääni kellossa, kun Kiina-ilmiö on vienyt muutaman teollisuustyöpaikan, ja Intia-ilmiö uhkaa viedä työt ICT-insinööreiltä.

Mutta tästähän me olemme aina haaveilleet! Ei kai kukaan kuvitellut, että kehitysmaiden ihmisten olot paranisivat sillä, että he viljelevät meille riisiä ja teetä? Meidän pitäisi hurrata joka kerta kun Nokian alihankkija perustaa tehtaan Shanghaihin tai Microsoft siirtää tuotekehitysyksikön Bangaloreen.

Jos vanhat teollisuusmaat eivät pian saa Kiina-ilmiötä kuriin, kehittyneissä maissa elää muutaman vuoden kuluttua yli kaksi miljardia ihmistä enemmän kuin nyt. Esimerkiksi Kiinassa oli jo viime vuonna enemmän matkapuhelimia kuin Yhdysvalloissa!

Kiina ja Intia ovat ottamassa takaisin niille kuuluvan paikan maailman valtakulttuurien joukossa. Ne ovat tehneet pitkään määrätietoista työtä, joka alkaa nyt kantaa hedelmää. Maat ovat investoineet koulutukseen, lähettäneet opiskelijoita ulkomaille ja perustaneet tutkimuslaitoksia samaan aikaan kun suurin osa kansasta on elänyt köyhyysrajan alapuolella.

Työn ja hyvinvoinnin levitessä entisiin kehitysmaihin suomalaiselle työlle ja osaamiselle avautuu valtavat uudet markkinat. On vain itsestämme kiinni, pärjäämmekö noilla markkinoilla. Esimerkiksi Nokia on tänä vuonna myynyt Intiaan verkkoja sadoilla miljoonilla euroilla.

Eikä kyse ole pelkistä kännyköistä, paperista tai dieselvoimaloista.

Me suomalaiset olemme ylpeitä hyvinvoinnistamme. Miksi me emme siis vie sitä maailmalle? Suomalainen neuvola vaatii yhtä kovaa huippuosaamista kuin Vaisalan radiosondit. Hyvinvointiosaamiselle olisi kysyntää niin kehittyneissä kuin kehittyvissäkin maissa.

Kaikki kehitysmaat eivät ole kuitenkaan päässeet Kiina-ilmiön imuun, vaikka vähiten ammattitaitoa vaativia työtehtäviä ollaankin siirtämässä Kiinasta halvemman työvoiman maihin. Ihmiskunnan keskimääräinen hyvinvointi nousee, mutta kuilu rikkaimpien ja köyhimpien maiden välillä kasvaa. Meidän onkin otettava tavoitteeksi Kiina-ilmiön tartuttaminen yhä useampaan maahan.

Ihmiskunnan aineellisen hyvinvoinnin kasvu on myös ympäristöongelma. Maailma on pulassa, kun intialaiset ja kiinalaiset ostavat itselleen meille itsestään selvät jääkaapit, pesukoneet, autot ja televisiot. Lähivuosikymmeninä Kiina ja Intia nousevat Yhdysvaltoja pahemmiksi kasvihuonekaasujen tuottajiksi.

Ihmiset kiinnittävät huomiota ympäristön tilaan kuitenkin vasta kun kaikki voimat eivät mene perustoimeentulon hankkimiseen. Havahtuvatko uusien talousmahtien kansalaiset ajoissa? Siitä riippuu paljon. Vanhojen talousmahtien tulisikin kantaa vastuunsa ja näyttää ympäristö- ja ilmastopolitiikallaan heille esimerkkiä.

Entä miten käy demokratian ja ihmisoikeuksien? Kiina ja Intia ovat mielenkiintoinen aisapari, sillä siinä missä Kiina on maailman suurin diktatuuri, Intia on maailman suurin demokratia. Kumpi malli pärjää kilpailussa paremmin? o